Uusinta

Edellisen postauksen voittajat eivät koskaan ilmoittautuneet, joten laitetaan arvontahousut uudelleen jalkaan ja laitetaan lahjakortit seuraaville. Mikäli nämäkään voittajat eivät ota yhteyttä, niin luovutan suosiolla 😀

Arpaonni suosi seuraavia henkilöitä:

mariatuominen
08/04/2017 10:35 Muokkaa
C-vitamiini! Ainoa mitä olen kokeillut heidän tuotteista. Peukku. Edullinen, riittoisa ja tehty fermentoimalla maissista (eikä esim homeista tekemällä t. homeherkkä). Jeeees!

Jouliina Asikainen
08/04/2017 12:38 Muokkaa
Magnesium ja sinkki, näillä pysyy lihakset vetreenä ja akne kurissa. Tähän saakka käyttänyt luontaistukku.fi lisiä, mut mielenkiinnosta vihdoin olis mielenkiintoista kokeilla puhdas+ tuotteita

Laittaisitteko sähköpostiin yhteystiedot puhelinnumeroineen, niin laitetaan kortit voimaan 🙂

luolalaboratorio ( ät ) gmail.com

Kiitos ja hei 😀

Puhdas arvonta

Elämä on niin hienoa, että sen kunniaksi laitetaan pienimuotoinen arvonta pystyyn 😀 En laita jakoon aikaani enkä tyhmiä tarinoita, vaan jotain ihan oikeaa ja tarpeellista. Olen hehkuttanut rakkaussuhdettani PuhdasPlus-tuotteisiin pidemmän aikaa ja koska olen kaikin puolin periaatteen nainen enkä tietenkään suosittele mitään sellaista, jonka takana en voi seistä ryhdikkäänä, laitetaan tätä herkkua jakoon muillekin ❤

Arvostan suunnattomasti tuotteiden puhtautta ja siksi kai onkin helppoa olla hurahtanut. Oma suosikkini on ikääntyvän naisen paras kaveri, mehiläisvoide. Imeytyy humisten ja lopputulos on silkkisen pehmeä. Eihän se tietenkään tee parikymppiseksi, mutta tunne on vähemmän vanha ja se on tärkeintä 😀

17634529_1394325753938836_6989172755495964795_n.jpg

Olisi kovin tylsää tehdä arvonta, jonka sisältö olisi vain se palkinnon saaminen. Ihmiset eivät arvosta mitään ilmaiseksi saatua, joten laitetaan pieni ehto. Ei siksi, että haluaisin aiheuttaa tuskatiloja, lähinnä sen vuoksi, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita 😀

Mikä on PuhdasPlussan suosikkisi ja miksi? Jos olet tuoteneitsyt, niin mikä on se valmiste, jota haluaisit kokeilla ja edelleen sama kysymys, että miksi? Ei tarvitse tarinoida kilometritolkulla, mutta sen verran täytyy avata, että viesti on ytimekäs ja selkokielinen.

Palkintona on 99 euron lahjakortti verkkokauppaan. Mukavuuden vuoksi näitä arvotaan kaksi kappaletta, joten voittomahdollisuus on tuplasti suurempi 🙂 Arvonta päättyy ma 17.4.2017 klo 18:00. 

Tähän postaukseen tehdyt kommentit kootaan ja niistä valitaan voittajat. Toimin itse sekä valvojana että päättäjänä, joten laittakaa näppikset huutamaan 😀

Enemmän ja vähemmän

Dieetti etenee. Vähän ontuen, mutta etenee kuitenkin. Ongelmahan ei ole se, että täytyisi rajoittaa syömisiä tai kantaisi mukanaan omituisia ruokahimoja. Sellaisia vaikeuksia ei ole ollut enää vuosikausiin. Haasteet ovat siinä, että ruokaa tulee ja menee riittävästi.

Ruoka ei ole ollut sen jälkeen enää ongelma, kun aikoinaan tein elämänmuutoksen. Kaikenlaiset pullafantasiat ja syömishaaveet jäivät ja tilalle tuli neutraali suhde syömiseen. Jopa niinkin neutraali, ettei se kiinnosta yhtään. Olen maailmanmestari skippaamaan aterioita kaikenlaisilla verukkeilla ja oheistoimilla. Eilen esimerkiksi söin tuhdin aamupalan sovitusti ja puuhailin kaikenlaisia pikkutoimia kotona. Maha määkäisi kerran 11 aikaan ja ajattelin, että ihan kohta teen lounaan. No se ihan kohta tuli sitten klo 19 illalla. Jännästi ”unohdin” syömisen, kun yhtäkkiä olikin tärkeämpää siivota koko koti viimeisen päälle ja kun en enää muuta keksinyt, niin sitten vielä auton puunaus kaupan päälle.

En skippaa aterioita siksi, että haluaisin tai tuntisin jotain mielihyvää siitä, etten syö. Se kun ei vain kiinnosta. Sitä kiinnostusta tässä nyt herätellään ja tavoitteet ovat edelleen säännöllisyydessä ja riittävässä energiansaannissa.

Jossain aivokurkiaisen tuolla puolen elää edelleen vahvana se muistikuva, jolloin painonpudotuksen tärkein asia oli syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Olen havahtunut ensimmäisen kerran laihduttamiseen vuonna 1989. Koko 90-luku meni laihduttaessa. Kaikenlaisten kikkailukuurien ja idioottien sekoilujen kanssa. Painonvartijoiden 1200 kalorin aspartaamidieetti oli ehkä tyhmintä ikinä. Tietenkin sillä laihtui aluksi reilusti, mutta aina kuudennen viikon jälkeen iski aivan tolkuton syöminen ja selvähän se on, että kuuden viikon raju kalorirajoitus kostautuu ylensyöntinä. Melkoista sahaamista.

Onneksi tänä päivänä ollaan järkevämpiä. Niin me tavikset kuin asiantuntijatkin. Syömisestä on toki tullut entistä vaikeampaa ohikulkevien dieettien ja hapatuksien vuoksi, mutta ydin tuntuu nyt olevan se, että täytyy syödä kunnolla. Ei enää rääpäledieettaamista eikä tolkutonta liikuntaa.

Se on hyvä se.

Kohtuullisuus on kaunis asia. Sen saavuttamiseksi tosin tarvitaan epäonnistumisia ja oivalluksia, jotta oman kehon tarpeet ja toiveet tulevat huomioiduiksi. Sen tiedän ihan tällä kokemuksella ja koulutuksella, että ilman ruokaa keho ei toimi eikä sitä voi moittia siitä, että se on ontuu, jos omat toimet eivät tue hyvinvointia. Muutoksia ei tapahdu, jos niitä ei tee.

Enemmän energiaa, vähemmän liikettä ❤

Kuvassa esiintyy yksi tämän hetken lemppariaamiainen. Sitäkään kun ei skipata, niin syödään sitten kunnolla 😀 Proteiinit imaistaan pussista, lautaselle gluteenitonta ( tärkeä tieto 😀 ) kaurapuuroa, mustikoita ja turkkilaista jogurttia. Ai että. Niin rumaa ❤17554497_1384428741595204_5378094586329471034_n

Ajattelemattomia risuaitoja

Laitoin eilen Instagramiin kokovartalokuvan itsestäni ja lisäsin siihen äärimmäisen hauskat tunnisteet. No siis tietenkin omasta mielestä hauskat 😀 En ajatellut niiden sisältöä millään tavalla sen tarkemmin ja hihittelin omaa nokkeluuttani hetken, kunnes sain kommentin. Ihan aiheellisen ja asiallisen. Jäin miettimään omaa somekäyttäytymistä ja sitä, minkälaisen viestin annan ulkopuolisille itsestäni ja elämästäni. Se oli oikein hyvä kannanotto ja olen oikein tyytyväinen, että sen sain. Kiitos siis ❤

Kommentti on nähtävissä Instagramissa. Se ei ole ilkeä eikä ruma. Se on juuri sellainen, joka kertoo siitä viestistä, jota olen tahtomattani lähettänyt.

Musta tuntuu aina kurjalta, kuinka ei-imartelevasti kuvailet ittees. 😟 Näkisitpä ittesi niinkuin muut näkee sut

Tämä on arvokas palaute. Otan sen vakavasti ja siksi haluan hieman tarkentaa tätä some-elämääni. En siksi, että ketään kiinnostaisi. Ainoastaan siksi, että olen omilla toimillani antanut vääränlaista kuvaa itsestäni. Sitä kun ei tule ajatelleeksi, että olemalla oma avoin, saattaa antaa aivan vääränlaisen kuvan itsestään. Tiedä sitten, auttaako selittelyt yhtään mitään, mutta yritän nyt ainakin 😀

Minä rakastan itseäni. Niin kovasti, että en käytä aikaani lainkaan siihen, miltä keho näyttää kenenkin silmään. Se näyttää juuri sellaiselta kuin se on. Peilikuvaa en katsele arvostellen, en rutistele täytteitä, en säti enkä soimaa itseäni. Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta ajalta edes miettiä niitä hetkiä, jolloin peilin edessä tuli seistyä kaarimaljan kanssa ja viha oli valtava sitä omaa kehoa kohtaan. Meillä jokaisella on varmasti ollut aikoja, jolloin peilikuva on aiheuttanut pahoinvointia ja siinä selluvalosssa seistessä on tullut tehtyä kaikenlaisia mielikuvaharjoitteluja siitä, miltä unelmavartalo näyttää. Kyllä me tiedämme sen tunteen. Sen riittämättömyyden, inhon ja vastenmielisyyden sävyttämän virhekeskeisyyden.

Jossain vaiheessa elämää eteen tulee suurempia asioita. Sellaisia, että ne vetävät takaraivoon tykillä ja laittavat konttaamaan kunnolla. Ne ajanjaksot  ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta fokus siirtyy ja elämänarvot menevät paikoilleen. Kehokeskeisyydestä on siirrytty rationaalisiin toimintoihin ja pahimpina katatonia-aikoina on tärkeimmäksi tavoitteeksi noussut se, että edes joskus olisi pystyasennossa taas. Silloin, kun terveys on hukassa, ei tule ajatelleeksi vyötärönympärystä ja siten, miten aamupaino määrittelee sen päivän arvokkuuden.

Oh fuck.

Olen tyytyväinen itseeni. Arvostan ja kunnioita kaikkia kokemuksia, myös niitä teini-iän ja aikuisuuden epävarmuuksia ja kehovihavuosia. Ne ovat kasvattaneet. Työntäneet väkisin tähän päivään, jolloin en edes ajattele kehoani ulkonäöllisesti. Suhtaudun itseeni tasapainoisesti ja kiitän joka päivä itseäni oppivuosista, joiden ansiosta voin olla tänä päivänä vahva ja vakaa.

Jotenkin tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta edes puhua omasta ulkonäöstä, koska se ei ole  tärkeä. En koe olevani mitenkään keho-orientoitunut. En positiivisesti enkä negatiivisesti. Olen kai kuin Sveitsi.

Mitä tulee some-elämään, niin käytän aika lennokasta kieltä. Se tulee luontevasti enkä mieti, miten tai missä kukakin sen lukee tai tulkitsee. Toki pitäisi kai olla tässäkin tehtävässä sveitsiläinen, jotta näitä virheviestejä ei pääsisi syntymään. Instapäivitykseen lisäsin tunnisteet #persevä ja #reitevä siksi, että olenhan terveydellisistä syistä dieetillä ja toisekseen siksi, että nuo ovat aika hauskat adjektiivit. Subjektiivinen kokemus siis 😀

En lisännyt niitä siksi, että arvostelin itseäni tai viestittäisin sillä itseinhoa. En lisännyt kuvaa siksikään, että huoraisin sillä erityishuomiota. Ei kiitos, en tarvitse sitä. Kuva näytti raikkaalta, kevät on tulossa (?)  ja olin lähdössä kevätjuhliin kollegoiden kanssa. Vaihtelua puurokuvien keskelle. Ei sen isompaa motiivia siis.

Myönnän, että pitäisi ajatella. Myönnän senkin, että jätän usein tulkinnanvaraiseksi itseni ja tuotokseni. Kuvittelen erheellisesti olevani hassu ja koomikkotasoa. Aiheutan ajoittain WTF-tuntemuksia ja vastuu kokonaiskuvasta jää lukijalle/seuraajalle/stalkkaajalle. Inhoan yli kaiken teennäisyyttä, romantiikkaa, mietelauseita, sydämiä ja niitä tunnisteita, joita ehkä pitäisi käyttää.

#olenarvokas #rakastanitseäni #tykkäänmusta #jamitävielä

Mahdollisesti väistelen näitä siksi, että ne ovat tavanomaisia ja sellaisia, joiden pitäisi olla kaikille itsestään selviä. Sellaisia, joita ei pitäisi korostaa. Ne ovat automaattisesti elämässä, joten en osaa edes ajatella, että niillekin olisi kysyntää.

En siis ajattele. En kehoani enkä hästägejä. Mietin mieluummin sitä, että mitähän tänään oppisi ja mitenkäs se kroppa tänään palvelee. Mennäänkö kävelylle metsään vai leivotaanko lapsille pullaa? Nostetaanko vähän rautaa maasta vai levätäänkö? Paljonko verenpaine on ja missä sokerit huitelevat?

En ajattele, että mitenkäs tuo reiden ympärysmitta. Määritteleekö se arvoni ihmisenä ja naisena tai minkälaisen vihasuhteen voisi kehittää kevätkellukkeiden kanssa. Voi päivää. Se on kuulkaas ihmiset ja naiset niin, että elämä on aivan liian arvokas ja vieläpä hemmetin lyhyt hukattavaksi näin tarpeettomaan vatkaamiseen. Ei, ei näin.

Jokaisella meistä on ainutlaatuinen ruoto, joka kannattelee päivästä toiseen. Se kestää kaikenlaista kuritusta ja kekkulointia aikansa, mutta siinä vaiheessa, kun sillä menee herne nenään, niin edessä on pissaiset paikat. Pidetään siis paras mahdollinen huoli niistä persevistä ja reitevistä kehoista ja annetaan niille sitä kaikken kauneinta joka päivä.

Rakkautta nimittäin ❤

#love

17458072_1381513798553365_8956937231682160534_n

Dieettinotkahdus

Kuusi viikkoa dieettiä meni kuin oppikirjoissa. Tuli loma, joka ei mennyt niinkään suunnitelmallisesti. Epäsäännöllistä syömistä, makrojen epätasapaino, liiallista rasitusta. Loma itsessään oli ihana, mutta dieetin ja aineenvaihdunnan kannalta ei niinkään. Paino hieman nousi, mikä nyt ei ollut millään tavalla hätkähdyttävää. Olo oli hyvinkin nesteinen, kun saavuin kotiin. Odotin, että se tunkkaisuus lähtisi kunnon yöunilla ja normaali arjella. Parisen päivää tässä nyt odotellessa voin vain todeta, että jumissa ollaan edelleen.

Raajat ovat turvoksissa. Silmäpussit estävät näkyvyyden ja nilkkojen tuttu paisuvaisuus on tullut takaisin. Pohkeet ovat yhtä pölkkyä varpaisiin asti. Aineenvaihdunta tukossa, ateriat eivät etene vatsasta mihinkään ja annoskoot ovat väistämättä pienentyneet. Vatsa ei vedä ja on vaikeuksia saada syöytyä riittävästi. Lisäksi verensokeri on saanut omituiset hepulit ja menen matalilla arvoilla koko ajan. Hiilareita on pakko ottaa silloin, kun verensokeri näyttää kahden lukemia. Ei paljon kysellä, että mitenkäs makrojen kanssa menee.

Tästä takapakista huolimatta olo positiivinen. Tiesin tähän projektiin lähtiessä, että tulen kohtaamaan vaikeuksia ja alun onnistumisen jälkeen jotenkin osasin odottaa avokämmenen iskua. Tämä on niin tätä. Ongelmissa rypemistä ja ainaista kompuroimista. Siihen on niin tottunut, ettei kannata kiihtyä tai heittää hanskoja tiskiin. Se kun ei edistä eikä auta asiaa.

Positiivinen tunne oli tänä aamuna se, kun pyykkiä lajitellessa kuulin yhtäkkiä jylhän kuminan keskivartalosta ja oivalsin sen johtuvan nälästä. Fiilistelin hetken tuota vuosia kadoksissa ollutta tunnetta ja kipitin puurokattilan äärelle. Se oli osoitus siitä, että jossain siellä turvotuksen ja tunkkaisuuden takana on olemassa aineenvaihdunta ❤

Homma etenee samalla suunnitelmalla kuin ennenkin. Ainoastaan vähennän nyt treenejä hetkeksi ja pidän vaikka kokonaan taukoa. Olettaisin, että loman aikana koohotetut kilometrit ovat olleet liikaa vammaiselle keholle ja tämä stoppitila saattaa johtua siitä, että keho kaipaa lepoa. Sitä tuli kuitenkin stepattua päivittäin viitisen tuntia vaihtelevalla intensiteetillä, joten viikon vouhotus näkyy ja tuntuu väistämättä.

Puntarilla en ajatellut käydä nyt hetkeen. Ihan vain siksi, että sen kyllä tuntee sitten, kun aineenvaihdunta taas hyrähtää liikkeelle. Turha sen puntarin päällä on pompata vain todetakseen, että onpas tuhti tunnelma. Sen tietää kyllä ilman lukemiakin 😀 Eikä se vaaka oikeastaan ole merkittävässä roolissa muutoinkaan, ainoastaan mittari sille, että teenkö asiat oikein ja toimiiko metabolia. Ulkonäölliset seikat kun eivät ole tärkeitä. Ainoastaan se, että keho toimisi toivotulla tavalla.

Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu. Elämään kun kuitenkin kuuluu erinäiset joustot ja notkahdukset, joten olisi energian ja elämän hukkaamista, jos nyt tämän takia pillittäisi ja sättisi itseään. Aivan yhtä ihana ok olen näillä turvonneilla sormillakin 😀

Kuvituskuvana otos Chamonixista. Ihan vain siksi, että maisemat olivat huumaavat ❤OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Punkerodieetti

Tässä on nyt menossa pienimuotoinen projekti. Ensin mietin, että annanko sille nimen ja ”julkisuuden” vai ähellänkö ihan itsekseni. Päädyin siihen, että miksi ihmeessä pitäisi pihdata tapahtumia, kun muutoinkin olen blogissa jakanut hyvinkin henkilökohtaisia terveysasioita. Siitähän tässäkin on kyse. Terveydestä ❤

Olen nyt viidettä viikkoa dieetillä. Halusin ottaa käyttöön tuon termin, koska se edustaa itselleni projektia, jolla on alku, keskivaihe ja loppu. Kyseessä kun ei ole mikään elämäntapamuutos, ainoastaan pelkkä dieetti. Olen tehnyt aikoinaan, mahdollisesti noin 10 vuotta sitten, elämänmuutoksen ja käynyt silloin läpi totaalisen remontin niin lautasella kuin liikunnassakin. Tuon prosessin saatoin aikoinaan loppuun ja tähän dieettiin ei nyt liity minkäänlaisia muutostarpeita tai emotionaalisia työstötehtäviä. Ne on jo hoidettu vuosia sitten.

Mahdollisesti juuri siksi kaikki on helppoa. En ole kärsinyt ruokahimoista enää vuosikausiin, joten en ole joutunut tämän projektin kanssa kitumaan ja kieltäytymään mistään. Tai no, suklaan hylkäsin totaalisesti ja ilmankin näköjään pärjää 😀 Tämä dieetti sisältää reipasta syömistä, maltillista liikuntaa, kehon signaalien huomioimista, nukkumista ja leppoisaa chillailua. Hyvin tylsää ja maltillista menoa siis 😀 Ei kikkailuja eikä salaisuuksia.

Ongelmahan tässä on ollut viime vuodet onneton aineenvaihdunta. Sössin sen huolella solmuun 2012, jolloin jo hoikasta varresta lähdin pöllöajatukseen, että nyt tiristetään tamma viimeisen päälle rasvattomaan kuntoon. Kaikki meni niin persiilleen kuin vain voi mennä ja emäjunttina ihmisenä en suostunut taipumaan kehon lepopyyntöihin. Kesti siis useamman vuoden, että ymmärsin asettaa levon ja lössöilyn etusijalle ja antaa kropalle oikeasti sitä sen vaatimaa lepoa. Viime marraskuussa tuntui siltä, että erinäiset hermosto-ongelmat ja kehon tunkkaisuus alkoi hiljalleen hiipua ja silloin syntyi ajatus, että olisikohan vielä mahdollista saada aineenvaihdunta takaisin.

Kilpirauhasen räjähtämisen ja massiivisten ylikuntojen jälkeen kroppa paisui pullataikinan lailla 30 kiloa. Kannoin monta vuotta ylipainoa mukanani. Kannan edelleen ja siksi tämä projekti käynnistyikin. Monta vuotta kun olin mennyt melkoisilla miinuskaloreilla, suurin haaste oli lisätä hiljalleen energiansaantia. Joulukuussa aloitin tietoisesti lisäämään energiaa. Noin 100 kcal per viikko ja maltillisesti. Kroppa ei tykännyt yhtään, paino nousi. Olin kuitenkin täysin vakuuttunut, että olen oikealla tiellä ja keho tarvitsee rakkauden lisäksi ruokaa 😀 Helmikuun alkuun asti tätä reilumpaa syömistä kesti ja kun keho näytti peukkua, alkoi sitten tämä varsinainen projekti.

Viides viikko ja painoa on pudonnut nyt 6.4 kiloa. Se on aivan järjetön tulos ja onhan se ihan älytöntä, että monen vuoden tukkoisuuden jälkeen tulee hentoa hikeä ja vessaloikkaamisia. Sellainen kireä pöhötys on nyt poistunut ja olo on energisen virkeä. Rasvaprosentti kun on kovin korkea, niin pudotettavaa on vielä rutkasti. Tavoitteena ei ole päästä 17 % rasvoihin. Tavoite on saada aineenvaihdunta toimimaan ja päästä terveydelle haitallisesta rasvamassasta eroon. Hyvin maltilliset ajatukset siis.

Ruokalautasella näkyy reilusti rehuja. Siellä näkyy myös hiilihydraatteja verensokerin ehdoilla, siellä on kiiltäväpintaista rasvaa, bodaajan proteiinia ja siellä on erityisesti riittävästi kaikkea. Makrojaukauma on hyvin henkilökohtainen ja vaihtelen sitä päivittäisen tarpeen mukaan. Tuo diabetes kun sanelee kaikki ehdot ja sen mukaan on mentävä hyvin nöyränä ja hiljaisena.

En noudata mitään ”ohjelmaa” tai kenenkään muun laatimaa listaa. Olen omatoiminen, melko taitava ja tietoakin ravintoaineista on kohtuullisesti, joten osaan laatia itselleni monipuolisen ja juuri niihin omiin tarpeisiin toimivan järjestelmän. Kukaan ulkopuolinen kun ei voi tietää kehon hormonitoimintoja, verensokerin heilumisia, rasitustilaa, hermostohumppaa, yöunien määrää, sitä, tätä ja tuota. Paletti on kasassa itsellä ja hyvin näyttää nyt toimivan 🙂

Liikun maltillisesti. Täysin kehon ja vireystilan ehdoilla. Uupuneena en paisko rautaa enkä sössötä aerobisen kanssa. Sen olen tässä vuosien saatossa nyt vihdoin oppinut, että keho käskee ja minä vain vikisen sen tahdissa. Treenejä tulee keskimäärin kolme viikkoon ja jos vointi sallii, niin sutkutan yhden aerobisen siihen päälle. Hyötyliikuntaa kertyy työmatkakävelyn ja koiran lenkittämisen kautta. En enää pidä tärkeänä sitä, että salille on pakko päästä. Ajattelen enemmänkin, että sinne on mahdollisuus mennä ja jokainen treenikerta on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä sitä, mitä niin kovasti rakastaa.

Nämä menneet viikot ovat opettaneet valtavasti. Joskus on ollut tuskaista, kun aterioita tulee koko ajan, mutta palaute siitä, että on syönyt valtavasti, on niin mahtava, että se antaa intoa jatkaa sen sijaan, että skippaisi ruoka-aikoja. Perusluonne kun on vielä niin periksiantamaton, että pienen jumputuksen jälkeen haarukka liikkuu aina livakasti, koska olen päättänyt selvittää metaboliasotkuni. Ihan itse kun ne on järjestetty, niin ihan itse ne myös siivotaan.

Hyvältä tuntuu ja pitkästä aikaa olo on toiveikas oman kehon suhteen. Tervetuloa energisyys ja elinvoima ❤

17103774_1304268726283144_1177017958776958450_n

Nöyrä, vahva ja viisas

Elämässä on hienoa, että joka päivä oppii uusia asioita. Kaikenlaisten kurjuuksien ja vastoinkäymisten edessä tulee nöyräksi. Yksikään ihminen tässä universumissa kun ei ole niin loistelias, että se säästyisi haasteilta. Kaikille tulee eteen tilanteita, joissa romahtaa polvilleen. Tokihan sen nöyryyden oppiminen ja opiskeleminen on paljon kiinni persoonallisuuden rakenteesta. Toisilla on sellaisia grandioottisia deluusioita, että on ylivertainen muiden edessä eikä minkään asian edessä tarvitse olla hattu kourassa. Sitten on myös niitä, jotka eivät kykene luottamaan itseensä ja koko elämä on yhtä kyykistelyä.

Niitäkin onneksi löytyy, joilla on vilpitön halu oppia omista virheistä ja kasvaa vahvemmaksi. Ilman näitä kasvutekijöitä ihminen ei muutu eikä kapeutunut ajatusmaailma laajene. Tarvitaan vaikeuksia. Tarvitaan hankaluuksia. Tarvitaan kyntämistä, rypemistä ja armotonta vastatuulta.

Ai miksi? No siksi.

Ihminen on sen verran ylimielinen noin perustuksiltaan, että heti syntymästä alkaa elämän opiskelu. Ei tule tissiä heti huutamalla, kävelemään pitää opetella tuhannen kaatumisen kautta. Hiekkalaatikolla tulee soraa silmään, eskarissa revitään tukasta, alakoulussa on ankeaa. Teininä kaikki on ihan daa, kavereilla on aina kivempaa ja kaikilla muilla on kaikkea, mutta itsellä ei mitään. Paitsi paskat vanhemmat. Opiskeluelämäkin läiskii takaraivoon. Ei ole rajaa, ei ole kuin bailaamista ja pakkotenttejä. Entäs sitten se työelämä. Pomo pieksee deadlinea pöytään, vaimo huutaa kotona, lapset yskii yöt. Taas on kavereilla kivempaa kuin itsellä ja pitäähän se kurkata sitten periaatteen vuoksi sinne aidan toisellekin puolelle. Sitten sitä joutaakin jo lonkkavaivaisena määkimään, miten ankeaa vanhuus on.

Joku saattaisi kutsua sitä elämäksi. Minä kutsun opiskeluksi.

Jokainen päivä on uusi opetustuokio. Virheitä kuuluu tehdä. Niistä kuuluu oppia. Joskus ne vinkit menevät perille vasta useamman toiston kautta, joskus riittää yksi. On hentoja kokemuksia, on elintoimintoja pysäyttäviä tapahtumia. On onnistumisia, on iloja. Itkua, potkua, parkua, hörötystä, intoa, onnistumista.

Ilman skebeliä ei ole tasapainoista ja tyydyttävää elämää. Henkilökohtaisesti olen äärimmäisen kiitollinen kaikista ontumisista ja siitä, että olen ponkaissut pystyyn jokaisen tyrimisen jälkeen aina vahvempana. Tänä päivänä tuntuu, että on suunnattomasti voimavaroja kohdata terveysongelmia ja perushaasteita. Parasta on myös se, että kaiken nöyryyden keskellä on oppinut arvostamaan toimivaa arkea ja etenkin yhteistyössä rullaavaa kehoa. Tälllä hetkellä elämä tuntuu loisteliaalta ja tulevaisuus näyttäytyy mielekkäänä. Aina ei ole näin ollut.

On ollut hetkiä, jolloin terveys ei ole sallinut kuin vuodelevon ja kääntymisen toiselle kyljelle. Hiljaisina hetkinä, jolloin hengittäminen on ollut ainoa asia, johon kykenee, on ollut hyvin pieni olo. Niin pikkuruinen, että on kuvitellut kutistuvan kasaan täysin. Jostain sitä voimaa ja tahtoa on kuitenkin aina ilmaantunut ja eteenpäin on menty. Nöyränä ja itsepäisenä. Periksi kun ei anneta. Ei koskaan.

Nöyryys tekee vahvaksi. Vahvuus tekee varmaksi. Varmuus tekee viisaaksi.

strong-heart-emoticon

Terveyden tunne

Mielensäpahoittajille tiedoksi, että tämä postaus ei sisällä minkäänlaista taloudellista etua tai hyötyä. Euroakaan en tästä saa ja kirjoitan vain ja ainoastaan henkilökohtaisesti. En ole salaliitossa enkä minkäänlaisessa yhteistyösuhteessa tekstissä mainitun yrityksen kanssa. Ei tarvitse siis kiukutella ja ajatella, että taas se eukko saa jotain sellaista, mitä joku muu ei saa. En saa ja ihan itse kustannan kaiken. Nih.

Tämä teksti siis siksi, että satunnaisesti saan tympeää palautetta siitä, miten helppoa bloggaajalla on, kun tekee yhteistyötä ja saa ilmaiseksi kaikkea. Sinänsä ymmärrän toki mielipahan ja harmin, mutta tämä osoite on täysin väärä paikka sylkeä näitä kiukkuja. Ensinnäkään en ole mikään oikea bloggari ja toisekseen en tee yhteistyötä kenenkään kanssa. Täysin itsenäinen ja yksinäinen toimija. Noin ja sitten itse asiaan 😀

Olen määkinyt blogissa, Facebookissa ja Instgramissa terveysongelmista. En jaksa enää käydä läpi historiaa uudelleen, tekstit löytyvät tarvittaessa täältä blogista. Tämän hetken ongelmana on autonomisen hermoston häiriöt, jotka aiheuttavat veetutuksen lisäksi toimintakyvyn laskua ja ajoittain katatonista pakkolepoa. Toiminnalliselle ihmiselle on tuskaa maata paikoillaan. Pahimpina hetkinä en voi muuta kuin läähättää ( kutsun hengitysharjoituksia sillä nimityksellä, koska se kuulostaa ja näyttää primitiiviseltä läähättämiseltä 😀 ) ja toivoa, että hermostohumppa menee ohi.

Hermostohepuleita voi ennakoida minimoimalla stressiä. Se sama toimenpide koskee myös treenistressiä. Keho kun ei sitä ymmärrä, että onko se raudan räplääminen hyvää vai huonoa rasitusta. Hermoston mielestä kaikki koohottaminen on vaarallista ja sen takia se heittää itsensä ylivirittyneeksi. Hermostotilassa pulssi hakkaa tolkuttomasti, verensokeri sahaa, samoin verenpaine. Hengitys on raskasta ja kaikenlainen liikehdintä aiheuttaa hullumman olotilan. Myös suolisto- ja vatsaoireet kuuluvat kuvioon. Olo on hienosti sanottuna pyllystä.

Työelämässä oleva perheellinen ei juurikaan välty kaikelta stressiltä. Toki kaikki turhat tekijät tulee eliminoida, mutta missään vakuumissa eläminen ei onnistu. On otettava vastaan yllätystekijöitä ja muuttuvia olosuhteita. On joustettava, tehtävä poikkeustilanteiden aiheuttamia äkkikäännöksiä, on siedettävä sykkimistä. Tietenkin arjen organisointi on avainasemassa hyvinvoinnissa, mutta aina sekään ei riitä ja tiivis paketti lössähtää.

Kaikenlaisia toimenpiteitä olen tehnyt voidakseni paremmin. Olen vähentänyt treenien määrää ja intensiteettiä. Osaan levätä nykyään oikein hienosti ja elämäni tärkein tehtävä on nukkua yöt hyvin. En kiihdytä itseäni asioista, joihin en voi vaikuttaa. Toki sähisen edelleen, mutta en niin voimallisesti kuin ennen 😀 En siedä ihmissuhteita enää juurikaan ja sosiaalinen verkosto on kapeutunut hyvin olemattomaksi. Ei vain voi revetä joka suuntaan. Työ kuluttaa niin paljon, että vapaa-ajan lepo on kultaakin kalliimpaa. Näillä toimilla olen saanut terveyteen jonkinlaista tasapainoa, vaikka edelleenkin ollaan huteralla pohjalla.

Uutuutena tässä paketissa on Neurosonic.

Uniongelmat, stressi ja selittämättömät kivut johtuvat elimistössämme olevasta epätasapainosta. Neurosonicissa käytettävä moderni teknologia tuottaa matalataajuusvärähtelyä, jolla korjataan stressin aiheuttamaa epätasapainoa. Värähtely on tehokasta ja sen korjaava vaikutus on välitön ja kokonaisvaltainen. Kaikki perustuu siis liikkeeseen, värähtelyyn, kuten kehonkin toiminnat.

Yritän jotenkin sanoa maltillisesti, että JUMANKAUTA ❤ Niin upea hoitomuoto, että olen aivan hurmostilassa. Autonominen hermosto rakastaa matalataajuusvärähtelyä ja tämän hoidon avulla olen ollut täysin toimintakykyinen ja toimiva. Ei minkäänlaista hytkytystä tai oireilua. Myös treenien tehoa olen voinut lisätä ja bonuksena päälle erinomaiset yöunet. Olo on pitkästä aikaa terve, elinvoimainen ja energinen.

Hoidon jälkeen olo on rento, kepeä, rauhallinen. Silti energinen, virkeä ja innostunut. Samaan aikaan pehmeän raukea ja hilpeä olo. Jotenkin sellainen terve olo, jota ei ole ollut vuosiin.

Kokemusperäisesti suosittelen stressaantuneille, uniongelmaisille ja etenkin hermostovammaisille ❤

Hoitopaikat

15825943_1247486501961367_1749368225688506566_n

Vuosikatsaus

Niin se vuosi on sittenkin päättymässä. Voisi ehkä sanoa, että paskin kausi ikinä. Ensin oli olkapääleikkaus, joka sinänsä meni oikein hyvin ja kuntoutuminen käynnistyi mukavasti. Kevät toi tullessaan synkkiä asioita. Rakas karvalapsi sairastui vakavasti ja aiheutti melkoista myllerrystä. Samaan tahtiin isälläni todettiin syöpä. Jotenkin sitä selvisi akuuttivaiheesta ja sitten olikin oman ontumisen vuoro. Autotonominen hermosti veti sellaisen humpan päälle, että makasin viikkotolkulla katatonisessa tilassa. Lääkäri epäili endokriinista kasvainta ja tutkimuksia odottaessa tuli kyllä mieleen, että eiköhän tämä nyt jo riittäisi. Onneksi löydökset olivat puhtaat ja huonovointisuus selittyi ”vain” tolkuttomalla stressillä ja autonomisen hermoston ongelmilla.

Palasin töihin. Tilanne oli helpottanut ja hermosto hyrisi enää vain puoliteholla. Työstressi oli tolkuton, loman alkaessa loppukesästä olin ihan varma, että joku sisäelin lähtee lentoon. Syksy jatkui hulluna, marraskuussa oli pipo niin kireällä, että mietin jo vakavasti irtisanoutumista ja syrjäytymistä. Joulukuu on onneksi ollut vähän helpompi ja nyt uskaltaa jo hengittää.

Koko vuosi on mennyt sykkiessä. Järjetöntä suorittamista, minuuttiaikataululla menemistä ja muksujen tarpeiden huomioimista omien jäädessä syrjään. Kaikista vaikeuksista huolimatta olen kuitenkin onnistunut treenaamaan koko ajan jonkinlaisella teholla ja viikkojen tauoista huolimatta jumppaa on mahtunut elämään. Se kun on niin tärkeä voimavara kaiken hulinan keskellä ❤

Ensi vuodelle en aseta minkäänlaisia tavoitteita. En uhraa edelleenkään minuuttiakaan siihen, kuinka suuri valtamerilaiva takapuoleni on tai kuinka vyötärössä on pulleutta. Ei voisi vähempää kiinnostaa minkäänlainen kehokeskeisyys. Sitä kun on vuosia sitten saattanut päätökseen sekä emotionaalisen että fyysisen laihdutusprosessin, ei ole enää minkäänlaista tarvetta lähteä työstämään yhtään mitään. En ole aloittamassa dieettiä enkä ole muuttamassa elintapoja. Syömiset ja juomiset ovat oikein hyvässä suhteessa, kiitos kysymästä 😀

Treenien suhteen ei myöskään ole tavoitteita. Salaa toki toivon, että voisin aukoa salin ovea vähintään kolme kertaa viikossa ilman rangaistuksia. En kuitenkaan jaksa stressata siitäkään, että tuleeko tehtyä koko kroppa viikossa vai jääkö ojentajat jollakin viikolla väliin. Who cares.

Elinikäinen tavoite on pysyä toimintakykyisenä. Se on myös vuoden 2017 haave. Siitä saa olla kiitollinen, jos pystyy käymään yhden kokonaisen viikon töissä ilman saikkua. Kolme  hyvää viikkoa on jo hurja ajanjakso 😀

Toimintakyvyn ylläpitämiseksi lepään entistä enemmän. Nukun yöt hyvin, näytän sosiaalisille velvollisuuksille keskisormea ja huolehdin perheenjäsenistä. Aivan sama, miten kapeaksi verkosto käy, kunhan eukko itse pysyy pystyasennossa.

Tervettä ja reipasta uutta vuotta. Taputellaan tämä huono vuosi tähän ja mennään virkeänä eteenpäin 🙂

Voikaa hyvin ❤

welcome-new-year-2017-whatsapp-messages

Sotkukakku

Tästä kakusta tuli monien mutkien kautta melkoinen menestys 😀 Ensin teki mieli mokkapaloja, sitten piti saada banaanipiirakkaa ja siitä päästiinkin  mutakakkufantasiaan ja seuraavaksi imeskelin jo kaulinta, kun en tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla. Kaapit tyhjinä ja niin veltto olo, etten suostunut lähtemään kauppaan himojen perässä. Oli siis mentävä tyhjillä aineksilla.

Ja hyvin sitä mentiinkin. Oikein onnistunut tuotos. Tähän väliin täytyy huomauttaa, että kakku ei ole mitenkään erityisen äkkimakea. Mikäli sellaisia haaveita on, niin suosittelen lisäämään kookossokerin määrää tai mahdollisesti käyttämään vaikkapa hunajaa lisänä. Lisäksi tuntui tyhmältä työntää uuniin raakakaakaojauhetta, mutta selityksenä se, ettei kaapissa ollut muuta kaakaojauhetta, joten jos joku käyttää leivontaan suositeltua kaakaota, niin kannattaa huomioida maussa ja määrässä hento ero raakavalmisteen ja perusjauheen välillä.

Ja sitten itse asiaan ❤

Pohja:

  • 4 kananmunaa
  • 1 dl kookossokeria
  • 1 prk creme fraichea ( 28% )
  • 50 g voita
  • 2 tl psylliumia
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kaurajauhoa
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasvaosat ja kuivat aineet. Taikina vuokaan ja uunin keskitasolle noin puoleksi tunniksi. Asteita 180. Paistoalustana käytin neljän munan kakkupohjavuokaa ( joulupukille terkkuja, että paistovuokia saa tuoda 😀 ), joka oli vuorattu leivinpaperilla.

Täyte:

  • kaksi pientä banaania
  • vajaa desi cashewtahnaa
  • 3-4 rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa

Survo banaanit sileäksi muussiksi, lisää muut aineet. Halutessaan voi lisätä makeutta, itse en sitä kaivannut. Banaani ja cashew ovat jo riittävän makeita omaan suuhun.

Rumahan tämä on taas, kuinkas muutenkaan. Pahoittelut jälleen kamalista kuvista 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PC097521.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERA