Vartalovanki

Naisena oleminen on ajoittain työlästä, jopa vaikeaa. Nuoruusiän kasvuahdistukset, hormonirullailut, raskaudet, vanhemmuus ja kaikki se shitti. Ei ole helppoa. Ei myöskään sen vuoksi, että varsin moni naaras elää tyytymättömänä. Yleensä se ilmenee vartalokiukkuna ja kaikenlaisina sitku-mutku-maanantai-dieettihöpöilyinä. Oma persoonallisuus on rakentunut sen ympärille, että arvotus ja arvostaminen tapahtuu sen perusteella, minkälaisin mittarein ulkomuotoa voidaan mitata ja arvioida. Painoindeksi, rasvaprosentti, vyötärönympärys, maastaveto, tuumakoko, you name it.

Eihän sen nyt näin pitäisi olla. Jos ulkoisilla tekijöillä olisi oikeasti niin valtavan suuri merkitys, kaikki maailman naiset olisivat kivoja ja mukavia. Ei olisi syömishäiriöitä eikä muitakaan ahdistuksia. Olisi vain hervoton lauma hyväntuulisia naisia ja samalla myös kiitollisia miehiä 😀

En tiedä, mistä ne vartaloihanteet tulevat. Jostainhan ihminen keksii päähänsä, että 36-kiloinen nainen on kaunis ja onnellinen. Jostain se myös saa päähänsä, että tukkapidennykset ja merkkilaukut tekevät iloiseksi. Jonkun mielestä lihaksikas nainen on uhka, ei mahdollisuus.

Oma tyytymättömyys sanelee sen, minkälaista vartalo-onnellisuutta lähdetään metsästämään. Lihava haluaa olla laiha, laiha haluaa olla lihaksikas, lihaksikas haluaa lisää lihasta, anorektinen pelkää puntaria, bulimikko häpeää ostoskärryjä. Siihen väliin mahtuu myös ne ahdistuneet kotiäidit, joilla ei ole elämää hiekkalaatikon ja lakupussien ulkopuolella.

Persoonallisuus sanelee myös paljon vartalotoiveita. Kaikkien ei pidä pitää kaikista, vaikka jokainen nainen onkin kaunis. Tosin kaunis vain silloin, kun valitussa vartalossa asuu kiitollinen, tyytyväinen ja elinvoimainen ihminen. Tympeys, tyytymättömyys ja rullaturpaisuus on rumaa. Kaikenlaisissa alustoissa.

Taas tullaan siihen ytimeen, josta kaikki lähtee. Itsestä. Omista tarpeista. Omista toiveista. Ei naapurin eikä puolison ajatuksista. Koko elämä on sitä, että on itsensä kanssa hyvissä väleissä. Joskus tietenkin vähän sopii riidellä, mutta pääsäntöisesti hyvät välit itsensä kanssa tukee elämänlaatua. Oikeastaan se on sitä laadukasta elämää, kun on hyvä olla.

Toisia kiinnostaa malli-ihmiset. Toisia karvaiset reidet. Kaikenlaisia ihmisiä ja ihanteita on. Onneksi, jotta jokaiselle löytyy sellainen juttu, mikä kiinnostaa. Muiden vartalot toimivat ideaalitilanteessa innostajina, eivät ankeuttajina.

Omaan silmään sopii niin hienosti lihaksikkaat ja sporttiset vartalot. Katselen mielelläni treenattuja naisia. Heterosilmällä, ei naiset muutoin niin kiinnosta. Arvostan sitä työn ja treenin määrää, jonka urheilullinen ja lihaisa vartalo vaatii. En minä heikkolihaisia mene pieksemään, en vain kiinnitä huomiota. Mieluummin silmä osuu pyöreisiin olkapäihin, penkkitulokseen kuin farkkujen tuumakokoon tai poskiläskien puuttumiseen. Lihallisuus on niin iso osa itseä ja omaa identiteettiä, että olisi hullua edes väittää muuta.

Urheilu kuuluu omaan elämään niin tiiviisti, että on jotenkin luontevaa olla kiinnostunut treenatuista vartaloista. En katsele kenenkään mittoja muutoin kuin siinä mielessä, että etsin positiivisia asioita ja motivointia omiin treeneihin. En arvota itseäni sen perusteella, että sitten olen parempi ihminen, kun nostan maasta 170 kiloa. Ehei. Ei sillä ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että voin omassa ruhossa hyvin ja olen tyytyväinen.

Lihavakin voi olla tyytyväinen. Ei sen tarvitse aina olla laihdutuskuurilla eikä sen ole pakko inhota valtavaa peräpenkkiä. Hassua, mutta maailmassa on ihan oikeasti tyytyväisiä ja pulleita ihmisiä.

Se tunne, kun saa aamusin herätä hyvällä fiiliksellä ja ilman kehoahdistuksia, on niin huikea juttu, että jokaisen vartalovangin pitäisi saada kokea se. Elämä menee hukkaan, jos ja kun itsensä kanssa ei voi hyvin. Vuodet vierivät ja jossain vaiheessa sitä huomaa, miten vuosikymmenet ovat menneet samoissa laihdutusteemoissa. Ilman, että yhtenäkään päivänä on voinut sanoa olevansa tyytyväinen ja onnellinen.

Elämää ei pidä paiskata menemään. Se pitää tuntea ja kokea. Vankina se ei onnistu. Vapaana kylläkin.

Pöllitty netistä

Pöllitty netistä

Advertisements

4 comments

  1. Niin totta joka sana! Tätä jokaisen olisi hyvä miettiä hetken 🙂 Hyvä, kun joku herättää vähän ajattelemaan 😉

    1. Jotenkin olisi hienoa, että ihmiset oivaltaisivat sen, että elämänlaatu ei välttämättä ole kiinni siitä, minkälaisessa varressa elää. Toki tavoitteita täytyy olla ja jos haluaa olla kisakunnossa, niin sitten pitää tehdä niin.

      Toistuvassa prosessissa, joka ei etene mihinkään, eläminen on rankkaa 😦

  2. Harvinaisen hyvin sanottu. Monesti on vielä niinkin, että vaikka itse suo muille kaikki vartalot tuomitsematta, niin tuomitsee omansa. Tai ainakin itsellä tahtoo joskus mennä noin. Siitä poispyristellen.

    1. Niin se vähän on. Ensin tietysti täytyy hyväksyä oma alusta ja sen jälkeen ei muiden toimet ja vartalot kiinnosta enää 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s