Hormonielämä

Perusterveillä ihmisillä ei ole minkäänlaista tuntumaa siihen, mitä kroonisesti sairas saa kokea. Ja niin sen kuuluu ollakin. Aivan mahtavaa, jos ja kun ei ole riippakivisairauksia. Elämänlaatu on taatusti korkeampi, kun ei ole ylimääräisiä ja vastenmielisiä loiroja roikkumassa kintuissa. Sairaudet eivät ole tekosyy. On melkoista heikkoutta väittää, että kyl mä tiätsä muuten mut on tää tauti. Selväähän se on, että rajoitteet ja esteet ovat olemassa, mutta taudilla ratsastaminen on epäreilua.

Joskus pitää löytää kiertoteitä. Se saattaa olla satunnaisesti melko työlästä, mutta jos haluaa saavuttaa jotain, niin on tehtävä tuplasti töitä. Ajoittain ottaa päähän perusterveiden narinat elämän vaativuudesta, mutta hetken hengittelyn jälkeen tulee väkisinkin todettua, että ongelmien summa on aina vakio. Jos ei olisi hormonivammoja, niin sitten olisi muuten vaan m*lkku ihminen 😀

Ykköstyypin diabetes, kilpirauhasen vajaa-ja liikatoiminta ( ihan viikosta riippuen ) ja lisämunuaisten nuupahtaminen on melkoinen salaatti. Ei riitä, että yhden hormonielimen kanssa on kommunikointivaikeuksia, yhtäkkiä niitä onkin kolme ja lisää on tuulikaapissa odottamassa. Omahoito ja itsestä huolehtiminen nousevat merkittäväksi teemaksi. Ei voi puhua terveydestä tai sen hoitamisesta, mutta määritelmäksi sopinee se, että on vähemmän sairas.

Diabetes tykkäisi siitä, että eläisi vähähiilihydraattista elämää. Se kiittäisi kauniisti, kun saisi tyytyä vain perusinsuliiniin, ilman boluksia. Bolus, ei bonus, on siis insuliinipumpun kerta-annos. Basaali se perustavara, joka tulee ohjelmoituna. Hiilihydraattien nauttiminen johtaa automaattisesti siihen, että täytyy annostella insuliinia. Mitä enenemmän hiilaria, sitä enemmän inskaa. Right? Suuret määrät aiheuttavat takykardiaa, pahoinvointia, ämpärioloa ja mielipahaa. Ei puhettakaan, että voisi keulia karkkipussien kanssa tai mussuttaa siirappileivonnaisia. Eikä siinä mitään. En kaipaa konvehteja enkä kerroskiisseliä.

Metaboliaongelmat ( kilppari, lisämunuaiset ja mitä niitä nyt oli ) taas kiekuvat hiilihyraattien perään. Niin käsittämätöntä kuin se onkin, niin ilman hiilareita ei ole edes sitä vähäistä aineenvaihduntaa, jonka saa aikaiseksi kohtuullisella hiilarimäärällä. Kenenkään on turha tulla väittämään muuta. Tämä asia on tässä vuosien saatossa niin usein todistettu, että nokkaan tulee, jos aiheesta täytyy vääntää. Uhg! *väkivaltahymiö*

Sitten ollaankin taistelurintamalla. On täysin mahdotonta tietää, mikä makrojakauma palvelee sekä haimahommeleita että muita sisäelimiä. Aina on joko liikaa tai liian vähän. Aina joku elin suuttuu. Sitten siihen ravintorullaan kun vielä lisätään elämän muut haasteet, niin ollaan niin hukassa, että tekee mieli muuttaa Tukholmaan.

Perusterve ei tätä käsitä. Se ei tiedä, miltä tuntuu työntää reikiä sormiinsa kahdeksan kertaa päivässä eikä se tiedä sitä frustraation määrää, mikä ajoittain valtaa varren. Tekee sitä niin tai näin, niin aina on joku komponentti pielessä.

Joskus on hyviä päiviä. Silloin nautitaan paita auki elämästä, koska tiedossa on ne toiset päivät. Mikään ei ole pysyvää. Ei vointi, ei hormonit, ei elämä.

Joskus toivoisi, että voisi pistää aivot narikkaan ja saisi unohtaa kaiken. Voisi olla hetken terve ja kokea, miltä tuntuu olla normaali. Miltä se tuntuu, kun keho toimii suunnitellusti eikä näytä keskisormea koko ajan.

Synkkäähän se olisi, jos aina lanaisi ja uikuttaisi elämäänsä. Joskus se on kyllä ihan tarpeellinen toimenpide. Aikansa kun kyntää kaakelilla, huomaa yhtäkkiä, että eihän tässä nyt niin huonosti asiat ole. Ei ainakaan vielä.

Tänäänkin on hormonipäivä. Palvellaan kaikkia parhaan tietämyksen mukaan ja koetaan taas pettymyksiä. Samapa tuo. Ainakin tuntee olevansa elossa, kun on ongelmia 😀

 

6a00e5528309ac8834016760f409cf970b-500wi

Advertisements

8 comments

  1. Loistava teksti! Mulla kanssa 1 tyypin diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta ja kyllä, todellakin aika monena päivänä tuntuu sille ettei tiedä itkeäkö vai nauraa… Parempi slti ehkä nauraa 😀

    1. Kyllä se nauraminen on parempi vaihtoehto. Ei tosin aina jaksa höröttää, mutta onneksi kuitenkin pääsääntöisesti niin 🙂

  2. mulla kans on kolme autoimmuunisairautta ja todellakin välillä tuntuu epäreilulta, kun ympärillä olevat ei vaan käsitä mitä säätöö elämä voi välillä olla, kun todellakin, teki niin tai näin, niin tuntuu välillä, että kaikki on väärinpäin..höh, olipas runollista..

    1. Se on varmaankin aika inhimillistä, että tekee mieli joskus heittää hanskat tiskiin. Turhaumisen tuntemuksia tulee ja niin niitä saa tullakin 🙂

      Hetken kun kiukuttelee, niin sitten on taas hyvä jatkaa matkaa. Tsemppiä kovasti 🙂

  3. Täällä kanssa yksi jolla sama tautiyhdistelmä… tai ainakin ykkösdiabetes + lisämunuaiset, kaiketi jonkin tyyppistä kilpparin vajaatoimintaakin. Tuttuja fiiliksiä… Jotenkin ihana lukea että on muitakin tällä combolla. Mietin että kuinka olet saanut lisämunuaisia toipumaan ja millä aikataululla. Itse söin hydrocortisoniakin muutaman kuukauden mutta en kyllä tiedä tuliko siitä mitään parannusta lisämunuaisille, ehkä ei… 😛

    1. Lisämunuaiset uupuivat melkein kolmisen vuotta sitten, kun treenasin itselleni melkoisen överitilan. En antanut kropan missään vaiheessa elpyä, joten ajallisesti oli melkoisen pitkä prosessi päästä taas kuntoon. Piti oikein varmuuden vuoksi vetää sama setti kolme kertaa ja sitten vasta uskoin, että jotain olen tehnyt väärin 😀

      Kortisonia en voinut käyttää edes akuuttivaiheessa, koska verensokeri huiteli yli 40 tietämillä. Reagoin tuohon niin voimakkaasti ja verensokeri lähtee ihan lapasesta. Luonnonmukaisesti lähdin hoitamaan itseäni sitten vihdoin ja viimein. Eli tylsästi lepoa, aivan hulluna lepoa, kaikki stressi nolliin, unta, ruokaa, rauhaa ja aswagandhaa.

      Kaikki treeniboosterit pois, kaikki tarpeettomat jauheet ja lisäravinteet jäähylle. Kunnolla ruokaa, säännöllisesti, makrot kohdillee ja taas sitä lepoa ja unta. Sillä kroppa lähti toimimaan ja tänä päivänä on oikein ihana olo ❤

      Sen verran viisastuin tästä terveyden menettämisestä, että enää koskaan en aloita minkäänlaista dieettiä, en treenaa liikaa enkä anna minkään asian mennä yöunien ja levon edelle. Olkoon vain miten paljon lihavuutta kehossa, sillä ei ole enää merkitystä. Vain se merkitsee, että kroppa toimii ja vointi on hyvä 🙂

      Tsemppiä kovasti sinne ja toivotaan, että löytyy vähän helpompi reitti kuin tämä, jonka itse kuljin 🙂

  4. Voi taivahan vallat minkä jutun mä löysin! Mahtavaa luettavaa. Itelläni kilpparin vajaatoiminta, tyttärellä D-1 ja miehelle tehty vatsalaukun ohitusleikkaus, pojat painolajiurheilijoita…yritä täs sitten kehittää ruokaa joka suuhun. Kun keksis tavan jolla yhdistää kaikki ”vaivat” ,mutta tänä aivosumun kautena tulee mentyä sieltä missä aita on matalin. Vaikka tietää, että ruokavaliossa tekemistä olisi paljon. Oma naama kukkii, silti se tuntuu putoavan kun niin kuiva, flunssa jyllää, paino nousee eikä vaan saa niskasta kiinni (taipuukokaan enää saamaan kättä niskaan 😉 ) Tämmöset omastakin elämästä todenperäisesti kerrotut jutut piristää. Ehkä mäkin löydän vielä voimia jättää leivät, sokerit ym. mättö ja ruveta syöttämään perheelle kunnon ruokaa. Tai no kunnon ruokaa, sitähän se on nytkin. Ruisleipää, vähärasvaisia tuotteita, paljon kuituja ja proteiineja jne. Ei vaan taida sopia mulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s