Räyhääminen

Love, peace ja leveät lahkeet

Saatan olla taas väärässä, kun oletan internetissä hengailun perustuvan vapaaehtoisuuteen. Toivottavasti kukaan ei koe sellaista julmuutta, että haulikko suussa pakotetaan lukemaan vastenmielisiä tekstejä, joista kiihtyy ja tulee pahantuuliseksi. Aina voi sulkea selaimen ja keksiä jotain oikeaa tekemistä. Keväällä on kaikkea kivaa tarjolla. Jos ei muuta, niin voi kävellä kadulla ympyrää. Sekin on terveellisempää kuin ruudun tuijottaminen ja päänsä pahoittaminen.

Maailmaan mahtuu niin paljon kaikkea ja kaikenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka ovat aina turpa rullalla ja kiukku niskassa. Mikään ei ole hyvin, kaikki on väärin ja elämä perustuu virhekeskeisyyteen. Sitten on niitä, jotka osaavat olla lähdekriittisiä, ilosilmäisiä ja riittävän rentoja. Välimaastossa sitten kaikki muut.

Elämä on aivan liian arvokas ja lyhyt nillittämiseen. Palautetta saa toki antaa ja pitääkin. Ei missään nimessä ole tarkoitus deletoida kritiikkiä. Senkin tosin voi esittää asiallisesti. Viime aikoina näitä vähemmän julkaisukelpoisia tekstejä on ilmaantunut sekä sähköpostiin, että FB-sivun inboxiin, joten en voi kuin kiittää huomiosta. Valitettavasti olen niin paatunut eukko, että ei tunnu missään. En aio lähteä siistimään suutani tai ruokalautasta sen perusteella, että henkilö X vaatii karppaustoimia ja samanhenkinen toveri Y syyttää läskikiihottajaksi. Oi ja voi. Vanha ja kuppainen akka ei välitä. Tai välittää sen verran, että tekee postauksen, jossa kertoo, ettei välitä 😀

Pointti on siis se, että tämä blogi ja FB-sivu perustuu vain ja ainoastaan yhden tamman ajatuksille, elämälle ja kokemuksille. Seuraaminen on ihan vapaehtoista. En myöskään ota vastaan ruokavalioneuvontaa, treenimääräyksiä enkä elämänhallintaan liittyviä ohjauksia. Vinkit toki otan vastaan ja jos tuntuu hyvältä, niin toimin toisin. En ole myöskään sellaisessa asemassa, että osaisin antaa yhtään mitään kenellekään enkä täten siis ”yllytä” olemaan lihava, laiha enkä yhtään mitään. Toivon vain, että kaikilla olisi hyvä olla, huumoria ohimossa ja vähemmän vaikea elämä.

Love, peace ja leveät lahkeet. Elämä jatkuu ❤

Ps. Ja jos ne mullittelut eivät lopu, niin postaan kokovartalokuvia kuukauden putkeen. Sitten vasta onkin ikävää ja synkkää kaikilla. Nih!

Mainokset

Biksukondis

Onhan se jotenkin helpottavaa, kun on ympäri vuoden bikinikunnossa. Ei tarvitse aloittaa ahdistumista tammikuussa eikä superdieettiä toukokuussa. Voi olla aina valmiina kaksiosaiseen uima-asuun hyvällä fiiliksellä. Välttämättä oma kondis ei ole se, mikä perinteisesti määritellään rantakelpoiseksi. Ei se ole. Jos siis naistenlehtiä ja Googlea uskoo. Kunto on pläski. Se on silti bikinikelpoinen.

En määrittele yhtäkään vuodenaikaa sen perusteella, kelpaanko kansalle. Kyllä kelpaan ja jos oksettaa, niin tarjoan ämpärin. Voin mennä uimahalliin naru-uikkareissa, voin juosta rantaviivalla pylly hyllyen ja kykenen makaamaan punkkiniityllä alasti. Ihan ilman minkäänlaista häpeää tai anteeksipyytelyä. Niin sen pitäisi olla myös muiden kohdalla. Universumiin kyllä mahtuu muotoja. Sitä sen sijaan ei mahdu, että yksikään ihminen jättää elämättä ja kokematta sen vuoksi, että jenkkakahva heilahtaa tai reisiläski läpsyy.

Voi hyvää päivää ihmiset. Tiedättekö mitä? Ketään ei oikeasti kiinnosta yhdenkään ihmisen vartalon rajaviivat. En usko, että kenelläkään on niin eriskummallisia ruumiinosia, että niitä pitäisi tuijottaa ja osoitella. Ja jos vaikka olisikin, niin mitäs sitten. Tuskin kukaan tulee työntämään kolmatta silmää pyytämättä kenenkään käsivarteen, joten pelko pois. Sitähän se vartaloahdistus on. Pelkoa.

Jännitystä siitä, mitä muut ajattelevat. Toi kuitenkin kattoo ja arvostelee. Hei, ei se katso. Se katsoo ehkä vain sitä, että kuljet anteeksipyydellen, häpeillen ja pilaat elämäsi.

Kenenkään ei pidä tyytyä siihen, että kesä suhahtaa ohi piileskellessä. Rinta kaarelle, biksut päälle ja polskimaan. Aurinko on kaikille ihan yhtä hieno asia ja se on kaikkien etuoikeus. Jokainen mahtuu rannalle ja jos ei juuri sinne hittibiitsille,  niin seuraavalle sitten. Toppi niskaan, mahtavat shortsit jalkaan ja radalle. Talvella on taas aikaa olla toppahousuissa. Silloin on myös aikaa olla ahdistunut. Kesälle ei ketään kiukuta.

Kesäkunto on nyt. 

MjAxMy01MWZkMmMwYTA4NTA2M2Jl_51427a6c50412

Vartalovanki

Naisena oleminen on ajoittain työlästä, jopa vaikeaa. Nuoruusiän kasvuahdistukset, hormonirullailut, raskaudet, vanhemmuus ja kaikki se shitti. Ei ole helppoa. Ei myöskään sen vuoksi, että varsin moni naaras elää tyytymättömänä. Yleensä se ilmenee vartalokiukkuna ja kaikenlaisina sitku-mutku-maanantai-dieettihöpöilyinä. Oma persoonallisuus on rakentunut sen ympärille, että arvotus ja arvostaminen tapahtuu sen perusteella, minkälaisin mittarein ulkomuotoa voidaan mitata ja arvioida. Painoindeksi, rasvaprosentti, vyötärönympärys, maastaveto, tuumakoko, you name it.

Eihän sen nyt näin pitäisi olla. Jos ulkoisilla tekijöillä olisi oikeasti niin valtavan suuri merkitys, kaikki maailman naiset olisivat kivoja ja mukavia. Ei olisi syömishäiriöitä eikä muitakaan ahdistuksia. Olisi vain hervoton lauma hyväntuulisia naisia ja samalla myös kiitollisia miehiä 😀

En tiedä, mistä ne vartaloihanteet tulevat. Jostainhan ihminen keksii päähänsä, että 36-kiloinen nainen on kaunis ja onnellinen. Jostain se myös saa päähänsä, että tukkapidennykset ja merkkilaukut tekevät iloiseksi. Jonkun mielestä lihaksikas nainen on uhka, ei mahdollisuus.

Oma tyytymättömyys sanelee sen, minkälaista vartalo-onnellisuutta lähdetään metsästämään. Lihava haluaa olla laiha, laiha haluaa olla lihaksikas, lihaksikas haluaa lisää lihasta, anorektinen pelkää puntaria, bulimikko häpeää ostoskärryjä. Siihen väliin mahtuu myös ne ahdistuneet kotiäidit, joilla ei ole elämää hiekkalaatikon ja lakupussien ulkopuolella.

Persoonallisuus sanelee myös paljon vartalotoiveita. Kaikkien ei pidä pitää kaikista, vaikka jokainen nainen onkin kaunis. Tosin kaunis vain silloin, kun valitussa vartalossa asuu kiitollinen, tyytyväinen ja elinvoimainen ihminen. Tympeys, tyytymättömyys ja rullaturpaisuus on rumaa. Kaikenlaisissa alustoissa.

Taas tullaan siihen ytimeen, josta kaikki lähtee. Itsestä. Omista tarpeista. Omista toiveista. Ei naapurin eikä puolison ajatuksista. Koko elämä on sitä, että on itsensä kanssa hyvissä väleissä. Joskus tietenkin vähän sopii riidellä, mutta pääsäntöisesti hyvät välit itsensä kanssa tukee elämänlaatua. Oikeastaan se on sitä laadukasta elämää, kun on hyvä olla.

Toisia kiinnostaa malli-ihmiset. Toisia karvaiset reidet. Kaikenlaisia ihmisiä ja ihanteita on. Onneksi, jotta jokaiselle löytyy sellainen juttu, mikä kiinnostaa. Muiden vartalot toimivat ideaalitilanteessa innostajina, eivät ankeuttajina.

Omaan silmään sopii niin hienosti lihaksikkaat ja sporttiset vartalot. Katselen mielelläni treenattuja naisia. Heterosilmällä, ei naiset muutoin niin kiinnosta. Arvostan sitä työn ja treenin määrää, jonka urheilullinen ja lihaisa vartalo vaatii. En minä heikkolihaisia mene pieksemään, en vain kiinnitä huomiota. Mieluummin silmä osuu pyöreisiin olkapäihin, penkkitulokseen kuin farkkujen tuumakokoon tai poskiläskien puuttumiseen. Lihallisuus on niin iso osa itseä ja omaa identiteettiä, että olisi hullua edes väittää muuta.

Urheilu kuuluu omaan elämään niin tiiviisti, että on jotenkin luontevaa olla kiinnostunut treenatuista vartaloista. En katsele kenenkään mittoja muutoin kuin siinä mielessä, että etsin positiivisia asioita ja motivointia omiin treeneihin. En arvota itseäni sen perusteella, että sitten olen parempi ihminen, kun nostan maasta 170 kiloa. Ehei. Ei sillä ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että voin omassa ruhossa hyvin ja olen tyytyväinen.

Lihavakin voi olla tyytyväinen. Ei sen tarvitse aina olla laihdutuskuurilla eikä sen ole pakko inhota valtavaa peräpenkkiä. Hassua, mutta maailmassa on ihan oikeasti tyytyväisiä ja pulleita ihmisiä.

Se tunne, kun saa aamusin herätä hyvällä fiiliksellä ja ilman kehoahdistuksia, on niin huikea juttu, että jokaisen vartalovangin pitäisi saada kokea se. Elämä menee hukkaan, jos ja kun itsensä kanssa ei voi hyvin. Vuodet vierivät ja jossain vaiheessa sitä huomaa, miten vuosikymmenet ovat menneet samoissa laihdutusteemoissa. Ilman, että yhtenäkään päivänä on voinut sanoa olevansa tyytyväinen ja onnellinen.

Elämää ei pidä paiskata menemään. Se pitää tuntea ja kokea. Vankina se ei onnistu. Vapaana kylläkin.

Pöllitty netistä

Pöllitty netistä

Albertilla on asiaa

Reseptiosion huutaessa hiljaisuuttaan, on hyvää aikaa miettiä taas kevään megasuperdieettejä. Tällä elämänkokemuksella, omalla sekoilulla ja helvetillisellä ongelmaruholla on pakko todetta, että ei s******.

Nuorena keho kestää kaikenlaisia ruokapelleilyjä ihan eri tavalla. Se kestää sen, että poikaystävän jättäessä lopetetaan syöminen ja työstetään nuoruuden ahdistuksia hetkellisesti lautasen kautta. Pitkäkestoisesti se ei kestä tietenkään, mutta satunnaiset ruokastopit kyllä. Mitä enemmän tulee ikää, sitä suuremmin keho arvostaa stabiilia olotilaa. Se arvostaa sitä, että saa säännöllisesti ruokaa, rakkautta, lepoa ja liikuntaa. Sitä se ei arvosta, että juostaan aamuyön tunteina tukka märkänä metsässä, ei nukuta, voidaan vauhdikkaasti ja unohdetaan ravintoasiat.

Naisen vartalo on varsin mielenkiintoinen. Fysiologisesti se on paljon haasteellisempi kuin perusmiehen varsi. On kuukautiskierrot, menkkakiukuttelut, raskaushormonit ja what ever hormonit. Ja sitten on ne hormonit, joita voi syyttää kaikesta huonosta käytöksestä 😀 Nainen on herkkä stressille ja muutoksille. Lienee primitiivistä, että perustehtävän ollessa hoivaaminen ja pesänrakentaminen, olosuhteiden tulisi täten olla rauhalliset näille toimille.

Täysin omaa arvailua, johtuuko stressiherkkyys tästä. En tiedä, kunhan pohdin. Sen tiedän kuitenkin, että stressiä ei pitäisi joutua kokemaan pitkäkestoisesti. Satunnaiset ponnistelut toki kuuluvat elämään enkä tarkoita, että jokaisen pitäisi juosta hippihousut jalassa niityllä ja huutaa rakkauslauseita universumille.  On velvollisuuksia, elämäntilanteita ja tapahtumia, joita ei aina voi ennakoida ja pitää täysin omassa tumpussa. Muutos ja muuttuminenkin kuuluu elämään.

Ruokavaliokikkailut ovat pääsääntöisesti kyllä itseaiheutettuja stressitekijöitä. Niin terveyteen tähtäävät toimenpiteet kuin bulimiapussien kanssa peuhaamiset. Jossain vaiheessa (nais)ihminen kokee dieettiajatuksia, haluaa olla hoikempi, tiukempi ja parempi. Tähän samaan saumaan liitetään usein hikipäinen treenaaminen, unohdetaan levon merkitys ja lautanen täytetään lehtisalaatilla. Tiätsä kun amerikkalaisetkin treenaa sitruunavedellä. 

Aikansa se toki toimii. Voi tulla kivoja muutoksia, missivartaloita ja mielihyvää. Entäs sitten, jos ja kun se päätyy siihen, että koko elämänhallinta irtoaa otteesta?

Yksi hormoni suuttuu, toinen seuraa perässä ja kolmannet huutavat yöt ja päivät. Mahtava fiilis muuttuu masentuneeksi mielalaksi, kehossa on valtava sotatila ja kukaan ei kuuntele ketään. Ihmismieli on niin pöllö, että sekoavassa hetkessä se aika usein yrittää vielä enemmän. Tulee pussikuurit, apua! Tulee pätkäpaastot, apua! Tulee karppaukset, apua! Tulee pommi, apua!

Nainen, ihminen. Lopeta! Peli poikki tässä vaiheessa. Oma elämä haltuun. Tennarit kaappiin, pyjama päälle ja hengitysharjoituksia, kiitos. Siinä vaiheessa, kun hormonien toiminta on yhtä sössöä, ei ratkaisu löydy dieettaamisesta.

Se löytyy siitä, että aloitetaan stressinhallinnasta. Nukutaan hyvin ja paljon. Unohdetaan ne jumppatunnit, rautatangot ja kalorit. Hetkeksi ainakin. Syödään kunnolla, riittävästi, laadukkaasti. Hiilareita, proteiinia, rasvaa. Sievässä yhteistyössä, pyydetään anteeksi keholta ja jos omatoimiset keinot eivät riitä, niin mennään lääkärille. Sellaiselle, joka tietää rikkinäisen kehon fysiologiasta ja tarpeista.

Annetaan aikaa ja rakkautta. Internetin ravintojeesukset voi jättää omaan arvoonsa. He eivät tiedä sitä, minkä ihminen itse tietää. Aivan turha kuunnella saarnaajia. Tieto lähtee itsestä, oman kehon toiminnasta ja toimimattomuudesta. Yksittäisten tekijöiden sijaan kokonaisuus haltuun.

Tällä meuhkaamisella on se pointti, että kaikenlaiset ruokapelleilyt kannattaa unohtaa välittömästi. Syömällä kunnon ruokaa, ravinteikasta ja laadukasta evästä, ei voi mennä päin mäntyä. Hormonitoiminnan pettäessä vahinkojen korjaaminen on työlästä, joten ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa.

Yksinkertainen resepti elämälle.

  • Nuku hyvin ja paljon ❤
  • Vietä aikaasi rakkaiden ja merkityksellisten ihmisten kanssa
  • Ole hyvä itsellesi, jos et osaa, pyydä apua
  • Syö riittävästi aitoa ja ravinteikasta ruokaa
  • Liiku luonnossa
  • Stressaa vähemmän
  • Tee niitä asioita, joita himoitset ja jotka aiheuttavat mielihyvää
  • Tee vähemmän niitä asioita, jotka tuntuvat tyhmiltä ja tympeiltä
  • Laatu korvaa määrän

Amen ja Albertilla on asiaa.

We cannot solve our problems with the same thinking we used when we created them

Kaunis ihminen

Sisältää kiroilua.

Pari päivää sitten olin tilanteessa, jossa jouduin miettimään väkivaltaisten ajatusten jälkeen sitä, onko ylipainoisella ihmisellä oikeus liikkua ja tuntea treeni-iloa. Kyseessä CrossFitiä harrastava nainen, jota Personal Trainer nimitteli. Kohdehenkilö ei tätä tiedä enkä halua, että saa koskaan edes tietääkään. Häpeän edelleen suuresti tämän rumia puhuneen ihmisen puheita ja jos ikinä koskaan vielä kohtaan moista käytöstä, en epäröi pamauttaa nyrkillä silmään.

Ala-arvoista ja erittäin huonoa käytöstä. Jotenkin voin heikosti hyväksyä teini-ikäisten lässytykset siinä mielessä, että he eivät osaa ajatella omaa leukaa pidemmälle, mutta yli 40-vuotiaan miehen nyt luulisi jo oppineen elämästä jotain. Surullista. Hyvin surullista.

Tätäkö se liikuntaihmisten ohjaustoiminta sitten on? Näinkö kouluissa ja kursseilla opetetaan, että ihmisen ulkomuoto on yleistä riistaa ja arvostelumateriaalia? Onko se niin, että vain hyväkuntoiset ja esteettisesti salonkikelpoiset saavat osallistua treenaamiseen ja urheilulliseen elämään? Hoh-hoijaa ja jumalauta.

Liikunta kuuluu kaikille. Jokaisella on oikeus ja myös velvollisuus liikuttaa itseään ihan niin, miten parhaaksi näkee. Minä, ämpäriruma lyllerö, käyn salilla heiluttelemassa rumana rautaa. Lenkkeilen, ähellän, liikun ja olen lihava. En kysy, saanko tai onko se ok. Se on ok, jos niin päätän. Lihavuus ei ole itselle ongelma ja jos se häiritsee, niin saa tulla sanomaan. Jutellaan. Aloitetaan vaikkapa sillä, että kerron muutaman sanan itseluottamuksesta, käytöstavoista ja toisten kunnioittamisesta.

Se, miltä ihminen näyttää, on toisarvoista. Se on niin toisarvoista, että sillä ei ole helvetinkään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, miten itse itsensä kokee. Jos sielu huutaa tekemään punkeropunneruksia, niin tee. Älä ajattele sen esteettisyyttä,  vaan punnerra ja nauti. Jos se naapurilaitteen- tai nurkan tyyppi mullittelee, niin näytä sille napaa ja sano, että sulla menee hyvin. Maailmassa on niin järjettömän paljon idiootteja ihmisiä ja jos niitä kaikkia alkaisi miettimään ja miellyttämään, niin sitä voisi sulkeutua kellariin parkumaan.

Tärkeintä on olla itselleen hyvä ja kiva. Jos oman ympärysmitan kanssa menee hyvin, ei niiden kenenkään muiden perseilyillä ole mitään väliä. Kenenkään ei pidä tyytyä siihen, että tuntee itsensä jotenkin onnettomaksi tai huonoksi. Ei, ei ja EI. Huonoja ovat vain ne, jotka ulkoisten tekijöiden perusteella arvioivat ja arvottavat kanssaihmisiä.

Lihava ihminen on arvokas. Ihan siinä missä 12% rasvakerroksenkin omaava crossfittaaja. Jokainen, jolla on kykyä ja halua olla toisille avuksi, on arvokas. Sellainen ei ole, joka arvioi ja arvostelee muiden toimia. Tyhmyyteen toki saa ja pitääkin puuttua, mutta EI siihen, mitä liikuntaa ihminen harrastaa. Perkele toisen kerran ja tämä kiukku ei katoa varmaankaan koskaan.

Halveksin syvästi ihmisiä, joiden pääasiallinen tehtävä on ankeuttaa muiden elämää ja korostaa omaa erinomaisuutta niiden kautta, jotka mahdollisesti ovat jollain muutoksen polulla. Sellaista avokämmentä ei kukaan matkaaja kaipaa. Positiivisuus, kannustaminen ja tukeminen vie paljon pidemmälle aina.

Tanssi, naura, iloitse. Tee, toimi ja ole onnellinen. Punnerra, loiki, juokse, kävele. Nosta rautaa, jalkaa tai molempia. Tee sitä, mikä tekee hyvää. Olen kaunis ihminen ❤