Mielekäs elämä

Kehtaan väittää, että nelikymppisenä nainen on parhaimmillaan. Takana on jo kiitettävästi kilometrejä, elämänkokemuksia, mokia, onnistumisia. Valtava määrä itkua ja parkumista sekä samanmoinen määrä huikeita tunteita ja onnea. Kaikenlaiset koohotukset on käyty läpi eikä enää ole kiire mihinkään. Lapsetkin ovat omatoimisia ja tarvitsevat emoa vähemmän kuin ennen, eikä ole pakko olla niille läsnä koko aikaa. Voi käydä töissä tietäen, että jälkikasvu pärjää ja omille ajatuksille on tilaa ilman, että täytyy olla vahtimassa silmä suurena, ettei mene Legot nenään tai joku kieri rappusia pää edellä.

Ikääntyminen on joillekin varsin kriisihenkinen asia. On hoppu, pakko saada kokemuksia ennen kuolemaa, miljoona asiaa nähtävänä, tyytymättömyyttä ja epätoivoa. Elämä on tiätsä ohi ny! No eihän se ole. Sehän on juuri tässä ja tänään. Se elämä, paljon mainostettu elämä. Kyllähän se niin on, että itseään ei pääse pakoon. Ei, vaikka lentäisi Bahamalle piiloon. Sinne se pää tulee perässä ja aika usein myös kroppakin. Helpommalla pääsee, kun tekee itselleen oivan elämän tähän hetkeen, niin ole pakko päästä itseään karkuun eikä ole myöskään pakko olla koko ajan jossain prosessissa.

Tyytymättömyys, sitkuttelu ja prosessielämä

Maailman suurimpia vääryyksiä. Eihän kenenkään pitäisi hukata elämäänsä siihen, että on joka tiistai laihdutuskuurilla, milloin on missäkin vartalon mutkassa epäkohtaa, puoliso on tyhmä, lapsi kiukuttelee, työkin tökkii. Tietenkin elämään kuuluu ajanjaksoja, jolloin pännii ja on vähän tuuliajolla itsensä kanssa, mutta siinä vaiheessa, kun puhutaan vuosista ja elämäntavasta, niin voi tietysti miettiä, onko se tarkoituksenmukaista. Jokainen ihminen haluaa mielekkään elämän. Sellaisen, jossa on hyvä olla ja joka antaa enemmän kuin ottaa.

Tyytymättömyys voi olla ponnistava voimavara. Se voi myös olla lannistava ja tympeyttä lisäävä ominaisuus. Eihän se johda mihinkään, jos sitä ei ota haasteena. Ihminen adaptoituu nopeasti siihen nuhjuiseen elämään eikä välttämättä osaa poistua siitä enää. Kaikki on p*skaa. Mun elämä on p*skaa. Kyl mä muuten, mutku. Sitku oon laihempi, niin sit sitä ja tätä ja tuota. Mikään ei muutu, jos ihminen ei itse muuta. Piste.

Prosessielämästä olen kirjoittanut ennenkin entisen blogin puolelle ja edelleen olen sitä mieltä, että se on arvokkaan ihmiselon hukkaamista. Se kuluttaa, väsyttää, vie voimat. Laihdutusprosessi, vaatehuoneeprosessi, ihmissuhdeprosessi ja mitä näitä nyt on. Koko ajan on joku ”juttu” menossa, joka ei kuitenkaan koskaan saavu päämääränsä. Aloitetaan, ollaan motivoituneita, tehdään suunnitelma, ei toteuteta, petytään, lopetetaan. Aloitetaan taas alusta, eri vivahteilla. Sama prosessi. Huomattavasti helpompaa on saattaa se itkujen ja potkujen kautta päätökseen, jotta syntyy valmista jälkeä. Siinä prosessissa kun elää, niin kaikki muut elämän nyanssit jäävät näkemättä ja kokematta. Ihminen uupuu täysin turhaan ja myöskin turhautuu, koska valmista ei synny koskaan.

Sitkuttelu ei myöskään vie eteenpäin. Vaikka se olisikin tavoitteellista mylläämistä, niin siltikin se on ikävän usein enemmänkin uhka kuin mahdollisuus. Se on myös oiva tekosyy kaikelle sellaiselle ajattelulle, jota pitäisi oikeasti työstää. Mieluumminhan sitä miettii tavoitefarkkuja kuin sitä, miksi niihin ei seitsemänkään vuoden jälkeen vielä mahdu. Tai mieluummin miettii parisuhteen päättämistä sitkun kautta ja huomaamatta elää aina ne joulut uudelleen huonossa symbioosissa. Kyl mä sen äijän jätän sitku Erkki on eskarissa. 

Ps. Erkki osaa arvostaa varmasti aikuisiässä sitä, miksi joutui elämään ristiriitaisessa ydinperheessä. Perheessä, jossa ei ollut kunnioitusta eikä rakkautta.

Hieno elämä

Elämä on niin hieno asia. Se on hienoa myös huonoina päivinä. Niinä hetkinä, jolloin auto juuttuu hankeen ja postilaatikkoon ilmestyy yllärilasku. Se on hienoa silloin, kun kiukuttaa, se on hienoa silloin, kun sataa vettä ja jääkaappi on tyhjä. En tiedä, miten kovaa pitäisi huutaa, että ihmiset oppisivat arvostamaan itseään, elämäänsä ja toisiaan niin, että elämän ehtoopuolella voisi sanoa ihan kaikella kiitollisuudella eläneensä hyvän elämän. Sellaisen, jossa ei ole katumusta, vääriä valintoja ja kohtuuttomia vaikeuksia. Mikäänhän ei ole surullisempaa kuin se, että ihminen ei pidä itsestään.

Hyvän elämän edellytys on se, että kykenee rakastamaan itseään sellaisella intensiteetillä, ettei tee pahoja asioita itselleen. Rakkaalleen haluaa vain ja ainoastaan hyvää. Rakkaus ei perustu rankaisuun, vaan se perustuu kunnioittamiseen ja arvostukseen.

Älä ole paha itsellesi. Ole hyvä❤

10403493_789767534394664_448258030871770245_n

2 comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s