Juustokakku a’la Fanni

Esitietietona se, että tämä kakku sisältää sokeria ja lehmäaineita. Gluteeniton se kuitenkin on ja kaikkein tärkeintä tässä ohjeessa on se, että rakas ja ainoa tyttäreni on sen ihan itse tehnyt. Mielettömän hieno tuotos 10-vuotiaalta. Kiitos elämäni tärkeimmälle naisvauvalle ❤

Pohja:

  • 100g luomuvoita
  • vajaa 0.5 dl sokeria ( ruoko on parempi kuin perus )
  • 1 luomumuna
  • 1 dl riisijauhoa
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 2 luomumunaa
  • 0.5 dl sokeria
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 150g creme fraishea
  • yhden sitruunan mehu
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 tl vaniljasokeria

Pohja tehdään kuulemma niin, että ensin vaahdotetaan voi ja sokeri. Sitten lisätään muna ja muut aineet. Pohja laitetaan odottamaan 23 senttiseen irtopohjavuokaan, joka on voideltu voilla ja vuorattu kookoshiutaleilla. Täyteosiossa vatkataan ensin munat ja sokeri, muut aineet sekoitetaan toisessa kipossa ja lisätään sitten sinne muna-sokerivaahdon sekaan. Täytekomeus pohjan päälle ja uuniin 175 asteeseen ja paistoaikaa noin 40-45 minuuttia. Kun kakku otetaan kauniina uunista ulos, sen päälle heitellään lapsen kourallinen hasselpähkinärouhetta.

Annetaan jäähtyä hetken ja sitten tarjoiluun ehdottomasti itsepoimittuja vadelmia. Sopivat leipurin mukaan hienosti yhteen ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leipuri itse ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Advertisements

3 comments

  1. Hei!

    Ymmärsinkö oikein että sairastat ykköstyypin diabetesta? Olisin kovasti kiinnostunut siitä, kuinka paleoruokavalio sopii diabeetikoille ja kuinka se vaikuttaa esimerkiksi hoitotasapainoon ja insuliinin tarpeeseen. Lähisuvustani löytyy diabeetikoita ja itselläni on muita autoimmuunisairauksia, joiden hoitoon liittyen yritän tähän paleotouhuun perehtyä!

    Olen kiitollinen, jos haluat kertoa kokemuksistasi.

    1. Heipä hei!

      Sairastan ykköstyyppiä sekä Hashimoton tautia. Molemmat siis autoimmuunisairauksia. Voisin yrittää kirjoittaa jonkinmoista tarinaa ja tekstiä tuonne hölinäblogin puolelle jossain vaiheessa 🙂

      http://ninanuolioja.wordpress.com

      Akuuteissa kysymyksissä voi ottaa Facebookin kautta yhteyttä. Nyt pitää rientää sorvin ääreen, joten palaan tähän asiaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s