Koirakriisi

Voi elämä. Tämä vuosi on ollut kaikkea muuta kuin onnistunut ja ilon täyttämä. Joka suunnasta on tullut turpaan ja oikein huolella. Viimeisin kriisi on ollut koiran kanssa, jonka kanssa on ollut tuskaa kaksi viikkoa. Ensin tuli eteen virtsakiviongelma ja siitä selvittiin leikkaushoidolla. Toipuminen ei lähtenyt kuitenkaan sujumaan ja koira oli kivulias ja huonokuntoinen. Bonuksena äärimmäisen hengenvaarallinen munuaisten vajaatoiminta ja perjantaina oli kuolema käsillä. Tehohoidon päätteeksi teimme surutyötä ja itkimme kaikin puolin kovaäänisesti ikävää. Hyvästelimme rakkaan ystävän❤

Kas kummaa. Lauantaina, kun oli tarkoitus päästää rakkaus kärsimyksestä, tippatelineestä löytyikin reipastunut kaveri. Myrkyllinen munuaisarvo olikin puolittunut ja koiran vointi kohentunut. Pääsimme kotiin nesteensiirtovälineistön kanssa ja herran vireystila vain kohenee. Tilanne on edelleen epävarma eikä munuaisten toipumisesta ole juurikaan toivoa, mutta promillen verran on lohtua ja huomenna selviää lisää.

Tämä viikonloppu on ollut koko kevään kökköhuipentuma. On ollut niin paha olo, niin voimakkaita ahdistuksia ja niin paljon itkua. Enemmän kuin koko elämän aikana. Meidän perheelle koira ei ole vain koira. Se on oleellinen osa laumaa, tärkeä ja rakas perheenjäsen, jonka pahoinvointi on kaikkien kannettavana. Olisi järjettömän julmaa väittää, että koiralla ei ole sen suurempaa funktiota kuin vain olla eläin.

Nyt eletään hetki kerrallaan. Toivotaan parasta, pelätään edelleen sitä pahinta. Omat tarpeet ovat taustalla eikä niillä ole väliä. Nukutaan ja kukutaan sitten, kun kriisi on ohi.

Monenlaisia postauksia on ollut tarkoitus tänne saattaa, mutta jostain syystä ei nyt ole ihan sellainen olo, että jaksaisin ajatella karjalanpiirakoiden kuvauskulmaa tai miettiä metaboliamatkan kuulumisia. Niiden aika on sitten, kun tilanne on vähemmän kaoottinen ja epästabiili.

Elossa ollaan kuitenkin, vaikka blogi on ollut hiljaa. Palaan linjoille, kunhan on energiaa ja voimaa. Sitähän on taas jossain vaiheessa, vaikka tällä hetkellä kaikki mehut onkin rutistettu muuhun käyttöön🙂

 

2 comments

  1. Voi kamaluus! Kovasti voimia sinne ja tsemppiä karvakorvalle! Meilläkin kolme karvakuonoa asustaa ja ne ovat perheenjäseniä siinä missä ihmisetkin. Itse asiassa koirat ovat minulle rakkaampia kuin useimmat ihmiset. Tätä ei moni ymmärrä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s