Rakkausnaama

Olen rakastunut. Niin syvästi, että ihan sydämeen sattuu. Voihan ne rytmihäiriöt toki olla stressinkin aiheuttamia tuntemuksia, mutta haluan ajatella, että se on puhdasta rakkausjumppaa, joka rinnassa jytisee😀 Kohdeseksuaaliksi en tunnustaudu, mutta vuosien epätoivoisen etsinnän jälkeen olen löytänyt sen oikean ja tätä ilosanomaa täytyy jakaa❤

Supermood on parasta, mitä vanhan naisen naamalle on tapahtunut. Ensin hullaannuin silmänympärysvoiteeseen ja hölväsin sen kanssa niin, että kuvittelin olevani kirkassilmäinen teini. Edelleenkin voin suurella lämmöllä suositella tätä superseerumia ja vaikken mitään mistään kauneudenhoidosta ymmärräkään, niin suosittelen silti. Ihan vain siksi, että se tuntuu hyvältä.

Viime aikojen stressimyllerrykset ovat kuuluneet naapuriin ja näkyneet naamassa. Yleisesti oma iho on kai keskivertokunnossa, vaikken sen hoitamiseen olekaan niin erikoistunut. Olen sen ajan lapsi, jolloin Clearasil-puikkoa tupsutettiin kilpaa pöyhkeä permiksen kanssa eikä kauneudenhoito ollut niinkään tärkeää. Ja miten se edes olisi voinut olla, kun silmissä oli sähkönsinistä ripsiväriä ja huulissa metrin kerros valkoista huulipunaa. Jessus sentään😀

Stressi, huonot unet, kiukkutunnelmat ja tyhmät ateriat asettuvat iholle lepäämään niin, että ovat siinä muistuttamassa hyvinvoinnin merkityksestä. Kenenkään iho ei ole juhlakunnossa, jos elintavat ovat pahoinvointia lisääviä. Tietenkin arjen valinnat ovat ne kaikkein tärkeimmät, mutta onneksi tukitoimiakin on tarjolla.

Kaikille pikkujoulunaamoille lämpimät suosittelut:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puhtaalle iholle asetellaan ensin kuorintavoide. Annetaan vaikuttaa hetki. Herkimmille riittää ensimmäisellä kerralla minuutin odottelu, itse taisin pitää viitisen minuuttia. Lämminhenkinen pesu ja hellä kuivaus päälle ja pyyhkeen alta paljastuu punoittavat pikkujouluposket🙂 Tämä värimuutos kuuluu asiaan, joten ei kannata kirkua. Iho on välittömästi raikas ja pehmeä. Aivan kuin olisi käynyt jossain superkalliissa luksussalongissa, vaikka todellisuudessa kaikki tapahtui keskiluokkaisessa rivitaloasunnossa.

Kuorinnan jälkeen laitoin vielä naamion. Annoin vaikuttaa 15 minuuttia ja käytin tämän ajan vaakatasossa meditoiden. Pesun jälkeen käytin saman rakkaussarjan vaahtoavaa kasvovettä ja toimenpiteiden jälkeen iho oli niin kaunis, että melkein ihastuin itseeni😀 Oikeasti lopputulos oli hyvin merkittävä ja jotenkin kaikenlainen pinkeys katosi sekä sielusta että poskilta.

Ennen yöunille asettumista palkitsin itseni vielä majesteettisella silmänympärysvoiteella❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Painotan vielä kerran, että en ymmärrä yhtään mitään mistään kauneudesta. Olen vain ja ainoastaan keskivertokuluttaja, joka toimii täysin tuntemuspohjalta. En tiedä kasvojen anatomiasta mitään, koko pään alue on vain yhtä naamaa enkä tiedä, miten voiteiden kanssa kikkaillaan ja keulitaan. En osaa meikata savusilmiä enkä rajata huulia niin, että näyttäisin eteeriseltä tähdeltä. En tiedä, en osaa, enkä ymmärrä.

Sen tiedän kuitenkin, että Supermoodin tuotteet tuntuvat hyviltä. Sen merkittävämpää analyysiä en osaa antaa. Käytän itse päivittäin, tykkään ja suosittelen. Se kai riittää🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s