Makrovankila

Hei, olen Nina. Olen hiilarirakastaja. Olen takinkääntäjä.

Useamman vuoden kun on demonisoinut hiilihydraatteja ja uskotellut itselleen niiden pahuutta, sattaa olla melkoinen kynnys myöntää, että on sittenkin ollut väärässä. Rehellinen ihminen kun olen ja vannon sen voimaan, myönnän hyvin avoimesti, että olen ollut väärässä ja pahoittelen kaikkea pauhaamista, jonka olen aiheesta tuottanut.

Ravintokeskusteluissa ei pidä olla ahdasnuppinen. Kapea-alaisuus ei vie eteenpäin, se on este uuden oppimiselle. Siksi on varsin hyvä avata vähän omaa ajattelua, ennakkoluuloja ja ottaa putkilasit pois päästä. Elämä kun ei ole niin yksiselitteistä eikä varsinkaan ihmisten yksilölliset toimintamekanismit. Toki ihmisen fysiologia on noin suunnilleen aika yhteneväinen, mutta sitten tullaankin siihen, että ne pienet hienosäädölliset asiat vaikuttavat kokonaisuuteen niin isolla kouralla, että uskon vahvasti yksilöllisyyteen.

Edellisen kerran kun innostuin iloitsemaan hiilihydraateista ja niiden tarpeellisuudesta, sain vihapostia ja kiukkuisia kannanottoja. Olen väärämielinen, niin tyhmä ja aivan p*ska muutoinkin. Okei. Ei siinä mitään😀

Itsensä sulkeminen makrovankilaan on pahinta subjektiivista terveysterrorismia. Jos asiat eivät toimi, terveys ontuu ja hyvinvoinnin sijaan lapasessa on vain ongelmia ongelmien perään, saattaa olla tarkoituksenmukaista tutkia ravinnonsaantia ja  makrosuhteita. En väitä, että totuus löytyisi välttämättä kaurapuurosta ( G ), mutta hiilihydraateille voisi silti antaa mahdollisuuden.

Hiilihydraattien nauttiminen ei tarkoita sitä, että sulloisi sokeria aamusta iltaan suuhunsa. Se ei ole ”pupeltamista” eikä mikään ”riippuvuus”, mikäli osaa ja ymmärtää katsoa omaa ravitsemusta terveyslähtöisesti. Jotenkin ihmisillä on jokin omituinen halveksiva ote hiilihydraatteihin ja niiden syöminen on suoraan verrannollinen heikkoon luonteeseen ja veteläperäisyyteen.

Oikeasti! Kyse on jumalauta syömisestä ja siitä, miten siitä voi tehdä joko hullun vaikeaa tai sitten sellaista, ettei se kuormita eikä vie energiaa muilta mielenkiintoisemmilta asioilta. Kaurapuurosta ei tarvitse tehdä persoonallisuustestiä eikä perunasta ihmisyysindeksiä.

Hyvin yksinkertaista on kokeilla ja testata, mikä toimii itsellä. Välittämättä siitä, mitä nurkan takana sanotaan. Ihan reilusti vain testaamaan ja jos terveys ei kohene, niin aina voi palata entiseen. Jos taas energia lisääntyy, omituiset nuhjutunteet katoavat ja jalka nousee mukavasti, niin silloinhan kannattaa jatkaa. Simple?

Naisilla tuntuu olevan hirveän tärkeää se, ettei paino nouse ja hiilihydraateista on tullut läskisymboli. Syöt banaanin -> olet läski. Noin. Miten noin omasta mielestä tuo menee? Onko se ihan noin suoraviivaista? Tuskin.

Itsensä rutistelun sijaan voisi vaikkapa kysyä ravintokikkailujen keskellä, että onkos kaikki nyt hyvin. Onko vointi sellainen, että jaksaa arjessa, on intoa ja innostusta ja syöminen on helppoa. Onko sellainen olo, että ravintoasiat eivät pörrää ortorektisessa ympyrässä ja kykeneekö tekemään joskus rentoja valintoja ilman ahdistusta ja tärinää. Onko elämän jollain muulla osa-alueella ontumista, joka heijastuu siinä, että yhdestä ravintoaineesta tehdään valtavan suuri asia. Onko?

Hyvä ihminen. Älä mene lähtöruudun kautta makrovankilaan!

 

3 comments

  1. Asiaa! Nykyään keskitytään liikaa yhteen tiettyyn asiaan sen sijaan, että kiinnitettäisi huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

    Terv. Hiilarirakastaja Nina😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s