Sivuraiteilta pääradalle

Blogissa puhisee nyt kevättuulet. Ennen pidin tätä pelkästään reseptiarkistona, mutta sen jälkeen, kun hävitin räyhäblogin, ei tarve mussuttamiselle kuitenkaan hävinnyt ja olen ollut vähän hukassa. Tämähän tarkoittaa nyt sitä, että jatkossa kirjoitan tänne myös muita kuin desilitra-asioita. Elämässä kun on muutakin kuin munien paistaminen. Siinä on… no, on siinä kai jotain. Ainakin terveyden etsiminen, ylläpitäminen, treenaaminen mummovoimistelu ja perhe-elämä. Näitä teemoja sivuuttaen tänne siis ilmestyy jatkossa tarinoita.

Tässä vaiheessa toivotan hyvää jatkoa niille, jotka poistuvat. Kiitos seurasta ja voikaa hyvin ❤ Pieni muutossuunta ei tarkoita sitä, että jatkossa listaisin tänne hauiskääntöjä tai habakuvia. Ei, ei niissä ole mitään kerrottavaa. Lähinnä kirjoitukset liittyvät yleiseen hyvinvointiin ja ilmiöihin, joista pitää vähän rähjätä. Myös reseptejä ja rumia ruokakuvia on edelleen luvassa, mutta sekaan mahtuu jatkossa muutkin sössötykset.

Jossain vaiheessa olin rajannut tämän blogin vain ja ainoastaan reseptikäyttöön ja ruoka-asioihin. Nyt se on muodostunut jotenkin niin rakkaaksi, että haluan laajentaa blogin koko elämää koskevaksi.

Saa suuttua. En pahoita mieltäni. Toivon tietysti, että tarpeettomista kiekumisista on joskus jotain hyötyä edes jollekin. Tällä elämänkokemuksella ja mokailuhistorialla on ainakin se tarkoitus, että voin toimia hyvänä varoituskapulana. Näin ei kannata toimia 😀

Palautetta saa antaa ja otan kaiken avosylin vastaan. Myös ne epäasiallisuudet, solvaamiset, kiukuttelut ja muut mussutukset. Rakentavaa palautetta tutkailen tarkemmin, muita vasurilla. Sähköpostiin ( luolalaboratorio ät gmail.com ) mahtuu tarinaa, joten sen voi täyttää tai FB-sivun inboxin.

Kiitos 🙂

Ps. Menossa mukana myös Sisu eli K*sipasi eli Pasikullero eli Ruikku eli Luikku eli Lätäkkökone eli Nyhverö ( 3kk ).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

6 comments

  1. Mukana ollaan ja sopii oikein mainiosti että kirjoittelet elämän kirjosta myös:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s