My metabolia <3

Kesälomaterveiset! Muori on lomalla tuonne syyskuun puolelle asti. Blogissa on entistä vaitonaisempaa eikä Facebookissakaan kauheasti ole mylvintää. Tekee ihan hyvää ottaa vähän etäisyyttä sekä nettiin että kaikenlaisiin laitteisiin. Sanovat, että se on jopa ihan terveellistä😀

Sen verran täytyy kuitenkin kiekua tässä pyykkikoneen pörräystä odottaessa, että treenitauko on nyt päättynyt. Lepäsin kai muutaman kuukauden. En niitä päiviä ja viikkoja laskenut, koska se olisi aiheuttanut vain ylimääräistä puhinaa ja murinaa. Levätty on kuitenkin oikein huolella ja se näkyy sekä tuntuu. Pöksyt kiristävät entistä enemmän. Tällä kertaa en tosin syytä aineenvaihduntaa, koska olemme muutaman vuoden tauon jälkeen löytäneet taas toisemme. Olen vain syönyt kunnolla viime ajat😀

Tauon aikana on tietenkin levätty. On pötkötelty perä homeessa kaikilla sohvilla. Sängyssä, lattialla, autossa, töissä, kaupassa ja kaikkialla. On nukuttu niin hyvin, että melkein jo huolestuttaa. Yöunet ovat keskimäärin yhdeksän tuntia. Nukahdan leppoisasti, pystyn nukahtamaan uudelleen yöllä, jos satun heräämään. Toki joskus on huonompia öitä, mutta pääsääntöisesti nukun hyvin taas vuosien univammailun jälkeen. Myös päiväunia rötkötän ihan surutta. Joskus jopa kahdesti päivässä.

Aineenvaihdunta on tosiaan ollut siitä asti hukassa, kun sairastutin itseni kilpirauhasen vajaatoimintaan. Sillä seurauksella, että paino on kolmessa vuodessa noussut 30 kiloa. Ensin se paisuminen oli ihan silmitöntä, sitten lääkityksen myötä rauhoittui, mutta nousi hitaasti koko ajan, saavuttaen huippunsa tänä keväänä. Paino sinänsä on toistarvoinen asia, enkä missään nimessä vihaa itseäni sen vuoksi. Kehoni on vaurioitunut ja se tarvitsee inhon sijaan rakkautta. Se on muistuttamassa joka päivä siitä, miten huonosti sitä kohtelin ja olen hyvin nöyrä tämän ylipainon edessä. Tiedän, että se laskee siitä itsekseen, kunhan aineenvaihdunta käynnistyy ja palaa edes puolikkaana takaisin.

Tässä tauon aikana olen huomannut jo sen, että päivän aikana on ollut muutaman kerran asiaa vessaan ja siivotessa on jopa tullut pienimuotoinen lämpö kehoon. Onpa sitä saatu ihan oikeaa hikeäkin aikaiseksi, joka on ollut vuosia hukassa. Wohoo! Eipä jokainen nainen voikaan iloita näin valtavasti lorottamisesta ja hikoilusta😀

Tänään aamutreenin aikana tuli ihan rehellinen hiki. Sellainen entisen elämän kokonaisvaltainen kosteus kehoon ja iloitsin siitä niin, että kävelin kodin ohi😀 Niin hyvältä ja omituiselta se tuntui.

Kropan kiputilat ovat kadonneet. Mitä nyt polvi kiukuttelee, mutta sitä ei lasketa. Ympäri kehoa ollut pinkeän kireä turvotus ja kehon repeäminen on päättynyt ja tällä hetkellä iho on pullean pehmeä. Sinänsä tietysti ällöä, mutta parempi niin. Reisien kiristämiset ja mm. pohkeiden ja säärien ihorepeämät tulevat pysymään ikuisesti mukana, vaikka mahdollisesti ehkä saisinkin painoa putoamaan. Sekin on vain kosmeettista ja vähemmän tärkeää.

Tärkeää on se, että tunnen oloni virkeäksi ja elinvoimaiseksi. Olo on ihan superkevyt, noin psyykkisesti siis. Kroppa tuntuu edelleen toki vieraalta, mutta tunnistan siinä kuitenkin voimaa ja vauhtia. Olo on ensimmäistä kertaa vuosiin toiveikas. Tiedän, että sisäelimet eivät korjaannu enkä voi vaikuttaa mahdollisiin kompilaatioihin muutoin kuin pitämällä huolta riittävästä ravinnonsaannista ja levosta. Ne ovat tärkeimmät tehtävät tällä hetkellä. Syödä ja nukkua. Aika rankkaa😀

Treenit ovat maltillisia ja teen ne kaikki aistit avoinna. Pieniä signaaleja, joita kuuntelen ja kunnioitan. Keho osaa sanoa, kun sitä väsyttää. Spartalaiselta pääpuolelta kun ei enää kysytä mitään. Se puhelee vain höpöjä. Enää ei treenata tukka suorana eikä teeskennellä, että keho sietäisi rankkoja treenikertoja- ja määriä. Enköhän voi nyt ihan aidosti todeta, että olen opetukseni saanut enkä halua enää koskaan tuntea niitä kipuja ja huonovointisuuden tsunameja, joita tässä on saanut kahlata läpi.

En ole tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia. Etenen parin tunnin viiveellä eteenpäin. Ainoa sopimus on se, että yritän hissuksiin pudottaa painoa. En harjoita överidieettejä enkä kikkaile makroilla. Syön oikeaa ruokaa, riittävästi ja juuri niin, mikä sopii tähän ongelmakehoon. En noudata mitään enkä kuuntele ketään. En enää koskaan.

Kukaan muu kun ei voi tietää, miten tämän ruodon kanssa eletään. Kukaan ei tiedä, milloin verenpaineet nousevat, aineenvaihdunta katoaa, verensokeri sinkoilee, nivelkivut kopauttavat tai milloin munuainen pistää polvilleen. Vain minä tiedän❤

Se, joka väittää metabolian olevan yksinkertaista, voi tästä vähän opiskella :D

Se, joka väittää metabolian olevan yksinkertaista, voi tästä vähän opiskella😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s