Nihkeä nahkalätkä

Ehkä omituisin tuotos, mitä olen ikinä saanut aikaiseksi. Se on makeaa ja se on nihkeää. Ihan kelvollista kahvitarjoilua kuitenkin, jos sattuu tulemaan hyvähampaisia vieraita. Mikäli tästä olisi halunnut rapeaa keksihenkeä, niin olisi pitänyt laittaa sekaan nyrkillinen voita. Mahdollisen makeantuskan se kuitenkin poistaa ja täyttää hiilihydraattivajeen, mikäli sellaisesta sattuu kärsimään 🙂

  • 1 pkt taatelia ( 250 g )
  • 1½ dl vettä
  • 3 dl mantelijauhetta
  • 1 rkl luomukanelia 
  • ripaus suolaa
Pehmennä taatelia muutama minuutti kiehuvassa vedessä. Sössötä puikkosekottimella sileäksi ja anna jäähtyä. Sekoita mukaan jauhe, kaneli ja suola. Läpsyttele kostetuilla kätösillä uunipellille ja paista 180 asteessa noin puolisen tuntia. Siirsin pellin 20 minuutin jälkeen alatasolle, jottei laatta kärventyisi, vaan kuivuisi nihkeäksi. Leikkasin palat heti kuumana, koska oletin niiden rapsakoituvan ja nahkistuvan sen verran, että jäähtynyttä lätkää olisi hankala käsitellä. Olin oikeassa. 

2 comments

  1. ehkä kandeis muuttaa reseptiä vaikka liotais taatelin ja söis lusikalla, ei kaikkea makeaa tarvitse aina paistaa me herkuteltiin lasten kanssa päärynöillä, loraus kuohukermaa päärynäkuutioiden päälle ja oli super hyvää!

  2. Toki niinkin voi tehdä 🙂 Nämä lätkät kulkevat kivasti myös metsäretkellä mukana ja mahtuvat tiukkojenkin farkkujen taskuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s