Kirjoittaja: Nina Nuolioja

Somesyke

Hyvänen aika sentään! Miten tämä on mahdollista, että eukolla on läppäri sylissä ja blogi edessä 😀 Edellisestä kerrasta on vuosisata aikaa ja nyt jostain syystä tuli tarve näpytellä tekstiä.

Oikeastaan varsinainen asia liittyy sosiaaliseen mediaan ja siihen, kuinka hävyttömän huomion se nykyihmiseltä varastaa. Olen ollut itsekin siinä hirveässä imussa ja kiihdyttänyt heikkokuntoista kehoa aivan suotta erinäisten somekanavien kautta. Ihminen on näköjään aika perustyhmä toimissaan eikä osaa ajatella objektiivisesti ajankäyttöään.

Peruspäivähän alkaa niin, että samalla kun silmä aukeaa, räpsähtää myös Facebook auki. Sitä plärätään välittömästi ja aika usein ensimmäiset kiihtymiset ja WTF-ajatukset tulevat jo ennen ylösnousua. Siitä sitten kauhealla raivolla kahvit naamaan tai syliin, autoon ja kohti työpaikkaa. Tietenkin jokaisessa liikennevalossa täytyy avata luuri ja tarkistaa, että onko jossain joku evoluution kannalta merkittävä väittely menossa. Intagramissa on varmasti joku uusi kuva, joka täytyy saada tietoon. Facessa joku tumppukilpailu, johon on pakko osallistua. Mahdollisesti jollain on uusi parisuhde juuri tänään klo 06:48. Pakko saada tietää. PAKKO!

Työpaikalla on onneksi niin kiire, että ainoa hetki kurkkia Faceen on se, kun mahdollisesti pääsee käymään vessassa kerran päivässä. Puoli minuuttia omaa aikaa eli puoli minuuttia someaikaa. Virtsasta viis! Kotimatkalla taas sama ruuhkanylkyttäminen ja toisella kädellä luurissa lojumista. Viimeistään ennen kotipihaa tulee raivarit, jos ei ruuhkasta, niin sitten siitä somesta.

Iltaakaan ei saa viettää somessa rauhassa. Lapsia sinne ja tänne, remontti kesken, taas vessa-aikaa se puoli minuuttia ja kun vihdoin pitäisi kellahtaa yöunille, on tarkastettava päivän kiihtymykset sieltä somesta, kun niitä ei enää muutoin muista. Kuka sitä nyt tyynenä tahtoisi nukahtaa.

Onko hienoa elämää? Onko?

No ei. Tein tässä jokunen aika sitten päätöksen, että nyt ***** loppuu tämän sykkiminen ja nämä somen aiheuttamat formula-ajot aivoissa. Haastoin itseni pätkäpaastoilemaan ja viettämään tunteja ilman luuria. Toistan. Siis tunteja. Tiedättekö mitä tapahtui?

Tapahtui niin päivinä, että ampiaispesä päässä rauhoittui. Omituinen kiihkeystila katosi ja elämään tuli kaikesta stressistä huolimatta hämmästyttävä rauha. Oikean elämän ihmistet muuttuivat äärimmäisen tärkeiksi. Sitä tuli kysyttyä sellaisia omituisia asioita, kuin mitä kuuluu tai miten menee. Tuli huomioitua ilman jännitettä toisten tarpeita ja mikä merkittävintä,  tuli tunne, että oma elämä on jees juuri sellainen kuin se pätkäpaaston aika avautui. Tärkeät ihmiset tuntuivat entistä tärkeämmiltä ja se suhiseva paine ja riittämättömyyden tunne muuttui lempeydeksi. Yhtäkkiä elämään asettui rauha. Sellainen lähes psykoottinen hiljaisuus, jota en ollut tervehtinyt vuosiin.

Tämä kaikki vain siksi, että jätin iLuurin huomiotta ja suuntasin energian läsnäoloon. Ei siis mitään itsensä löytämistä tai mullistavaa elämänmuutosta. Vain se, että olin ilman sosiaalista mediaa suuremman osan päivästä. Niin pieni, mutta niin iso asia.

Suosittelen vahvasti lisäämään elämänlaatua somen vähetämisen kautta. Ei ole pakko olla koko ajan saatavilla eikä varsinkaan ole pakko koko ajan tehdä itseään näkyväksi. Selväähän se on, että meidän elämä on niin uniikkia ja herkkää, että ei sitä kannata käyttää Facebookin idioottikeskusteluja seuraten. Onhan sitä nyt muutakin tekemistä. Vaikkapa noin miljoona mielenkiintoisempaa kohdetta, joihin voi suunnata huomion.

Some on ja pysyy. Oikeat ihmiset eivät.

23319333_1598805003490909_8898246054860844329_n

Mainokset

Vahva terveys

Viime postauksessa märisin jonkinlaista olemassaolon ahdistusta ja onneksi sain vahvistusta siihen, että en sulje blogia. Kiitos palautteista ja ehdotuksista ❤ Jatketaan näin. Sen verran kuitenkin tuo miettiminen helpotti, etten tunne enää syyllisyyttä hidastempoisesta tahdista. Tarinaa tulee silloin, kun siltä tuntuu.

Terveydestä kirjoittaminen on ollut toiveena. Mielellänihän minä siitä paukutan, koska vihdoinkin on terveys, josta kirjoittaa 😀 Mokailujen jälkeen kun meni jokunen vuosi sitä etsiessä ja marraskuusta asti on oltu nousukiidossa. Miettiessäni aikaa taaksepäin ja sitä kamalaa oireilua, olen tullut siihen tulokseen, että koko keho on ollut niin tuhannen palasina, että ylikunnoista toipuminen ei ole koskaan päässyt kunnolla käyntiin. Aina kun maltoin levätä viikon tai jopa kaksi ja kroppa sai lepoa, piti taas nostaa kytkintä ja laittaa kaasu pohjaan. Aivan järjettömän hölmöä. Näin jälkikäteen todettuna. Eihän sitä silloin ajatellut. Mietin vain, että kyllä viikko tai kaksi riittää.

Ei se riittänyt. 

Olen pitänyt itseäni aina kohtuullisen järkevänä ja tolkun ihmisenä, mutta jostain syystä universumi halusi laittaa muorin makaamaan oikein huolella. Ei mennyt juntille ja omaehtoiselle ihmiselle perille hoitotahon puheet treenitauoista eikä kenenkään muunkaan suorat sanat siitä, että kannattaisi levätä vaikkapa kolme kuukautta. Ei. Väkisin piti puuskuttaa eteenpäin veltolla varrella. Siitähän seurasi se, että keho ei päässyt koskaan toipumaan kunnolla ja se oli hälytystilassa monta vuotta. Ihmekö tuo, että hormonitoiminta heitti volttia ja aineenvaihdunta lähti lomalle.

Vuosi 2016 laittoi sitten vihdoinkin jarrut päälle. Kevättalvella voin jo niin huonosti, että hyvästelin lapset ja toivotin reipasta loppuelämää. Olin varma, että kuolen siihen hirveään olotilaan, joka kehossa oli. Hermosto veti sellaista rallia, etten voinut edes kääntää kylkeä ilman kuoleman kosketusta. Siihen päälle vielä stressi koiran kamalasta tehohoidosta ja oman isän syöpä, niin pommi oli valmis. Toukokuussa lääkäri epäili neuroendokriinistä kasvainta ja silloin melkein toivoin diagnoosia sille hirveälle läähätykselle ja rytmihäiriöhumpalle. Treenit olivat luonnollisestikin jäähyllä pitkään. Taisin olla treenaamatta ainakin kaksi kuukautta. Jotain pientä yritin räpeltää parempina päivinä, mutta eipä maasta noussut kuin kuminauha ja sekin velttona.

Syksyllä jatkettiin lössöilyä. Treeni siellä ja toinen täällä. Marraskuussa löysin Neurosonicin ja se pelasti elämän. Matalataajuusvärähtely tuntui olevan parasta mahdollista täsmähoitoa hermostolle ja palautuminen treeneistä lähti käyntiin. Skeptiset tietenkin sanovat, että aivan höpöakkojen hommaa koko rytinäpatja 😀 Tärkeintä kuitenkin oli se, että omat hermostopolkat rauhoittuivat ja vointi lähti nousuun. Edelleenkin käyn useita kertoja viikossa makoilemassa ja rauhoittumassa Neurosonicissa ja voin omien tuntemusten perusteella vahvasti suositella.

Tämän vuoden alussa vointi alkoi näyttäytyä tasaisena. Helmikuussa aloitin sen kadonneen aineenvaihdunnan etsimisen ja kevät meni makroja laskiessa. Hyvin niitä taisin laskea, koska paino putosi oikeastaan aika huomaamatta 12 kiloa. Tämän päivän saldoa en tiedä eikä se edes kiinnostakaan. En ole tehnyt tarkkaa laskua enää hetkeen, ateriat koostan silmämääräisesti ja sen perusteella, miltä olo tuntuu. Myönnän, että skippaan aterioita ja syön epämääräisesti. Siltikin se aineenvaihdunta tuntuu olevan  olemassa. Fantasia olisi, että uskaltaisin luottaa taas kehon signaaleihin ja söisin silloin, kun on nälkä enkä kellon kanssa. Sellainen vapaus on tavoitteena. Edelleen tosin joudun/saan tunnustella oloa ja olen herkkänä oman kehon kanssa. Vielä en luota sen nälkävinkkeihin.

Vartalolliset asiat eivät ole olleet merkityksellisiä enää vuosikausiin. Tein about 10 vuotta sitten elämänmuutoksen ja siinä samalla kävin muutosprosessin eri vaiheet läpi ja loppuun asti. On ihanaa olla vapaa vartaloahdistuksista enkä oikeastaan enää edes muista miltä se tuntuu, kun määrittelee itseään painolukeman tai peilikuvan mukaan. Hento muistijälki tyytymättömyydestä löytyy, jos sitä oikein etsii, mutta en koe tarpeelliseksi elää muutoinkaan menneisyydessä, joten tärkeintä on tämä hetki.

Nykyään aamut alkavat niin, että ensin mietitään miten on nukuttu ja sattuuko johonkin. Ei siihen kankeuteen enää tarvita minkäänlaisia vyötäröahdistuksia tai tyytymättömyyden tunnelmia. Sehän tästä nyt vielä puuttuisi, jos joutuisi työstämään emotionaalisia asioita fyysisten vaivojen lisäksi. Saattaisi paukut loppua.

Tänä päivänä kehtaa väittää voivani hyvin. Tietenkään en pääse eroon ykköstyypin riippakivitaudista, hermosto-ongelmista enkä hyytyneestä kilpirauhasesta. Niiden kanssa on vain oppinut elämään ja sen sijaan, että ne dominoisivat elämää, koen olevani nyt itse puikoissa. Minä määrään tahdin, sairaudet tulevat sitten perässä. Okei, no diabeteksen kanssa täytyy tehdä vähän töitä, että sen saa olemaan edes jotenkin kunnolla, mutta noin muutoin tuntuu aika vahvalta ❤

Sekin tietysti on merkittävää, että näiden terveysongelmien myötä olen oppinut arvostamaan itseäni ja elämää ihan eri tavalla. Pohjalla on ollut pakko unohtaa kaikenlaiset länkytykset ja määkimiset epäolennaisista asioista ja keskittyä vain pysymään hengissä. On ollut pakko lanata ja pitkään. Ei sitä muutoin olisi oppinut olemaan kiitollinen kokonaisuudesta. Nöyryyttä on tullut niin, että joskus ihan hävettää, miten sitä onkin ollut niin keskenkasvuinen joskus. Tänään en enää ole. Tänään olen vahva ja voimakas.

Vahvasti elossa ❤

images

Päätöksenteon vaikeus

Nääh. Olen miettinyt viime aikoina blogin ja Facebookin sulkemista. Jotenkin sellainen tunne, että kaikki on sanottu eikä mitään uutta ole tulossa. Arkielämän hektisyys vie kaiken energian ja kesäloman jälkeen on tulossa työelämässä sellaisia muutoksia, että virtaa ei varmasti ole jaossa enää kirjoittamiseen. Niin paljon kuin siitä pidänkin, se on kääntynyt nyt kuormittavaksi tekijäksi.

Tyypillisenä naaraana en osaa tehdä päätöksiä ja jahkailen 😀 Toisaalta olisi kiva aktivoitua ja ottaa uusi ote kirjoittamiseen. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole yhtään mitään sanottavaa.

Elämä sutii eteenpäin muuttumattomana. Samat kaurapuurot, samat maastavedot, samat työvuorot. Krooniset teemat, ilman hekumallisia huippuja. Päivät ja viikot vain kuluvat eikä mikään muutu. Ei siksi, että haluaisin mitään muutoksia. Elämä on ihan fine nyt näinkin. Ainoastaan tämä bloggaaminen on se kysymys, johon en löydä vastausta.

Ikävöin niitä aikoja, jolloin olin innostunut oman terveyden tonkija. Nyt kun sekin ongelma on ratkaistu ja vointi on stabiili, ei ole tarvetta kuluttaa aikaa metabolian metsästämiseen. En jaksa ottaa enää mitään kantaa ravintokeskusteluun tai ylipäänsä edes seurata trendejä. Vahvasti sellainen fiilis, että maailma voisi nyt pysähtyä myös terveysalan toimijoiden kohdalla.

Yksityisyrittäminen päättyi lopullisesti myös. Mentaalivalmennukset ovat loppuneet enkä tarjoile enää minkäänlaisia palveluja. Syynä yksinkertaisesti ajan ja energian puute. Päätyö haasteellisesti käyttäytyvien potilaiden parissa riittää eikä innostusta enää ole jaettavaksi työpäivien jälkeen.

En tiedä onko kenelläkään ehdotuksia tai ajatuksia tämän blogin suhteen. Mielelläni niitä ottaisin vastaan, jos sellaisia tulee. Oma kuuppa kun kolisee tyhjänä enkä osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä blogin suhteen 🙂

Nöyrä, vahva ja viisas

Elämässä on hienoa, että joka päivä oppii uusia asioita. Kaikenlaisten kurjuuksien ja vastoinkäymisten edessä tulee nöyräksi. Yksikään ihminen tässä universumissa kun ei ole niin loistelias, että se säästyisi haasteilta. Kaikille tulee eteen tilanteita, joissa romahtaa polvilleen. Tokihan sen nöyryyden oppiminen ja opiskeleminen on paljon kiinni persoonallisuuden rakenteesta. Toisilla on sellaisia grandioottisia deluusioita, että on ylivertainen muiden edessä eikä minkään asian edessä tarvitse olla hattu kourassa. Sitten on myös niitä, jotka eivät kykene luottamaan itseensä ja koko elämä on yhtä kyykistelyä.

Niitäkin onneksi löytyy, joilla on vilpitön halu oppia omista virheistä ja kasvaa vahvemmaksi. Ilman näitä kasvutekijöitä ihminen ei muutu eikä kapeutunut ajatusmaailma laajene. Tarvitaan vaikeuksia. Tarvitaan hankaluuksia. Tarvitaan kyntämistä, rypemistä ja armotonta vastatuulta.

Ai miksi? No siksi.

Ihminen on sen verran ylimielinen noin perustuksiltaan, että heti syntymästä alkaa elämän opiskelu. Ei tule tissiä heti huutamalla, kävelemään pitää opetella tuhannen kaatumisen kautta. Hiekkalaatikolla tulee soraa silmään, eskarissa revitään tukasta, alakoulussa on ankeaa. Teininä kaikki on ihan daa, kavereilla on aina kivempaa ja kaikilla muilla on kaikkea, mutta itsellä ei mitään. Paitsi paskat vanhemmat. Opiskeluelämäkin läiskii takaraivoon. Ei ole rajaa, ei ole kuin bailaamista ja pakkotenttejä. Entäs sitten se työelämä. Pomo pieksee deadlinea pöytään, vaimo huutaa kotona, lapset yskii yöt. Taas on kavereilla kivempaa kuin itsellä ja pitäähän se kurkata sitten periaatteen vuoksi sinne aidan toisellekin puolelle. Sitten sitä joutaakin jo lonkkavaivaisena määkimään, miten ankeaa vanhuus on.

Joku saattaisi kutsua sitä elämäksi. Minä kutsun opiskeluksi.

Jokainen päivä on uusi opetustuokio. Virheitä kuuluu tehdä. Niistä kuuluu oppia. Joskus ne vinkit menevät perille vasta useamman toiston kautta, joskus riittää yksi. On hentoja kokemuksia, on elintoimintoja pysäyttäviä tapahtumia. On onnistumisia, on iloja. Itkua, potkua, parkua, hörötystä, intoa, onnistumista.

Ilman skebeliä ei ole tasapainoista ja tyydyttävää elämää. Henkilökohtaisesti olen äärimmäisen kiitollinen kaikista ontumisista ja siitä, että olen ponkaissut pystyyn jokaisen tyrimisen jälkeen aina vahvempana. Tänä päivänä tuntuu, että on suunnattomasti voimavaroja kohdata terveysongelmia ja perushaasteita. Parasta on myös se, että kaiken nöyryyden keskellä on oppinut arvostamaan toimivaa arkea ja etenkin yhteistyössä rullaavaa kehoa. Tälllä hetkellä elämä tuntuu loisteliaalta ja tulevaisuus näyttäytyy mielekkäänä. Aina ei ole näin ollut.

On ollut hetkiä, jolloin terveys ei ole sallinut kuin vuodelevon ja kääntymisen toiselle kyljelle. Hiljaisina hetkinä, jolloin hengittäminen on ollut ainoa asia, johon kykenee, on ollut hyvin pieni olo. Niin pikkuruinen, että on kuvitellut kutistuvan kasaan täysin. Jostain sitä voimaa ja tahtoa on kuitenkin aina ilmaantunut ja eteenpäin on menty. Nöyränä ja itsepäisenä. Periksi kun ei anneta. Ei koskaan.

Nöyryys tekee vahvaksi. Vahvuus tekee varmaksi. Varmuus tekee viisaaksi.

strong-heart-emoticon

Sotkukakku

Tästä kakusta tuli monien mutkien kautta melkoinen menestys 😀 Ensin teki mieli mokkapaloja, sitten piti saada banaanipiirakkaa ja siitä päästiinkin  mutakakkufantasiaan ja seuraavaksi imeskelin jo kaulinta, kun en tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla. Kaapit tyhjinä ja niin veltto olo, etten suostunut lähtemään kauppaan himojen perässä. Oli siis mentävä tyhjillä aineksilla.

Ja hyvin sitä mentiinkin. Oikein onnistunut tuotos. Tähän väliin täytyy huomauttaa, että kakku ei ole mitenkään erityisen äkkimakea. Mikäli sellaisia haaveita on, niin suosittelen lisäämään kookossokerin määrää tai mahdollisesti käyttämään vaikkapa hunajaa lisänä. Lisäksi tuntui tyhmältä työntää uuniin raakakaakaojauhetta, mutta selityksenä se, ettei kaapissa ollut muuta kaakaojauhetta, joten jos joku käyttää leivontaan suositeltua kaakaota, niin kannattaa huomioida maussa ja määrässä hento ero raakavalmisteen ja perusjauheen välillä.

Ja sitten itse asiaan ❤

Pohja:

  • 4 kananmunaa
  • 1 dl kookossokeria
  • 1 prk creme fraichea ( 28% )
  • 50 g voita
  • 2 tl psylliumia
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kaurajauhoa
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasvaosat ja kuivat aineet. Taikina vuokaan ja uunin keskitasolle noin puoleksi tunniksi. Asteita 180. Paistoalustana käytin neljän munan kakkupohjavuokaa ( joulupukille terkkuja, että paistovuokia saa tuoda 😀 ), joka oli vuorattu leivinpaperilla.

Täyte:

  • kaksi pientä banaania
  • vajaa desi cashewtahnaa
  • 3-4 rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa

Survo banaanit sileäksi muussiksi, lisää muut aineet. Halutessaan voi lisätä makeutta, itse en sitä kaivannut. Banaani ja cashew ovat jo riittävän makeita omaan suuhun.

Rumahan tämä on taas, kuinkas muutenkaan. Pahoittelut jälleen kamalista kuvista 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PC097521.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huumauspiirakka

Ensinnäkin pahoittelut hävyttömän rumasta kuvasta. Niin on järkyttävä, että nolottaa 😀  Jos nyt kuitenkin voidaan sivuuttaa tämä epäesteettinen otos ja siirrytään suoraan siihen, että maku on enemmän kuin kymppi. Sehän se elämässä on tärkeintä. Sisältö nimittäin ❤

Ajattelin tehdä perinteisen mausteisen kahvikakun. Sellaisen komeauraisen ja jykevän tornimallisen, kyllä te tiedätte 😀  Kävi kuitenkin niin, että komerossa oli käynyt varkaita enkä löytänyt ammattileipurin välineistöä ja se ainoa kuivakakkuvuoka oli mennyt paikkaan X. Oli siis pakko tyytyä matalaan vuokaan, joten hylkäsin kakkuajatuksen ja siirryin suoraan piirakkaan. Ja kyllä kannatti vaihtaa sekä suunnitelmaa että toteutusta, koska tässä tuotoksessa on maut ja tunnelmat niin kohdallaan, että ihan silmäkulma kostuu.

Por favor ja hyvää joulua. Ainakin tuoksun perusteella 😀

  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 1 dl kookossokeria
  • 2 munaa
  • 2 tl psylliumia
  • 1 dl kaurajauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 banaania
  • 1 dl rusinoita
  • ripaus suolaa

Vatkaa voi ja kookossokeri vaahdoksi. Lisää munat ja kuivat aineet. Lopuksi muussattu banaani ja rusinat. Asettele huumaava taikina leivinparilla vuorattuu vuokaan ( itsellä kakkupohjavuoka, 24cm. Pienempikin kyllä käy, niin tulee pulleampi lopputulos) ja paista uunin keskitasolla, 180 asteessa noin 35-40 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mielikuvitukseton omenapaistos

Jaahas. Blogi on ollut hiljaa taas tovin. Kummasti tuo arkielämän hektisyys vie energian eikä ole mielenkiintoa laittaa tänne jauhelihan paistovinkkejä 😀 Sen suurempiin saavutuksiin kun ei tällä hetkellä kykene.

Tavanomainen tuotos se tämäkin on. Hyvin perinteinen ja aina niin maistuva omenapaistos ❤ Nythän on paras aika turvottaa itseään hiilihydraatin ja rasvan kanssa, joten olkaa hyvät. Se on herkkua 😀

  • paljon omenoita 
  • 1 dl kookossokeria 
  • 150 g voita
  • 1 tl vaniljaa
  • 5 dl kaurahiutaleita ( G )

Pilko omenat uunivuokaan. Kiehauta kattilassa muut aineet. Asettele kauramössö omppujen päälle ja paista uunin keskitasolla 180 asteessa puoli tuntia. Oho, se oli noin helppoa 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarveaineita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kulho puolillaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Namia ❤

 

Aamusuklaa <3

Viileähkö kesäaamu tarvitsee ehdottomasti suklaista sulostuttajaa ja mielialan nostattajaa ❤ Raakasuklaa toimii tähän tarkoitukseen äärimmäisen hyvin ja etenkin kun sen tekee mahdollisimman helposti ja erinomaisista raaka-aineista, ei mikään voi mennä pieleen.

Ennen varsinaista suklaahehkutusta täytyy kiekua muutama lause salarakkaasta 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hän on siinä ❤

Cashewtahna on melkein syntisen hyvää. Se on pehmeää, kermaista, maukasta, täyteläistä. Eikä siinä vielä kaikki. Se on myös monikäyttöistä 🙂 Oma suosikkini on banaanisiivut pienellä tahnasipaisulla ❤  Smoothien sekaan tahna sopii oikein hyvin rasvakomponenttina ja antamaan kermaista tekstuuria. Sitä voi käyttää leivontaan, ruoanlaittoon, puuron sekaan tai syödä salaa ihan sellaisenaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika tuhmaa ❤

Tahna soveltuu erinomaisesti myös suklaan sekaan. Se antaa upeaa vivahdetta ja mieletöntä makua. Tässä reseptissä on käytetty hieman vähemmän raakakaakojauhetta, lähinnä sen vuoksi, että ajatuksena oli tavoitella ”maitosuklaamaista” tunnelmaa ja hienosti se saavutettiinkin. Mikäli haluaa tuhdimpaa, niin sitten vain lisäilemään kaakaojauhetta ja enemmän hunajaa, jos tahtoo imelämpää herkkua 🙂

  • 1 dl kaakaovoita
  • 3 rkl cashewtahnaa
  • 2 rkl raakakaakojauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 tl kotimaista luomuhunajaa
  • 1.5 dl mulperimarjoja

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Lisää joukkoon cashewtahna, suola ja raakakaakaojauhe. Sekoita hyvin ja lisää lopuksi mulperit mukaan. Asettele muotteihin, pakasta, nauti ja rakastu ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puhtaasti parasta

Terveys ja sen ylläpitäminen ovat elämän tärkeimpiä arvoja. Käytönnössä tämä tarkoittaa sitä, että arjen valinnoilla pyrkii aina siihen parhaimpaan vaihtoehtoon. Elämästä ei kuitenkaan pidä tehdä vaikeaa ja monimutkaista, joten niitä parhaita asioita ei tarvitse lähteä kaivamaan Himalajan vuoristosta eikä ole pakko rakentaa laboratorio-olosuhteita omaan olohuoneeseen vain siksi, että tietää mitä saa.

Puhdas+ tarjoilee kotimaista hyvinvointia. Rehellisesti ja ilman höpöaineita. Ei säilöntäaineita eikä pintakäsittelykuorrutuksia. Raikasta ja puhdasta ❤

On jotenkin niin helppoa suositella hyviä asioita. Periaatteenani on aina ollut, että erinomaiset kokemukset laitetaan kiertoon, joten por favor 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Magnesiumsitraatti on yksi suosikeistani. Käytän sitä päivittäin tukemaan sekä magnesiumin kokonaissaantia että palautumaan treeneistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

C-vitamiinia menee myöskin päivittäin. Smoothien seassa, palautusjuomassa, ihan sellaisenaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

D-vitamiinin tärkeydestä ei onneksi enää tänä päivänä tarvitse edes kirkua 😀 Nanomikrogramman saantisuositukset ovat vaihtuneet vahvempiin versioihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suoliston hyvinvointia ja vastutuskykyä tukemaan hiivaprobioottia. Magnesiumin ohella yksi suosikeista ❤ Kukaan tuskin on koskaan valittanut siitä, että vatsa voi hyvin ja kivuliaan mölinän sijaan keskivartalossa on rauhanomainen ja lempeä tilanne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinkkiä immuunijärjestelmälle ❤

Ruma omenaherkku

Saattaa olla, että tämä ohje on jo kertaalleen pörrännyt jo täällä tai Facebookissa. En jaksa tutkia ja tarkistaa, joten mennään mahdollisella uusinnalla 😀

Tein piirakan jostain kumman syystä leipävuokaan. Kenties siksi, että ajatus viipaloitavasta herkusta tuntui jotenkin kiehtovalta. Neuroottiselle ihmiselle tekee myös hyvää tehdä joskus asioita toisin 😀

  • 4 kananmunaa
  • 1 dl kookossokeria
  • 50 g voita
  • ripaus suolaa
  • 2 tl psylliumia ( sitä hienojakoista )
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1.5 dl kaurajauhoja
  • 3 omenaa ( Lidlin pieniä luomuomenoita )
  • kanelia
  • hunajaa

Vatkaa munat ja sokeri, lisää kuivat aineet ja lopuksi sulatettu voi. Tässä vaiheessa taikina on hyvin löysää ja saa ollakin. Psyllium ja kaurajauho imaisevat itseensä kaiken vetelyyden, joten ei kannata pelästyä taikinan koostumusta. Taikina saa huilata sen ajan, kun omenoita pilkotaan kuutoiksi. Silppusin kaksi pieneksi ja sekoitin taikinan sekaan, kolmannen siivutin. Taikina kaadetaan omenasilppuineen leipävuokaan, päälle asetellaan siivutettu omena. Hento luraus juoksevaa hunajaa ja reilusti kunnon kanelia.

Paistetaan uunin keskitasolla, 180 asteessa noin 40 minuuttia. Kannattaa kokeilla tikulla taikinan kypsyyttä. On hyvä huomioida myös se, että kookossokeri tekee taikinasta ruskeaa, samoin valmis piirakka on valkoista kaveriaan tummempi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi palanut ja pilalla. Kyllä se sitten erottaa, jos käy vahinko 😀

P4136659.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanan ruma ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuohkeaa ja pehmeää ❤