Hiilihydraatti on my mind

Tämän takia olen ihan euforisessa tilassa. Koin mielettömän herätyksen aamulla. Perusheräämisen lisäksi luin kirjoituksen suurennuslasilla ja tajusin yhtäkkiä kaiken. Kaikki suuret kysymysmerkit avautuivat ja siinä ne oli pitkin sohvaa levällään. Olin etsinyt vastauksia terveysongelmiin mitä erinäisimmistä tekijöistä ja jossain vaiheessa olin vakuuttunut, että kuolen tähän oireiluun lähipäivinä. Toki niin saattaa käydä, mutta ongelma ei ole ollutkaan mikään lääketieteellinen mysteeri tai harvinainen höpö-löpö-jutska-tsydeemi-sairaus. Ongelma oli siinä, että olin ollut pölvästi.

Tässä kohtaa tarkoitan urpoudella omaa kapeutunutta ajattelua ja lähes häiriintynyttä suhdetta makroravinteisiin. Olin ajatunut sellaiseen putkeen, jota halveksin. Puikkonäkö kun ei sovi kenellekään. Ei edes hiilaritietoisille. Olin joko tietoisesti tai tiedostamatta sivuuttanut hiilihydraattien funktion. Olihan niitä vinkkejä tullut jo matkan varrella ja jollain tasolla olin ymmärtänyt sen, että mitkään minihiilarit eivät sovi. Ihan vain sen vuoksi, että verensokeri villiintyy, vointi huononee ja aineenvaihdunta loppuu täysin. Nämäkään vinkit eivät tosin vielä vieneet viestiä ihan perille asti.

Jossain vaiheessa syöminen ei ollutkaan enää syömistä. Se oli mikroja ja makroja. Sitä, tätä ja tuota. Vaikka kuvittelin olevani tietoisen syömisen asiantuntija, olinkin niin väärässä kuin ihminen voi vain olla. Syöminen olikin oikeasti suorittamista, suoritetta ja toimenpidettä. Se ei ollut kehon ravitsemista, hyvinvointia eikä hyväksi tekevää. Se ei ollut osa elämää, vaan irralinen tapahtuma. Edelleenkään en koe, että syömisen pitäisi olla elämän tärkein asia, mutta ei sen myöskään tarvitse olla erillinen osa-alue. Elämään kun nyt jostain syystä sattuu kuulumaan myös ravitsemus.

Tämän suhteen miettiminen on johtanut siihen, että ymmärrän ajautuneeni väärälle polulle. Ratkaisu kehon kiukutteluun ei löydy laboratoriosta eikä uudesta diagnoosista. Se ei löydy autoimmuuniruokavaliosta eikä se löydy lisäravinteista. Se löytyy ihan siitä perusaterioinnista ja hiilihydraateista. Tässä vaiheessa kuulen, miten Lontoo vaipuu polvilleen. Hiilihydraattia? WTF? 😀

Kilpirauhanen on niin hieno elin, että siitä on syytä pitää hyvä huoli. Mikään sen hallinoima hormoni ei toimi, jos komentokeskus kikkailee. Hormonit eivät toimi, jos niiden toimintaa sotketaan toistuvasti. Pikkupaastoilla, ketogeenisillä, muuten vain paastoilla, sillä, tällä ja tuolla. Tietenkin se suuttuu. Ihan samalla lailla se suuttui silloin jokunen vuosi sitten, kun treenasin itseni vuodepotilaaksi. Toipuminen lähti käyntiin vasta sitten, kun opettelin syömään. Niin myös tällä kertaa. Tälläkin kerralla syödään hiilihydraatteja ja pyydetään vielä kerran keholta anteeksi.

Tiedän, tunnen ja olen tietoinen, että ongelma ei ole suolistossa eikä yliherkkyyksissä. Ei manteleissa eikä banaanissa. Ei ja ei. Minä olen ongelma ja minä olen ratkaisu. Ihan vain niin vaatimattomasti 🙂 Se on hauska asia, että ihmismieli lähtee etsimään hätätilanteessa ratkaisuja jostain ulkopuolisesta tekijästä. Tokihan se vastaus on joskus kiinni jossain yksittäisessä asiassa. Tässä tapauksessa ratkaisu on kuitenkin niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin säännöllisyydessä, riittävässä hiilarimäärässä ja vähästressisyydessä.

Tämä päivä on opettanut sen, että olen toiminut typerästi. Tämä päivä on opettanut myös sen, että ihan itse pystyn vaikuttamaan omaan hyvinvointiin. Olkoon tämä päivä hyvävointisen loppuelämän ensimmäinen ja tulkoon samanlaisia opetuspäiviä tuhansia. Elämälle kiitos.

inspirational-quotes-dont-think-too-much

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s