Ylistyslaulu Paleolle

Nyt on tarjolla kaunista kuvitusta. Ainakin oman arvion mukaan 🙂 Maku + näkö kohtasivat, vaikka ruokakriitikko huutaisi nyt vihreän tekijän perään. Sorry, kaappi ihan tyhjä ja tämän sunnuntain brunssi syntyi tyhjästä. Ensinnäkin sämpylät olivat loistokkaita. Leivinjauhe ei tietenkään ole kelvollinen ainesosa, mutta ei puhuta nyt siitä. Pihvit turmiollisen hyviä ja kun kaksi erinomaista elementtiä yhdistetään, on lopputuloksena ylistysvirsi. Taas 🙂 Oodi Paleolle!


2 dl manteli- ja hasselpähkinäjauhosekoitusta
2 luomumunaa
½ tl leivinjauhetta
1 rkl luomulaatuista oliiviöljyä (impiversio tietenkin!)
Suolaa maun mukaan


Sekaisin, pellille, päälle seesaminsiemeniä ja uuniin. Se siitä.

Laulunarvoiset jauhelihapihvit tehtiin perinteisesti. Aineet sössöksi, pannulle voita ja se sitten myös siitä.


1 dl raastettua palsternakkaa
2 luomumunaa
1 luomusipuli
350g naudan luomujauhelihaa
Suolaa ja pippuria
Yrttisekoitusta 

Kyllä on kaunista! Siinä halaavat niin romattisesti toisiaan. Väittääkö joku vielä, että ruoka on rumaa?

Paremmat ihmiset sullovat tietenkin sekaan vihreää salaattia. Kaiken kruununa valkosipulimajoneesia. Ilman sitä ei ylistyslaulu onnistu. Piste! 🙂

8 comments

  1. Hehe 🙂 Tietenkään en myönnä, että olisi ollut ennenkään mitään vikaa tuotoksissa tai kuvituksissa. Tai no, pulla oli ruma. Ehkä jopa niin ruma, että se oli jo irvokkaan soma 😀

  2. Siis toki olen pitänyt edellisiäkin tuotoksia esteettisinä :D, pullan soimausta en ymmärtänyt, musta se täytti hyvin pullalle asetettavat kauneuskriteerit. Mutta nyt on purilaissämpylä sen näköinen, että mäkkärin ja hesen kävijänkin sydän varmaan alkaa sykkiä paleolle :D. Oho, mitä ylistyssanoja hah.

  3. Tein näitä. Oli niin taivaallisia, että olisin toivonut mahani olevan pohjaton kuilu. Lisäsin vielä salaattia ja toiseen hampurilaiseen myös pekonia väliin. NAMSK!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s