Aurinkohetki

Ihanainen aurinko on möllöttänyt koko pääsiäisen. Sitä on ollut ilo katsella kaltereiden takaa. Eilen sentään pääsin hetkeksi kuoriutumaan toppa-asusta, kun aamuvuoron jälkeen oli luvassa grillailua ja hengailua. Tuo kuumottava möykky hohkasi etupihalle niin, että iltapäivä muuttui bikini-ilmaksi. Mahtavaa ❤

Aurinko on hieno asia. Iloitsen lähinnä valoisuudesta, en lämmöstä. Sen jälkeen, kun kilpirauhanen possahti, on auringossa pötköttäminen ollut yhtä tuskaa. Tunkkaista se on aina ollut, kun en vauhtipallona pysy paikoillani, mutta viime vuodet ovat olleet ikäviä siksi, ettei keho jäähdytä itseään normaalisti. Tulee huono olo, jos on kuuma. Huonovointinen ihminen on kiukkuinen, joten tällä ajatusketjulla päätyy siihen, että kesä sucks 😀

Vietän aikaa auringossa maltillisesti. Tarkoittaen sitä, että niin kauan kun viitsin puuhailla jotain, kaikki menee hyvin. Paikoillaan ei pysty olemaan. Rantalomat ovat tuskaa, tekevälle ihmiselle kaikkea muuta kuin lomaa. Action, please!

Nuorena tyttönä ei ollut varmaan edes olemassa aurinkovoiteita, suojakertoimia tai pelkotiloja. En muista lapsuudestani, 1400-luvulta, että koskaan olisi ollut äiti määkimässä aurinkorasvojen perään. Enkä kyllä muista edes sitä, missä vaiheessa suojakertoimista tuli hittijuttu. Omat taidot eivät riitä ottamaan kantaa, pitääkö niitä käyttää ja tuleeko melanooma ja paha mieli. Palaako iho ilman vai ei. Iltalehteä jos lukee, niin täytyy ehdottomasti käyttää jättikertoimia ja mielellän koko ajan. Oikeastaan kannattaa pysyä kellarissa koko kesä. Jos taas silmäilee hieman kriittisemmällä silmällä materiaalia, niin saattaa tulla sellainen vaikutelma, että kemikaalituubeja ei ole pakko ostaa.

Jokainen tekee tietenkin omat päätelmät ja valinnat. Harkitsee, punnitsee ja toimii parhaan tietämyksensä mukaan.

Oma valinta on ollut jo vuosia kieltäytyminen. Ihan jo sen vuoksi, että rasvakerroksen kanssa iho on aina palanut. Punakan pönäkkä iho, ilman rusketusta. Ah, miten skandinaavista. Lisäksi iho suuttui siinä määrin, että voitelukerroksen jälkeen tuli aina ihmeellisiä ihottumia ja kutinakohtauksia. Ensin hetki voideltuna auringossa ja sitten monta hetkeä sisätiloissa allergialääkkeen kanssa. Ihanaa, kyllä vain.

Astaksantiini

En tiedä, onko kyseessä plasebo vai mikä, mutta jokusen vuoden olen vedellyt tätä antioksidanttia. Alkuvuodesta pidin tauon kaikista lisäravinteista, jauheista ja pöniköistä, mutta nyt on taas tummanruskea kapseli palannut päiväohjelmaan. Astaksantiini on voimakas antioksidantti, joka suojaa kehoa kaikenlaisilta pommeilta. Väitetään, että se parantaa vastutuskykyä, lisää lihasmassaa ja tekee rikkaaksi. Näin sanottiin internetissä, joten sen on oltava totta 😀

Oikeasti se taitaa toimia kuitenkin. Ainakin siinä, ettei kärvennyt auringossa ja rusketuskin on terveen värinen. Olen myös huomannut, että pienikin piipahdus auringossa riittää ja ihon väri muuttuu. Myös talvikaudella iho on elinvoimaisemman näköinen eikä heti luulla lakanaksi, kun keinovalot käynnistyvät.

Henkilökohtainen suosikki. Yksi kapseli päivässä.

Kookosöljy

Kookosöljyä on hehkutettu viime vuosina niin, että lähtee silmät irti. Nettiä, jossa siis kaikki on edelleen totta, seuratessa tulee mieleen, että onko olemassa mitään asiaa tai tekijää, johon kookosöljy ei toimisi. Se ehjää parisuhteet ja parantaa haavoista raaja-amputaatioon. Osa on varmasti ihan aiheellistakin informaatiota. Väitetään, että siinä olisi muutama suojakerroinkin mukana. Luonnollisesti ja paleoliittisesti ( heh, huumoriosuus 😀 ). En taaskaan tiedä. En ole tutkinut, ottanut näytteitä enkä omista edelleenkään tutkimushuoneita ja laboratorio-olosuhteita. Itseensä kun voi ainoastaan luottaa, niin en voi ottaa kantaa taaskaan. Sen sijaan kuitenkin sivelen itseni kookosöljyllä ennen auringossa oleskelua. Kuvittelen sen suojaavan ihoa sen verran, että se riittää. Ja jos ei muuta, niin öljytty läski liha on kaunista katsottavaa 😀

No mitäs sitten? Suosittelenko? En. Asiantuntijat voivat tehdä sen. Tämä toimii itsellä, joku muu saattaa saada valtavia vaurioita ja menehtyä. Pitää siis tehdä sen mukaan, mikä itsellä tuntuu toimivalta. Nivea tai ei, se on oma valinta 🙂

Omakuva viime kesältä <3

Omakuva viime kesältä ❤

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s