Ei laihduteta!

Sinänsä tietysti tuomittavaa, että puhun laihduttamisesta tällä habituksella. Toki siis siitä pitäisikin puhua ja kirjoittaa, koska olen kaikkien mittareiden mukaan ylipainoinen. Toisten mielestä jopa sairaalloisen näköinen, huonokuntoinen ja kaikin puolin paska. Toisaalta saatan myös olla varsin voimakas, hyvävointinen, reipas ja tyytyväinen. Se nyt ei kuitenkaan tule ilmi ensikohtaamisella.
Se on ihan ok, että ihminen arvioi vastaantulijan hetkellisesti ulkomuodon perusteella. Se on muisto menneisyydestä, jolloin kaikki kaksijalkaiset olivat uhkia, hyvinä ajanjaksoina myös mahdollisuuksia. Vuonna 2015 ei tosin enää tehdä uhka-arvioita, vaan evoluutio on pökännyt ajattelua sen verran pidemmälle, että voidaan rakentaa ennakkokäsityksiä ihmisestä sen mukaan, onko perä pullea vaiko ryhti kumara. Itsetuntoni kestää sen, että en ole uskottava puhumaan painonhallinnasta ja laihduttamisesta. Tiedän sen, ettei ole kompetenssia tuottaa tarinaa tästä aiheesta. Joku suuttuu kuitenkin, jos läski puhuu painosta. Sehän on sovittu jo aikoja sitten, että vain hintelät ja heikkorakenteiset saavat olla painonhallinnan asiantuntijoita. Muiden kuuluu olla hiljaa ja syyllistyä siitä, että reidet ovat jännästi taas kasvaneet kesän aikana.

Sen verran voin kyllä papattaa, että itse laihduttaminen on aivan soittimesta. Se on niin syvältä, että siitä puhuminen pitäisi kieltää täysin. Ei siksi, että ylipainoa pitäisi jotenkin ylistää. Jokainen tietää, ettei valtava ylipaino ole terveellistä eikä yksikään ylipainoinen halua olla lihava, jos vaihtoehtona on vähämassaisempi varsi.

Laihdutuspuheet pitäisi lopettaa siksi, että yksikään ihminen tässä maailmassa ei osaa laihduttaa ilo silmässä ja hyvällä fiiliksellä. Laihduttamiseen liittyy niin vahvasti rankaisu- ja syyllisyysteema, että siksi se itsensä läpsminen pitäisi lopettaa nyt ja heti.

Kenenkään elämänlaatu ei kohene sillä, että jokainen suupala aiheuttaa syyllisyyssalsan ja jokaista ohisyöntitapahtumaa seuraa rangaistustreeni. Eihän se nyt hyvänen aika voi olla niin, että ihmispolo elää vuosikaudet itseinhossa. Ei. Jumankauta, EI!

Joka päivä laihdutetaan. Joka päivä halutaan olla hoikempia ja kiinteämpiä. Joka päivä toivotaan, että jostain tulisi se supervoima, joka veisi ylipainon ja toisi ihannevartalon. Joka päivä eletään jossain epätoivossa, tuskassa, inhossa ja sellaisessa tunnetilassa, joka on este eteenpäin menemiselle.

Ihminen ansaitsee hyvinvointia. Sekä myös sitä, että oppii arvostamaan itseään ilman sitkuttelua ja mutkuttelua. Krooninen laihduttaminen on valhe-elämää, joka ei johda mihinkään.

Laihduttamisen lopettaminen ei tarkoita sitä, että heittäisi trikoot nurkkaan ja aloittaisi holtittoman elämän. Jotenkin sitä kummasti kuvitellaan, että päästämällä irti laihdutusajatuksesta, koko elämänhallinta levahtaa lapasesta. Sekään ei mene niin. Päästämällä irti jostain sellaisesta, joka on este laadukkaalle elämiselle, tilalle tulee aivan valtavasti energiaa ja intoa. Emotionaalinen kuorma vähenee ja elämään astuu sellaisia elementtejä, joista on vain haaveillut.

Maanantait muuttuvat viikonpäiviksi. Ne eivät ole enää uusien dieettien koepäiviä, ne eivät sisällä samaan aikaan intoa ja pettymystä. Ne ovat vain maanantaipäiviä. Ällöttävän vartalolöllöttelyn tilalle asettuu reipashenkiset ilolenkit ihanassa luonnossa. Vaateostokset eivät aiheuta psykooseja, ne ovat vain tapahtumia, joita tehdään tarvittaessa tai ajanvietteenä. Ne ovat vaatehankintoja, eivät ihmisyyden arviointitilaisuuksia.

Kaupassa käydään siksi, että sieltä haetaan sellaista syötävää, joka vie nälän, joka maistuu hyvälle ja tekee hyvää. Siellä ei käydä siksi, että lueteltaisiin kaikki ne asiat, joita ei voi tehdä. Koko kauppa on yksi iso leikkikenttä, jossa voi rallatella hyväntuulisena. Siellä ei tarvitse niellä näläntunnetta, ei ahdistua keksipakettien huutelusta eikä siellä tehdä maailmanlopun sopimuksia.

Paitsi se yksi. Me emme laihduta. Me elämme.

5 comments

  1. Paluu menneisiin aikoihin olisi kaikkein paras laihis, syötäisiin arkena arkiruokaa ja juhlissa syötäisiin sitten niitä juhlaherkkuja. Nykyajan ruokareseptien mukaan pitäisi joka päivä olla herkkuja ja kaikenlaisia välipaloja. Olen haaveillut omalle kohdalleni yksinkertaisuutta ruokavalintoihin, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö söisi monipuolisesti maittavia ruokia.

    1. Haluaisin, että tänä päivänä arvostettaisiin enemmän sitä, että miltä oma elämä tuntuu eikä sitä, miltä näyttää🙂

      1. Todellakin elämä on tuonut tällaisille mummoikäisillekin ulkonäköpaineita. Yritetään elää vain ”luomusti” ja kauniita ajatuksia itsestämme ajatellen.😉

  2. Kirjoitat tosi humoristisesti, mutta samalla asiallisesti. Tiukkaa asiaa pilke silmäkulmassa, tykkään!😉 Jatka samaan malliin🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s