Heikkohaimaisen hätähuuto

Sisältää vihamielistä ja kiihkeää tekstiä. Mikäli haluat olla Zen, niin suosittelen skippaamaan tämän vuodatuksen 😀

Kävipä sitten niin, että uljaasti palvellut insuliinipumppu sammui viime viikon perjantaina. Ensin iski paniikki. Mää kuolen nyt!  Sitten tuli itku ja potku, aivan kohtuuttomat hätäraivarit ja sitten ulvottiinkin peiton alla. Oikein epävakaa reaktio siis. Toisaalta ymmärrän itseäni äärimmäisen hyvin. Pettymys oli niin valtava, kun tietenkin oivalsin sen, että joudun käyttämään hätäjärjestelmänä huonoja kyniä. Tiesin jo sillä sekunnilla, että nyt alkaa valtava alamäki.

Pumppuhoidolla olen ollut about 10 vuotta. Olen saanut tuntea olevani oman taudin hallitsija ja ohjaaja. Pumppuhoidon avulla epästabiili hoitotasapaino loksahti kohdalleen ja uusi ajanjakso sairaushistoriassa alkoi. Viimeiset vuodet olen ollut äärimmäisen kiitollinen siitä, että pumppu on mahdollistanut spontaanin elämän ja erityisesti sen, että olen voinut treenata. Monipistoshoidolla se ei onnistunut, koska koko ajan mentiin ylös ja alas. Aivan valtavia hypoglykemioita ja tajunnan rajamailla hengailua.

Nyt olen ollut perjantaista asti paskoilla kynillä. Verensokeri on ollut koko ajan pääsääntöisesti 30 tietämissä. Olen tykittänyt yöt ja päivät insuliinia ja yrittänyt löytää jonkinlaista tasapainoa. Sitä ei ole vielä löytynyt. Olo on aivan haitarista. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Pahinta tässä on se, että keskiviikolle luvattu pumppu ei saapunut ja pettymyksen määrä oli aivan suunnaton. Tällä hetkellä en ole enää pettynyt. Enemmänkin niin raivona, että aortta repeää kohta.

Veetuttaa se, että näinkin elintärkeän laitteen kanssa ei pitäisi perseillä yhtään. Ensinnäkin jo se, että laitelähetystä saa odotella Hollannista useita päiviä ja toisekseen se, että luvatuista asioista ei pidetä kiinni. Erittäin huonoa mainosta Medtronicille. Tietenkään tuollaista isoa yritystä ei kiinnosta helvettiäkään yksittäisen käyttäjän kokemukset ja tarpeet. Eihän se missään tunnu, että elämältä meni tukirakenteet ja kaikki se työ, jonka olen tehnyt hyvän hoitotasapainon saavuttamiseksi valui nilkkoihin. Ei ketään kiinnosta. Ei sekään, että näin helvetillisessä olotilassa en ole työkuntoinen ja tästä saatanan odottelusta syntyy taloudellista tappiota.

Perkele.

Ai että, kun tekee hyvää kiroilla 😀

Yhden naisen jylhällä äänellä totean, että huonoa asiakaspalvelua. Huonoa informaatiota. Huonoa toimintaa. Kyllä se niin on, että se mikä luvataan, myös pidetään eikä jätetä asiakkaita lojumaan eteiseen. PISTE.

Tämä on nyt seitsemäs päivä, kun verisuonet ovat ylikuormittuneita, munuaiset huutavat armoa ja koko keho kiljuu tasapainoa enkä voi tehdä mitään. Olen riippuvainen siitä laitteesta, joka ei varmaan koskaan saavu ovelle. Nyt en voi muuta kuin tuijottaa ikkunasta ja odottaa lähettifirman autoa. Voin vain mittailla ketoaineita sen 10 kertaa päivässä ja piikittää sormenpäät verille sokeritarkkailun vuoksi. En voi kuin velloa vitutuksessa ja toivoa, että edes jotain tapahtuisi.

#fuckthisshit

15192668_1264753686896044_3733348795925412377_n

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s