Arkiaktiivisuus

En ole liikunta-alan osaaja enkä täten voi perustaa tekstiä ammatillisuuteen enkä asiantuntijuuteen. Olen vain lihava, tyhmä, köyhä ja ruma keski-ikäinen punkerobodaaja, joten en tiedä mistään mitään enkä edes yritäkään loistaa liikunnan osa-alueella. Noin ja sitten asiaan😀

Arkiaktiivisuus. Oih, se on kaunis asia. Se on jo käsitteenä reipas ja elämäniloa sykkivä. Aktiivisuus❤ Ihminen on tehty liikkumaan ja ojentelemaan itseään. Se on tehty siirtymään paikasta toiseen oma-aloitteisesti, ilman apuvälineitä. Näin se on aina ollut. Siitä asti, kun evoluutio nosti ihmisen pystyasentoon. Jossain vaiheessa tuli pieni notkahdus ja joku valopallo keksi, että mitä sitä itseään liikuttamaan, kun kaiken voi tehdä helpomminkin. Virhe. Iso virhe.

Tänä päivänä mennään kaikkialle jollain välineellä. Salille mennään treenaamaan autolla. Auto pysäköidään rappusille, jotta päästään sujuvasti kävelemään juoksumatolle. Kauppaan on mentävä autolla. Myös niiden pienten ostosten vuoksi. Tietenkin, koska se auto on juuri sitä varten hankittu. Aina on mentävä läheltä lähelle. Ilman joustoa ja liikettä. Ratin pyörittämistä ei nyt tässä yhteydessä lasketa liikunnaksi, vaikka liikettä se toki on.

Ihminen on vieraantunut arjen tepsuttelusta. Siitä on vuosien saatossa muistutettu tasaisesti. 90-luvulla Painonvartijat keksi ehdollistaa kävelypisteillä pulleita puhisijoita liikkeelle. Mitä enemmän liikut, sitä enemmän saat syödä. No, metodina tietysti vähän hölmö, mutta ajatuksena kaunis. Liikkeelle siitä!

Arkiliikuntaa on markkinoitu jotenkin korostuneen pirteästi. Iloisia ja reippaita mallinukkeja sauvakävelemässä virheettömissä maisemissa. Eihän se oikein istu synkkämieliseen suomalaiseen. Eikä sekään tunnu luontevalta, että lääkäri kirjoittaa Diapamin sijaan keppijumppaohjeistuksen. Ajatuksena kaunis, taas kerran. Käytäntönä kompelö kuitenkin.

Jokainen tietää, että pitäisi liikkua. Ei kyse ole siitä, että arkiliikuntaan patistaminen tulisi jotenkin nyppylän takaa aivan uutena asiana eteen. Jokainen tietää sen. Kyse on vain toteuttamisen vaikeudesta ja siitä, miten helpoksi tehdyssä maailmassa pitäisi mennä metri taaksepäin ja palata siihen aikaan, jolloin keksittiin sähkölamput. Täysin ymmärrettävää vastarintaa. Ihmisenhän kuuluu mennä eteenpäin eikä palata menneeseen.

Itseään pystyy kuitenkin opettamaan. Kaikista vastusteluista huolimatta. Hetki epämukavuusalueella ja uusien tapojen opettelua, niin liikkumisesta tulee luontainen tapa eikä se vaadi minkäänlaisia ponnisteluja. Toistuvista asioista kun muodostuu väistämättä rutiineja. Ihan tahtomattaankin. Tarvitaan vain epämukavuuden sietämistä ja päättäväisyyttä.

Omaan arkeen saa helposti lisättyä aktiivisuutta, kunhan vain huomio oman ympäristönsä ja omat tapansa. Lähikaupassa voi käydä kävellen, koiran kanssa voi kiertää pissakävelyn hieman pidemmän mutkan kautta. Jättimarkettiin mentäessä auton voi jättää yksinäiseen nurkkaan, kotona voi siivota muutamalla lisäaskeleella. Ei ole aina pakko mennä oikotietä, joskus voi kiertää ja haahuilla ihan tietoisestikin. Kyse on siis vain omien toimintojen muokkaamisesta. Ei rakettitieteestä.

Arkiaktiivisuuden lisääminen ei tietenkään tarkoita sitä, että koohottaisi aamusta iltaan ponnari suorana. Se tarkoittaa sitä, että lisää liikettä löhnöttämisen sijaan. Tekee keholle luontevia asioita, kulkee rappusia hissin sijaan ja nousee työpäivän aikana jalkeille säännöllisesti. Liike ei tee ihmisestä hypomaanista ja keskittymiskyvytöntä harakkaa. Liikkumattomuus sen sijaan tekee sairaaksi ja kömpelöksi.

Tänäänkin on hyvä päivä pohtia omaa tallustelua ja kehon liikuttamista. Tuleeko sitä touhuamista tarpeeksi ja onko olo kaikin puolin virkeä ja toimelias vai elääkö kehossa tympeä tunkkaisuus. Isoja asioita ja vielä isompia ovat ne elämänlaatua parantavat päätökset.

Liikutaan siis. Aktiivisesti arjessa🙂

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s