Ohut elämä

Joskus tulee mieleen, että elämä saattaa olla heikosti epäreilua. Yhdestä ongelmasta kun pääsee, niin seuraava on jo odottamassa. Sitä kuvittelee tekevänsä oikeamielisiä valintoja, jotta elämänlaatu olisi kohtuullinen ja terveys ojennuksessa. Kaikesta yrittämisestä huolimatta tulee aina poskille. Kevättalven kilpirauhaspommista selvisin sittenkin, vaikka toivoin kuolemaa. Pari kuukautta meni mukavasti, aineenvaihduntakin aloitti toimintansa muutaman vuoden tauon jälkeen. Treeneissä rauta heilui ja paita kastui. Olo oli reipas, virkeä ja elinvoimainen. Noin kuukausi sitten tunsin ensimmäisen kerran omituisia kipuhetkiä. Ajattelin niiden liittyvän joihinkin ruoka-aineisiin  ja tutkin suurennuslasilla lautasia. Kivut tulivat ja menivät, ilman sen suurempia selityksiä. En osannut liittää niitä mihinkään.

Kaksi viikkoa sitten, juoksutreenin jälkeen, kivut jäivät päälle. Niin voimakkaina, että liikuin linkkuveitsenä. Syyllistin itseäni liiallisesta treenaamisesta ja vääristä ruoka-aineista. En osannut yhdistää tilaa taaskaan mihinkään. Ulisin monta päivääsohvalla ja Facebookissa, jopa niin paljon, että sain ammattiapua. Don Kettunen tarjosi ammattitaitoaan avuksi ja viilasin lautasmallia ohjeiden mukaisesti. Kaikki tuntui sopivan mahdolliseen yliherkkyysajatukseen, jonka Timo tarjosi. Yhden päivän olo olikin parempi ja olin toiveikas. Seuraavana sitten taas polvillaan.

Lääketieteellistä apua oli saatava. Terveyskeskuslääkäri kyseli pintapuolisesti ja pyysi poistumaan labran kautta kotiin. Se siitä, ajattelin. Olen vain luulosairas ja heikkorakenteinen vinkuja. Onneksi kesäkandi oli kuitenkin sen verran kärppä, että jatkoi selvittelyjä vastaanoton ulkopuolella ja muutaman mutkan kautta matka jatkui ultraäänen, röntgenin, päivystyksen, tietokonetomografian kautta osastohoitoon. Munuaisallas suurentunut, virtsakiviä ja munuaislohkareita. Niistä on tämän linkkuveitsen vartalo tehty.

Tässä ollaan. Huumattuna ja pää pöllyssä. Kivut pysyvät kurissa lääkityksellä. Siinä vaiheessa, kun huumausaineet ovat poistumassa verenkierrosta, repivät tuskat saapuvat. Ne ovat jotain niin järkyttävää, etten ole ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ei voi kuin olla polvillaan pää märkänä. Aikuinen ihminen itkee ja vollottaa kuin keskenkasvuinen. Sitä se on. Kertonee kivun voimakkuudesta jotain. Onneksi toimenpide on tulossa, joten tämä määkiminen loppuu jossain vaiheessa. Ja jos ei lopu, niin sitten se jatkuu 🙂

Suunnattoman suuri kiitos tsempeistä! Timolle erityisen iso käsi ratkaisukeskeisestä avusta ja jos kenelläkään on tarvetta valmennustoimille, niin Terveysmyrskyn suuntaan yhteyttä. Blogin pariin palataan heti, kun vointi sallii ja elämä voittaa. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä ❤

182981_747328668638551_3027977229702627183_n

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s