Alku ja loppu

Loma on lusittu ja ihana arki on taas talossa. Matkustaminen on ihanaa, mutta kotiin on aina upeaa palata. Kroppa on väsynyt himmeästä kävelymäärästä. Päivittäin tuli tehtyä tuntikausien steppailua. Aamuisin aina kiihkeäsykkeinen aerobinen, päivällä sitten peruskestävyyttä😀

Madrid on ”ihan kiva kaupunki”. En saanut siihen sen suurempaa tuntumaa enkä usko, että ihan heti tulee palattua kohteeseen. Ei suuria tunteita eikä hullaantumista. Virkistävä retki kuitenkin ja olo on fyysisestä väsymyksestä huolimatta levollinen ja kiitollinen. Seuraava retki sitten maaliskuussa, joten eiköhän tässä nyt taas jaksa säksättää hetken🙂

Ihan kivat aamulenkkimaisemat :)

Ihan kivat aamulenkkimaisemat🙂

Aamuisin pakkasta, päivisin aurinkoa ja lämmintä. Ihan ok :D

Aamuisin pakkasta, päivisin aurinkoa ja lämmintä. Ihan ok😀

Arkeen kuuluu se, että syömiset palautetaan normaalille tasolle. Reissussa tuli hoopoiltua sen verran, että keho on turvonnut, pää ei mahdu passikuvaan ja raajat ovat täynnä nesteitä. Ateriarytmiä ei ollut lainkaan. Rehujakaan ei näkynyt sitä puolta kiloa. Hedelmiä napsin normaalia enemmän, kahvia mukitolkulla, liian vähän proteiinia, huonomaineisia hiilareita kylläkin. Tämähän toki näkyy ja tuntuu. Paluulennon istuin tuntui liian tiiviiltä ja toppatakki puristi sen verran, että oli parempi jättää vetoketju auki. No, se siitä. En jaksa niuhottaa lomalla, kun sitä määkimistä saa suorittaa arjessa ihan riittävästi.

Mikäli olo on muillakin turvonneen tunkkainen, niin suosittelen lämpimästi liittymään maanantaina alkavaa Alku-valmennukseen. Labramatami pörrää myös mukana ryhmäavustajan roolissa🙂

5 comments

  1. Siinä onkin muuten ajateltavaa, kun miettii ihmisten elämää muualla maailmalla. Esimerkiksi tuolla Välimerellä ihmiset syövät päivittäin leipää ym hiilareita ja monet ovat silti hoikkia ja kauniita. Samoin Japanissa 40 kg painavat naiset syövät joka aterialla sen kupillisen valkoista riisiä lihan ja kasvisten kanssa, vaikka eivät edes vedä kovia salitreenejä. Ja silti eivät liho. Se on aika outoa, että miten sitten puolet isommat ihmset, jotka vielä treenavat todella kovatehoisesti, joutuvat karppamaan ja punnitsemaan joka murusen, jotta pysyvät mitoissaan. Tuntuu aika pöhköltä. Onko syynä se, että fitness-ihmiset ovat ajaneet aineenvaihduntansa aika hitaalle liiallisella ruokavalion niukentamisella. En tiedä, miksi kirjoitin tämän kommentin juuri tänne ja miten tämä nyt edes liittyy tähän sinun matkaasi, mutta tulipahan nyt sanottua kuitenkin🙂 Minullakin kova matkakuume ja haluaisin mennä Kreikkaan ensi syksynä kiertämään niitä saaria.

    1. Itse ainakin pilasin oman aineenvaihdunnan siinä määrin, että paino vain nousee koko ajan terveellisestä elämästä huolimatta. Habitus on kaikkea muuta kuin sporttinen😦

      Mutta matkailu on silti ihanaa ja toivottavasti sinun matka tulee toteutumaan🙂

  2. Voisiko tuo tilanteesi johtua siitä, että et ole vielä kunnolla palautunut siitä kropan ylirasituksesta? Silloin kroppa ei toimi oikein. Minusta Olli Sovijärvellä on fiksuja ajatuksia ylirasituksesta palautumisesta. En itse noudata paleo-ruokavaliota orjallisesti, syön leipää ja pastaa kohtuudella, jos mieli tekee. Samoin käytän maitotuotteita säännöllisesti kohtuudella, mutta Olli Sovijärven ajatukset elmistön toiminnasta ovat kyllä vakuuttaneet minut jossain määrin. Tässä hän kertoo tarinan potilaastaan, jota auttoi toipumaan ylirasituksesta. Ja mielenkiintoista on siis se, että aluksi kaikki sykettä nostava liikunta oli täysin kiellettyä, jotta palautuminen pystyi alkamaan. http://ollisintegrallife.com/2012/08/21/paleo-menestystarina-ja-ylirasitustilasta-toipuminen/

    1. Muutama sairaus myötävaikuttamassa siihen, että lepo on liikettä tärkeämpää tänä päivänä🙂

      Treenit on vedetty minimiin ja kohtuuton rasitus antaa heti rangaistuksen. Täytyy vain toivoa, että terveys tulee taas joskua ja kroppa toimii vähän paremmin🙂

  3. Ja vielä lisäten tuohon esimerkkiin, että Sovijärvi oli siis aluksi suunnitellut puolen vuoden treenikieltoa. Kuulostaa aika hurjalta, mutta varmasti järkevää tuossa tilanteessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s