Toivo tuli taloon.

Terveyden menettäminen on vähän sellainen asia, että sitä ei ymmärrä kuin vasta siinä vaiheessa, kun on vuodepotilaana. Silloin, kun vointi on niin huono, ettei voi kuin itkeä, toivoo kuolemaa. Ihan vain sen vuoksi, että tuska loppuisi. Ei siksi, että haluaisi kuolla kuolemisen vuoksi. Holistinen heikkous ja pahoinvointi kipuineen on jotain sellaista, jota ei kovin monelle toivo. Tunne-elämä katoaa täysin. Kykenee vain olemaan tietoisesti läsnä tuskassa. Jossain vaiheessa loppuu kaikenlainen ajattelu. Elämä muuttuu odottamiseksi. Paremman olon odottamiseksi.

Se pieni voinnin koheneminen, joka tapahtuu, on aivan valtavan suurta. Se tuntuu samalta kuin päästäisi varsan kevätlaitumelle. Edelleenkään ei tehdä mitään eikä todellakaan juosta niityllä. Ollaan ja hengitellään. Sen verran helpommin, että toivo on tullut taloon. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Niinhän se menee. Tänään on elämää ja toivoa. Huomisesta en tiedä, mutta mitäpä siitä. Tärkeintä on olla tässä hetkessä ja juuri nyt ilman kipua, itkua ja tuskaa.

Toivo, tuo mahtava voima.

Tarpeettomien asioiden murehtiminen, mitättömistä valittaminen ja kaikenlainen narina jostain työmatkaruuhkasta tuntuu niin häpeälliseltä. Jos kykenisin, laittaisin pääni pensaaseen ja pyytäisin universumilta anteeksi. Sitä kummasti unohtaa arjen touhuissa sen, että miten pieni ihminen oikeasti on. Terveys kun menee, niin siinä menee kaikki. Yhtäkkiä niillä kiukkua aiheuttavilla asioilla ja muiden virhesuorituksilla ei ole mitään väliä. Niitä ei ole. On vain oma pahoinvointi.

Toivoisin, että tämän jälkeen osaisin arvostaa entistä enemmän perhettä, itseäni ja elämää. Niitä matelevia autojonoja, ylätaljaa nyhertäviä kanssatreenaajia, hiljaa puhuvia ihmisiä, raivostuttavia FB-statuksia, kirjoitusvirheitä ja monia muita vääryyksiä.

Toivon, siis olen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuva otettu viime kesänä Auschwitzissä. Sielläkin oli aikoinaan toivoa.

 

Mainokset

2 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s