Tiukat nyörit

Kyllähän se aika kipakalta tuntuu, kun saa Kelasta sairauspäivärahapäätöksen. Toki täytyy olla kiitollinen, että tämmöinen järjestelmä on olemassa, koska muutoin olisi nollilla. Hetkeksi meni tänään patukat uusiksi, kun tuli pienimuotoinen ahdistus. Siitä selvittiin ja jo entuudestaan tiukkoja nyörejä kiristettiin niin, että melkein toivon koko syyskyyn olevan jo ohi😀

Eilen oli munarallipäivä. Tarkoittaen sitä, että hankin luomumunat suoraan tilalta. Hintaa tälle 30 kappaleen kennolle tulee 9€ ja se on loistomunista kohtuullinen hinta. Tämä kuukausi mennään näillä kennoilla ja lokakuusta ei onneksi tarvitse vielä murehtia.

Tuoretta ja maukasta tavaraa.

Tuoretta ja maukasta tavaraa.

Ennen mulkeroisten noutoa piipahdettiin K-Supermarketissa, jossa oli kauheasti hedelmiä eurolla. Eksoottisia viikunoita, perinteisiä banaaneja, appelsiineja ja kaikkea. Iloisin asia oli avokadopussi, joka maksoi myös euron. Iso kassillinen hedelmiä lähti mukaan. Tietenkään niitä ei vedellä kaikkia kerralla, vaan raakoja yksilöitä valitsemalla käyttöaika pitenee huimasti. Vanhat banaanit silppusin pakkaseen odottamaan kermaisia smoothiesekoituksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mukelot tykkäävät riisipuurosta ja hyvänä äitinä sitä tietenkin tarjoilen satunnaisesti. Edullista luomumaitoa löytyi Lidlistä, purkki irtosi 1.19€ hintaan. Maitoa meillä ei käytetä juurikaan, mutta riisipuuro on ehdottomasti keitettävä lapsille maitoon ja kaurapuurokin maistuu joskus erilaiselta, kun sen keittää veden sijaan maitoon. Ihan kaikkea ei tarvitse ankeuttaa, vaikka pihinä yrittääkin elää. Lapset ansaitsevat luksusta arkeen ja reipasta ravintoa. Aikuiset pärjäävät vaikka pölyllä, jos on pakko😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niuhottaminen siis jatkuu entistä isomalla kouralla. Tylsää ja tyhmää tämä ei missään nimessä ole, vaan mielenkiintoinen ja virkistävä haaste. Sehän tästä vielä puuttuisi, jos pitäisi pillittää 30 päivää putkeen. Ehei, elämä ei ole kiinni siitä, voiko ostaa luomupähkinöitä ja erikoiskahvia. Tällä hetkellä tyydytään siihen, että valitaan toiseksi paras vaihtoehto ja jätetään hifistelyt syrjään. Kukaan ei onneksi ole kuolemassa pihikuukauden takia, joten ei hätää. Tukka suorana eteenpäin ja olkoon tämä oivalluksia tuova oppimiskokemus🙂

 

6 comments

  1. Ensimmäinen ajatus, joka tämän tekstin (ja melko monen muun) lukeminen synnytti: olet ihana! Tekstisi ovat ihania!

  2. Jos sinulla vain Kelan etuudet tulona ja vielä lapsetkin elätettävänä niin hae ihmeessä toimeentulotukea?

    1. Ei tässä tarvi ihan vielä onneksi hakea toimeentulotukea🙂 Jätetään ne tuet niille, jotka tarvitsee niitä enemmän.

      Paluu työelämään on edessä, joten sitten ollaan taas jaloillaan, kun saa täyden palkan. Muutama viikko tosi niuhoa ja sitten helpottaa🙂

  3. Arvostan asennettasi. Samalla kun myönnät, että kirpaisee, katsot jo eteenpäin. Sairaspäivärahaa saa yleensä, kun ei ole aivan parhaassa iskussa. Sitäkin hienommalta vaivannäkösi tuntuu. Toki on muistettava, että se mikä kuukauden tuntuu eksoottiselta, voi vuodessa alkaa puuduttaa. Voimia Sinulle ja parempia tervehtymistä! Jatkan seuraamistasi entistäkin kiinnostuneempana. Laura

    1. Pari kuukautta tässä nyt menee, että saa homman jaloilleen. Selviytyä täytyy ja se on helpompaa, kun on virkeä mieli. Narina ei auta🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s