Kärsimyksen kautta

Suomessa elää hyvin vahvana rankaisuperiaate. Tekemällä jotenkin tyhmästi, oikeasti tai kuvitellusti, siitä tulee asettaa rangaistus ja kärsimyksen kautta on ihmisen saatava tuntea, miltä se mokailu tuntuu. Mielellään tietysti vielä niin, että se lanaaminen on pitkäkestoista ja muuttuu krooniseksi. Sehän on niin suomalaista. Olla ahdistunut ja syyllisyydessä❤

Tämä sama tunnetaakka kantautuu myös niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin syömiseen. Vuosikymmenet on annettu raipalla pyrstölle, jos on tehnyt vääriä valintoja. Joulun jälkeen täytyy ehdottomasti osallistua kaikkien liikuntakeskusten piparijumppiin, koska se on niin väärin ottaa torttua. On aivan hullun syntistä karkeloida kerran vuodessa kerrossuklaan kanssa ja tietenkin tästä pahuudesta tulee ensin toitottaa koko syksy ennakoiden ja heti joulun jälkeen aloittaa paasaaminen, miten monta tuntia pitää hyppiä kyykyssä, että ne Pandan räplätyt rasiat sulavat pois.

Niin. Onko tämä toiminut koskaan? Enpä usko.

Syyllistämällä ja syyllistymällä kun ei oikein pääse eteenpäin. Se on vain joku epämääräinen kehä, joka johtaa siihen, että samaa kaavaa toistetaan vuodesta toiseen yhtä onnettomana. Yksikään ei opi. Yksikään ei muuta toimintatapoja. Oikeastaan syyllisyys on vähän sellainen asia, että se provosoi.

Ei tästä mitään tule, syön kaiken ja olen onneton. Kun nyt otin yhden siivun Oltermannia, niin samalla syyllisyystaakalla ja huonommuuden tunteella otan yhdeksän. Kaikki on pilalla, antaa olla. Right?

Kieroon kasvanutta ajattelua ja toimintamallia on tietysti hankala lähteä muuttamaan hetkessä. Se vaatii opettelua. Se vaatii sen, että toistojen kautta ehdollistaa itsensä pois siitä haitallisesta toiminnasta. Se ei ole mahdotonta. Jokainen oppii arvostamaan ja kunnioittamaan itseään. Aivan varmasti.

En väitä, että pitäisi heittäytyä välinpitämättömäksi oman lautasmallin- tai pyramidin kanssa. Se, ettei suostu syyllistymään, ei tarkoita automaattisesti sitä, että asettuisi keksipakettien kanssa ”arvostamaan itseään” peiton alle. Kaiken voi tehdä myös niin, että omilla toimilla ja valinnoilla on terveyttä tukeva eikä heikentävä vaikutus.

Kukaan ei halua olla onneton ja laskea jokaisen ruoka-annoksen kaloreita ja kärsimysindeksiä. Eihän se ole laadukasta elämää, jos jokainen suupala täytyy ansaita tai jokaisesta ohimarssista seuraa viikon paasto.

Ruokaniuhottamisen sijaan jokainen voisi joskus rehellisesti miettiä, että onko oma ruokavalio sellainen, että se sisältää emotionaalisen vapauden ja syöminen on leppoisaa. Sellaista, ettei siitä tule huonoja oloa, tunnelmia ja päänsärkyä.

Kärsimyksen kautta vai niin, ettei ahdista ja ketuta etu- ja jälkikäteen? Sinä päätät.

anxiety-2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s