Biksukondis

Onhan se jotenkin helpottavaa, kun on ympäri vuoden bikinikunnossa. Ei tarvitse aloittaa ahdistumista tammikuussa eikä superdieettiä toukokuussa. Voi olla aina valmiina kaksiosaiseen uima-asuun hyvällä fiiliksellä. Välttämättä oma kondis ei ole se, mikä perinteisesti määritellään rantakelpoiseksi. Ei se ole. Jos siis naistenlehtiä ja Googlea uskoo. Kunto on pläski. Se on silti bikinikelpoinen.

En määrittele yhtäkään vuodenaikaa sen perusteella, kelpaanko kansalle. Kyllä kelpaan ja jos oksettaa, niin tarjoan ämpärin. Voin mennä uimahalliin naru-uikkareissa, voin juosta rantaviivalla pylly hyllyen ja kykenen makaamaan punkkiniityllä alasti. Ihan ilman minkäänlaista häpeää tai anteeksipyytelyä. Niin sen pitäisi olla myös muiden kohdalla. Universumiin kyllä mahtuu muotoja. Sitä sen sijaan ei mahdu, että yksikään ihminen jättää elämättä ja kokematta sen vuoksi, että jenkkakahva heilahtaa tai reisiläski läpsyy.

Voi hyvää päivää ihmiset. Tiedättekö mitä? Ketään ei oikeasti kiinnosta yhdenkään ihmisen vartalon rajaviivat. En usko, että kenelläkään on niin eriskummallisia ruumiinosia, että niitä pitäisi tuijottaa ja osoitella. Ja jos vaikka olisikin, niin mitäs sitten. Tuskin kukaan tulee työntämään kolmatta silmää pyytämättä kenenkään käsivarteen, joten pelko pois. Sitähän se vartaloahdistus on. Pelkoa.

Jännitystä siitä, mitä muut ajattelevat. Toi kuitenkin kattoo ja arvostelee. Hei, ei se katso. Se katsoo ehkä vain sitä, että kuljet anteeksipyydellen, häpeillen ja pilaat elämäsi.

Kenenkään ei pidä tyytyä siihen, että kesä suhahtaa ohi piileskellessä. Rinta kaarelle, biksut päälle ja polskimaan. Aurinko on kaikille ihan yhtä hieno asia ja se on kaikkien etuoikeus. Jokainen mahtuu rannalle ja jos ei juuri sinne hittibiitsille,  niin seuraavalle sitten. Toppi niskaan, mahtavat shortsit jalkaan ja radalle. Talvella on taas aikaa olla toppahousuissa. Silloin on myös aikaa olla ahdistunut. Kesälle ei ketään kiukuta.

Kesäkunto on nyt. 

MjAxMy01MWZkMmMwYTA4NTA2M2Jl_51427a6c50412

Advertisements

2 comments

  1. Kiloja 100+ ja tänäKIN kesänä aion olla biksuissa! Katsoo ken katsoo, onpahan mitä katsoa! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s