Akuuttiin hätään

Joskus tulee tilanteita, jolloin on paniikki päällä ja pakko saada evästä ripeästi. Terveelläkin ihmisellä saattaa olla hengenlähtö lähellä, jos nälkä pääsee yllättämään. Tässä pari vikkelää vinkkiä, joilla murina ja maailmanloppu saadaan väistymään 🙂


Luomumix:
Ihan mitä tahansa pähkinöitä, siemeniä, kuivattuja hedelmiä sekaisin. Hunajalla saa makeutta ja suolaa lisäämällä tulee täydellistä settiä. Omaan suosikkiin käytän gojimarjoja, taatelia, mantelia, pekaanipähkinöitä, suolattuja kurpitsansiemeniä ja sitä hunajaa. Hunajalla ja muilla makeilla ei tarvitse luttailla, vaan esim. 1 tl juoksevaa luomuhunajaa riittää makeuttamaan pähkinä- ja siemensekoitusta kiitettävästi. Sekaanhan voi sotkea oikeasti ihan mitä tahansa ja tätä tahmeaa tuotosta voi kuljettaa myös mukana. Tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin energiapatukat. Setti toimii myös tumman suklaan kera, jos oikein haluaa hupsutella 🙂

Raakasuklaa, suklaa, the suklaa:
Hätäpatukkana kannattaa pitää esim. Consciousin pötköjä (hinta n.4e) tai muuta kelvollista suklaata. Raakasuklaa on jotenkin niin ärtsyä, että sitä riittää pari palaa ja tuska on poissa. Patukka kulkee Guessin laukussa tai litistyneenä auton hanskalokerossa 🙂 

Sotkeva sardiini:
Jos elämä ei ole muutamasta oliiviöljyn tipasta kiinni, niin sardiinit ovat varsinaista pikaherkkua. Niitäkin voi pupeltaa tien päällä, kunhan ei ihan kuoppaisella kadulla avaa rasiaa. Toisaalta, kyllähän se hampurilainenkin työntyy rinnuksille, joten ei kai ruoalla sotkeminen niin syntiä ole. Näitä nahattomia ja ruodottomia ihanuuksia saa tietenkin iHerbistä.



Ylihyvä mausteseos:
Turhanpäiväiseen puputustarpeeseen sopii järjettömän hyvin maustetut kurkkusiivut. Kieltäydyn tutkimasta tämän mausteen tuoteselostetta ja teeskenellään, että se sisältää vain luonnonmukaista ilmaa. Yhdistelmä on vallattoman hyvä! Toimii myös kananmunan vauhdittajana sekä kanan rintafileen päällä. 

Mainokset

6 comments

  1. Hyviä vinkkejä! Olen aina jostain syystä karttanut hunajaa, mutta nyt taidan käydä ostamassa purnukan kaappiini 🙂

  2. Olen pekaanipähkinöitä useasti karamellisoinut ja kyllä nekin tahmeita ovat olleet. Tosin mulla olisi sellainen fantasia, että tuosta mixistä voisi muotoilla jotenkin patukan ja sitten sen kuorruttaisi tummalla suklaalla ja tökkäisi kylmään. Sittenhän se olisi kuin proteiinipatukka. Se on tosin vielä harjoitteluvaiheessa. Melkoista sotkua 😀

  3. Miksi ihmeessä hankkia sardiineja Jenkeistä asti kun täältäkin saa isoista marketeista ja Lidlistäkin nahattomia sardiineja oliiviöljyssä ??
    Muitakin esittelemiäsi tuotteita saa kotimaasta ihan luomuna ja varmaan halvemmalla kuin tilaamalla rapakon takaa….kuten esim. kuivatut karpalot, kurpitsansiemenet, raakasuklaat yms…Netistä löytyy paljon kotimaisia nettikauppoja, kannattaa tutustua, ei kaikkea tarvitse ostaa kalliilla ulkomailta saakka.

  4. Mukavuudenhalu ajaa käyttämään iHerbiä 😉 Kätevää, nopeaa ja edullista. Ihan luomua nuo iHerbikin tuotteet ovat ja esim. suolattuja luomulaatuisia kurpitsansiemeniä en ole Prismasta löytänyt… Raakasuklaat on hankittu KOTIMAISESTA yrityksestä, kuten linkistä ilmenee.

    Useat kotimaiset nettikaupat myyvät ihan samoja tuotteita, joita iHerb, hieman kalliimmalla vaan ja postituskulut ovat suuremmat. Siinä kai syy, miksi ensisijainen shoppailukohteeni on iHerb 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s