Risotto

Bilerisotto

Vapaa viikonloppu on sellaista herkkua, että piti järjestää ruokabileet. Tai no, oikeasti oli vain himmeä nälkä ja kaapissa ei kauheasti ollut aineksia. Kauppakäynti perjantaina klo 16 jälkeen ei ole se asia, joka kiinnostaa 🙂

Surkeasta sisällöstä huolimatta pari vatsaa tuli täyteen  ja saattaa tulla toisenkin kerran. Kumina tuntui sopivan varsin kivasti lohen kanssa yhteen.

  • Puolikas kukkakaali ( oli varsin kookas )
  • Noin 400g kylmäsavulohta
  • 1 punasipuli
  • 1-2 rkl kuminansiemeniä
  • 1 rasia minitomaatteja
  • Puoli puskaa tuoretta korianteria
  • Tuoretta chiliä suun mukaan
  • Suolaa tarvittaessa ( lohi kyllä hoitaa sen puolen mukavasti )
  • Voita, gheetä tai jonkinmoista öljyä paistamiseen

Silppua sipuli, chili ja valkosipuli. Hämmennä hetki voissa/öljyssä näitä kolmea ja lisää sekaan hienonnettu kukkakaali. Kun alkaa näyttää siltä, että on turhan kuivaa puuhaa, niin lisää vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyvät ja hauduta 5-10 minuuttia. Tai sen verran, että kukkakaalisilppu on pehmeää ja vesi haihtunut pois. Sekaan lohisiivut, tomaatit ja lopuksi korianteri. Minuutin pyörähdys ja se on siinä.

Aikaa menee noin vartti, syömiseen minuutti. Voilà!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Feikkirisotto

Ihanan tekotaiteellista tehdä risottoa ilman riisiä. Kaikille huippukokeille tiedoksi, että teidän tattituotoksenne jää varmasti toiseksi. Eläköön kukkakaalin ja valkosipulin duetto!

  • Raastettua kukkakaalisilppua
  • Valkosipulia enemmän tai vähemmän
  • Perussipulia
  • Kermaa, kookoksesta tahi luomulehmästä
  • Oliiviöljyä
  • Tuoretta basilikaa
  • Maukasta currya
Kieputa currya ja valkosipulia oliiviöljyssä hetki. Lisää sipulisilppu sekä kukkakaali. Pyöräyttele hetki ja lisää loraus vettä. Parin minuutin haudutus, lisää kerma ja sen verran kiuhuttamista, että neste haihtuu. Lopuksi basilikat ja hetki kannen alla piilossa. Mausteeksi riittää suola. Aikaa tähän menee noin 10 minuuttia ja jälkilöylyihin sitten loppupäivä. Ah, syömisen iloa ❤