Lihavuuden tunne

Lihavuus on ihana teema❤ Se koskettaa jollain hennolla otteella kaikkia ja jokaisella on mielipiteitä sekä itse lihavuuteen että sen häätämiseen. Keskustelut aiheen ympärillä ovat mielenkiintoisia ja etenkin ääripäiden keskinäinen sanailu on joskus jopa koomista seurattavaa. Toisaalla ollaan hyväksymässä valtavaa ylipainoa ja toisessa kulmassa kiljutaan vähärasvaisuuden etuja. Välimaastoon jää sitten kaikki muut muodot.

Sehän on tiedossa, että ylipaino on terveyshaitta. Näyttöön perustuvaa tutkimustietoa on niin valtavasti, että sitä vastaan on turha lähteä jankkaamaan. Ylipaino ei ole terveellistä, sairaalloinen lihavuus vielä vähemmän. That’s it.

Minä väitän tällä koko massallani, että yksikään ihminen tässä maailmassa ei halua olla lihava. Se ei ole sellainen asia, jota tavoitellaan ja jonka perään kirjoitellaan motivaatiolausahduksia ja hastageja. Ei ole! Jokainen haluaa olla terveessä painossa ja virkeän energinen.

Lihava ihminen on aika usein onneton. Todellisia tuntemuksia saatetaan syrjäyttää korostamalla itsensähyväksymistä ja avointa otetta itseensä.

” Minä hyväksyn itseni ja olen onnellinen näin. ”

Onko se rehellistä vaiko harhauttavuuteen pyrkivää, se jää sitten yksilötasolla mietittäväksi.

Postasin eilen lihavuuskuvan Facebookiin ja Instagramiin. Vain ja ainoastaan siksi, että edes yksi kesäkoohottaja säästyisi samalta terveyshelvetiltä ja rauhoittuisi sen verran, ettei saisi kehoaan sekaisin. Samalla jäin miettimään omaa suhdetta lihavuuteen ja itseeni. Miltä se tuntuu? Miltä lihavuus tuntuu?

Lihavuuden tunne on jotenkin epämääräinen. Entisessä elämässä ylipaino merkitsi virhekäyttäymistä ja heikkoutta. Syyllisyys oli läsnä ja muutoksia yritettiin tehdä vihan voimalla. Fucking läski, hyi ja yök. 

Elämänmuutoksen myötä suhde ylipainoon muuttui tietenkin muuttuvan kehon myötä ja siinä vaiheessa, kun vatsapalikat kiilsivät kilpaa elinvoiman kanssa, koko lihavuuden käsite katosi. Se ei ollut enää läsnä. Se lakkasi olemasta. Terveyspommin saattelemana sekä paino että teema palasi elämään, mutta tällä kertaa se oli erilaista. Ensimmäistä kertaa elämässä.

Erilaista oli se, että viha oli poissa. En inhonnut paisuvaa kehoa enkä syyttänyt sitä mistään. Yritin ja yritän edelleen taukoamatta miettiä keinoa, että saisin kehoni toimimaan ja takaisin käyttöön. Sen kehon, jonka eteen tein hävyttömän paljon töitä. Yksi virheliike aiheutti sen, että menetin otteeni sekä itseeni että terveyteen ja niitä sakkoja tässä maksellaan edelleen.

Tuntuu jotenkin kummalliselta, että pitäisi inhota itseään, vaikka onkin järjettömän paksussa kunnossa. Eihän se nyt helvetti soikoon ole reisien vika, että aluksen ohjaaja meni vetämään täysillä seinään.

Lihavuus tuntuu lempeältä. Sellaiselta ymmärtäväiseltä ja ratkaisukeskeiseltä. Se tuntuu siltä, että olen saanut valtavasti nöyryyttä, avarakatseisuutta, ongelmanratkaisukykyä ja periksiantamattomuutta.

Se ei tunnu vihalta, inholta, ällötykseltä, raivolta, itkulta, surulta, epävarmuudelta eikä rankaisulta.

Olen oppinut priorisoimaan terveyden kaiken toiminnan edelle ja saanut valtavasti elämänkokemusta, jota ei mistään muualta olisi voinut kirjatietona hankkia. Lihavuus on laittanut polvilleen, se on antanut turpaan monta kertaa ja se on myös nostanut taas pystyyn. Vahvempana ja määrätietoisempana kuin koskaan.

Lihavuus tuntuu haasteelta, joka täytyy selättää.

13321785_1114522321919182_1205617545792287920_n

Tämä on sama kuva, jonka jo laitoin jakoon eilen. Sillä erotuksella, että se on nyt mustavalkoinen :D 

10 comments

  1. Haluaisitko kertoa tarkemmin, mitä olivat ne kehon varoitusmerkit, joita et halunnut kuunnella? Ainakin Facebookissa mainitsit jotain sellaisista. Mietin, onko mulla tässä nyt vähän samankaltainen tila menossa/tulossa.

    1. Keho alkoi viestittämään ylirasituksesta ensin väsymyksellä ja unihäiriöillä. Sitten tuli epämääräisiä nivelkipuja, suolisto-ongelmia ja voimattomuutta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt pysähtyä.

      Uniongelmat ja väsymys ovat sellaisia hälytysmerkkejä, jolloin on otettava aikalisä. Treenit jäähylle, keholle lepoa ja riittävästi ravintoa.

      1. Kiitos vastauksesta. Tuliko sulle siis ihan peruuttamattomia vaurioita? Tuo kuulostaa ylikunnolta, mutta siitä käsittääkseni pitäisi toipua, vaikka toipumisessa voikin käsittääkseni kestää tosi pitkäänkin? Itselläni on ollut just tota väsymystä ja voimattomuutta, mutta on vaikea tietää, mikä on sellaista väsymystä, että nyt pitää pistää treeni tauolle, ja mikä taas sellaista, johon treeni auttaa. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.🙂

      2. Kilpirauhanen tuhoutui, lisämunuaiset uupuivat, autonominen hermosto otti osumaa. Kilppari pysyvästi, samoin autonominen hermosto ( siihen sotkuun tosin liittyy myös diabeteksen komplikaatiot ).

        Normaalin väsymyksen erottaa uupumuksesta siitä, että parin päivän huilaaminen ja hyvät unet korjaa väsymyksen. Uupumuksen häätöön tarvitaan sitten pidempää taukoa.

        Lisäksi hyvä mittari sille treenille on se, että sen pitäisi olla pikemminkin virkistävää kuin kaatavaa. Jos treenin jälkeen on niin kuollut, ettei jaksa edes hengittää, niin saattaa olla tarve huilata hetki ☺️

      3. Auts.😦 Tuossa onkin jo melkoisesti haittoja. Todella ikävää. Millaista sun liikkuminen on nykyään? Ilmeisesti jotain treeniä pystyt vielä tekemään?

        Mulla se väsymys alkaa noin tunnin-parin päästä treenistä. Välittömästi treenin jälkeen on hyvä ja energinen fiilis, mutta se alkaa aika nopeasti kääntyä. Ehkä tosiaan on tauon paikka. Pää vaan jaksaisi ja haluaisi enemmän kuin keho.🙂

      4. Lepo ei ole koskaan huono asia. Pää kiukuttelee kyllä vastaan, mutta kannattaa olla järkevä🙂

        Treenit ovat nykyään kevyttä. En voi enää tavoitella maksimeja enkä tehdä intervallia tai mitään intensiivistä. Ainoastaan 3-4 kertaa viikossa kevyttä heiluttelua salilla ja sitten rauhallista kävelyä koiran kanssa.

  2. Kyllä, ylipaino on terveyshaitta, mutta vielä suurempi haitta terveydelle on olla normaalipainoinen, passiivinen ja huonokuntoinen. Fyysisesti aktiivisella, hyväkuntoisella ylipainoisella on pienempi riski sairastua mm. sydän- ja verisuonitauteihin kuin normaalipainoisella huonokuntoisella ihmisellä. Ja nyt en siis puhu sairaalloisesta lihavuudesta, vaan pienestä ylipainosta.

    Jankkasinpa nyt kuitenkin vähän.😀

    1. Kyllä saa olla pikkuisen pullea. Se ei vielä vie hautaan ❤️

      Ei sillä ole hävyttömiä terveyshaittoja, jos hieman on kontissa täytettä, mutta viskeraalisen rasvan kanssa on syytä olla tarkkaavaisenpi.

  3. Toivottavasti pääset treenaamaan jossain vaiheessa kunnolla. Paljon osumaa otti sun kroppa. Kuinka pitkällä aikajänteellä oli nähtävissä merkkejä siitä, että kroppa hajoaa?

    1. Ei tässä enää koskaan treenata kovaa ja sen olen nyt onneksi jo hyväksynyt. Autonominen hermosto heittää heti volttia, kun tahti kiihtyy, joten sen ehdoilla on elettävä loppuelämä.

      Muutaman kuukauden keho viestitti levon tarvetta. Pari viikkoa ennen totaaliromahdusta voimat olivat niin vähissä, etten jaksanut enää edes nostaa tyhjää tankoa salilla ja tuolloinkin sitten ajattelin, että olen vain paskassa kunnossa ja on pakko treenata kovemmin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s