Metaboliamatka

Yleisön ( eli yhden ihmisen pyynnöstä😀 ) yritän vähän avata tätä metabolia-asiaa. Kaikki havainnot perustuvat vain ja ainoastaan omiin kokemuksiin ja muutaman vuoden kyntämiseen. Toimet eivät edusta mitään eikä ketään. Vain kokemusperäisiä havaintoja, ei tutkimuksellisia viitteitä.

Normaalisti toiminut aineenvaihdunta riitaantui alustan kanssa siinä määrin kolme vuotta sitten, että se lopetti toiminnan täysin. Ensin kertyi nesteet kehoon, vatsantoiminta loppui, paino nousi nopeasti seisemän kiloa, sitten tasaisesti ylöspäin. Kroppa oli solmussa, kipeä, tukossa. Pahimmillaan painoa kertyi 28 kiloa. Nestelastin katoamisen jälkeen ylipainotila on edelleen noin 20 kiloa. Elpymiseen meni kolme vuotta. Ihan jo senkin vuoksi, etten suostunut uskomaan kehon viestejä ja suoraa palautetta. Yritin koko ajan enemmän ja yhä syvemmälle menin. Kaikki signaalit olivat sekaisin.

Yritin aivan kaikkea mahdollista. Siksi kai matka olikin melko pitkä ja työläs, kun ei ne perusasiat menneet jakeluun aiemmin. Heti, kun vointi vähän koheni ja mieli virkistyi, painettiin kaasua ja taas palattiin päivän tai parin päästä lähtökuoppaan vauhdilla. Alkuvuodesta 2014 tapahtui jotain merkityksellistä. Katatoniassa maatessa ja kilpirauhasen liikatoiminnan tuskissa ollessa nappulat menivät oikeisiin osoitteisiin. Muistan yhden hiljaisen helmikuun tiistain, jolloin tuijotin seinää sängyssä. Silloin se tietoisuus tuli. Rauhoitu nyt j*malauta! 

Sen jälkeen oli helppo päästää irti. Kaikista treenitavoitteista, vartaloajatuksista, epätoivosta, yrittämisestä ja kaikesta. Yhtäkkiä kaikki oli niin selvää, että paraneminen lähti käyntiin. Sinä päivänä ei tietenkään lähdetty mihinkään punkan pohjalta. Jatkettiin lepoa vielä kuukausi ja taisi siinä mennä toinenkin. Merkittävintä oli sen kaikkein oleellisimman oivaltaminen.

Rest in peace

Eihän kenenkään kroppa kestä meuhkaamista. Ei sitä, että vedellään 20 treeniä viikossa ja ollaan koko ajan menossa tai tulossa. Väkisinmakuupäiviä osui tietenkin jonkun kipu- tai kolotustilan takia elämään, mutta sellaista aitoa ja leppoisaa lepoa ei ollut moneen vuoteen. Lomallakin piti juosta aamuaerobista rantaviivassa ja pomppia pitkin kaupunkeja sykemittari ranteessa. Aivan järjetöntä. Huh-huijaa!

Lepo. Se on se kaikkein tärkein asia. Yöunet kuntoon, päiväunet ohjelmistoon, rentoilua, olemista, makoilua, hiippailua. Niitä tuntemattomia asioita otettiin käyttöön ja aika jännää, että se teki hyvää. Tekee edelleen. Mikään asia ei mene yöunien edelle eikä mikään asia mene myöskään omien tarpeiden edelle. Olen, möllötän ja makoilen aina, kun se vain on mahdollista. Ja onhan se mahdollista, kun tekee asiat mahdollisiksi. En tunne minkäänlaista syyllisyttä, että nautin pyjamapäivistä sängyssä enkä suorita mitään. Se tuntuu ihan järjettömän mahtavalta, kun antaa itsensä olla rauhassa❤

Treenit

Niin rakas asia kuin tuo salimyllääminen onkin, niin siihenkin on otettu ihan uusi ote. Vähitellen lähdin tiputtamaan treenikertoja. Kerralla ei voinut sitä tehdä, kun emotionaalinen surutyö oli kesken. Samalla vähennystahdilla intensiteettiä laskettiin. Tai minä laskin, ei tässä monia ihmisiä ollut mukana. Ihan itse sai kaiken tehdä ja hyvä niin. En uskonut ketään, vaikka moni huutelikin ohjeita😀

Treenitahti maltilliseksi ja kroonisesti sairaalle sopivaksi. Samalla hyvästelin kaikki tavoitteet ja otin lempeästi vastaan kuntoutusjumpat. Ei pakkotoistoja, ei ennätystehtailua, ei intensiivisiä vetoja, ei mitään raskasta. Vain hyvän mielen keppijumppaa, pienillä painoilla perusvatkausta. Melkoisen työn siinä sai tehdä, että päästi irti. Keväällä kiskaisin maasta 150 kiloa ja se oli oikeastaan jonkinlainen huipentuma. Sen päivän jälkeen oli helppo antaa periksi.

Tänä päivänä treenit ovat fiilispohjaisia. Salikäyntejä tulee keskimäärin 4-6 viikossa ja se tuntuu sopivalta. Ulkoilua sitten koiran kanssa lisäksi päivittäin, pidempiä lenkkejä fiiliksen mukaan. Sykemittarin olen kadottanut elämästä täysin enkä näe sen käytölle enää minkäänlaista tarvetta. Hauiskääntö onnistuu ihan hyvin ilmankin.

Lautasmalli

Kaikenlaisten ruokahoopoilujen jälkeen lautanen on tänä päivänä koostettu aika tarkasti edelleen. Ei niuhottaen, vaan huomoiden. Lähinnä siksi, että karppauskauden jälkeen tuntuu edelleen aika työläältä saada riittävästi hiilihydraattia kehoon. Kroppa huutaa välittömästi vastalauseen, jos tulee liian pitkiä ateriavälejä tai hiilarit ”unohtuvat”. Tunkkaisuus, hidastuminen, aineenvaihdunta stoppaa ja koko keho muuttuu nuhjuiseksi alustaksi.

Säännöllistä syömistä. Joka aterialla hiilaria, riippuen vähän verensokerista ja treeneistä. Keskimäärin varmaankin liikutaan jossain 150g tietämillä. Joskus vähän vähemmän, jos ei niin ole aktiivisuutta ja jos taas tulee tehtyä vaikkapa treeni sekä kävely, niin tämä huomioidaan sitten taas lautasella. Jatkuvaa tarkkailua, mutta ei pinna tiukalla. Hyvällä fiiliksellä, niin keho kiittää.

Proteiinia en niin seuraile enää. En ole pyrkimässä korkeammalle enkä treenaa enää massa-ajatuksella, joten aika yhdentekevää laskea grammoja. Kunhan ei ole nälkä, se riittää. Rasvaa syön maltillisesti. Lautaselle kun ei voi lisätä sekä rasvaa että hiilaria, jos aikoo mahtua maapallolle. Kroppa kiittää, kun se saa vähemmän rasvaa ja enemmän hiilaria. Mikään vähärasvainen tämä elämäntapa ei tietenkään ole, mutta en myöskään myllää voipakettien kanssa päivittäin.

Hiilareiksi olen valinnut riisin, perunan, satunnaisbataatin, hedelmät. Hedelmistäkin lähinnä vain banaani ja omena. Kaurapuuroa muutaman kerran viikossa ja marjoista nyt tietenkin tulee jonkun verran myös hiilaria. Rasvalähteinä macadamiaöljy, avokado, oliiviöljy ja ajoittain voi. Proteiinia saa luomuhaikusta, heraisolaatista, luomumunista, joskus lohesta ja/tai seitipaketista. Lintua vähän harvemmin lähinnä sen vuoksi, että etäisesti ällöttää ajatus tehotuotetuista eläimistä. Yksinkertaista, aika pelkistettyä, mutta tämä tuntuu hyvältä. Lisätään ja poistetaan asioita sitten sen mukaan, mikä on tarpeellista. Ei pidetä kiinni mistään aatteesta periaatten vuoksi, vaan ollaan mieluummin aatteettomia.

Yleiselämä

Kaikenlainen rentoilu on elämän viitekehys. En suorita, en ole ponnari tiukalla. Avoimesti, iloiten ja nauraen. Hyvä olo tuntuu joka puolella ja elämään on tullut valtavasti uusia nyansseja. Arvostan ja rakastan kehoani juuri sellaisena kuin se on. Olemme eläneet melko työlään historian ja tänä päivänä osaan olla kiitollinen kaikesta sille. En pyydä mitään enkä odota mitään.

Hyvinvointi on niin iso asia, että sitä pitää arvostaa. Itseä pitää arvostaa ja kun saavuttaa sellaisen tunnetilan, että tietää olevansa ihan huikea tyyppi, se virkeys ja voima näkyy myös kropassa. Saumatonta yhteistyötä ja riemumielin eteenpäin.

Oma metaboliamatka on saatettu hyvälle alulle. Otetaan se vastaan, mikä tulee. Ei kiirehditä ja nautitaan siitä, että kehossa on hennosti niitä normaaleiksi luettavia toimintoja, joita terveillä on. Ulkomuodolliset seikat ovat toisarvoisia ja jos amatsonin olemus aiheuttaa kanssaihmisille pahoinvointia, niin ojennan kaarimaljan kaikella rakkaudella😀

stop-the-madness

4 comments

    1. Lopetan tämän hokemisen varmaankin tähän postaukseen. Jotenkin tuntuu, että kaikki oleellinen on nyt sanottu niin monta kertaa, että se riittää😀

      Ja tosiaan se näissä postauksissa onkin ollut tarkoituksena, että joku voisi oppia jotain🙂

      1. Kiitos Meri🙂 Eteenpäin mennään häntä pystyssä🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s