Vieraskokkailu

Mannin mustaherukkaherkku

Ahdasmyssyiset terveyspamputtajat voivat sivuuttaa tämän postauksen. Kakku on 11-vuotiaan tyttäreni tekemä juhlia varten ja se sisältää kaikkea vähemmän kelvollista. Ei siis ihan arkikäyttöön, mutta erityistilanteisiin oikein hyvä.

Pohja:

  • 300 g gluteenittomia keksejä ( Semperin Digestive kelpaa hyvin )
  • 150 g voita

Täyte:

  • 600 g Philadelphia-tuorejuustoa
  • 2.5 dl maitorahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl maissitärkkelystä ( Maizena )
  • 2 tl vanijasokeria
  • 3 luomumunaa
  • 1 dl kermaa
  • 200 g valkosuklaata
  • 3 dl mustaherukoita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit ja sekoita mukaan pehmeä voi. Painele irtopohjavuokaan ( halkaisija 26cm ) ja esikypsennä pohjaa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa tuorejuusto ja rahka keskenään hyvin. Lisää sokerit ja Maizena. Lisää munat yksi kerrallaan ja lopuksi kerma. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää sula suklaa massan joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle, ripottele mustaherukat ja kypsennä kakkua uunissa noin 40 minuuttia. Peitä kakku foliolla, kun se on muuttunut kullankeltaiseksi, jotta se ei kärvenny. Katkaise virta uunista ja jätä jälkilämpöön vielä 30 minuutin ajaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chilisuklaakakkunen

Tytär teki isälleen syntymäpäiväherkkua. Tyydyin lähinnä huutelemaan sohvalta ohjeita. Tässä sairaslomalla on ollut enemmän kuin tarpeeksi  aikaa tuijottaa töllöä ja silmään osui jonain päivänä Kapinakokki Santeri Hämäläinen. Ihan viehättäviä reseptejä ja sieltä tämäkin siis pöllittiin. Terveisiä vaan 🙂

  • 4 luomumunaa
  • 2 levyä chilisuklaata
  • 50 grammaa luomuvoita
  • miniripaus suolaa

Sulata suklaat ja voi vesihauteessa ja anna jäähtyä hetki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi suolaripauksen kanssa. Sekoita keskenään keltuaiset ja suklaa, lisää se sitten hellästi valkuaisten sekaan. Asettele voilla voideltuihin minivuokiin, paista 180 asteessa uunin keskitasolla tasan 15 minuuttia.

Kermavaahto olisi ollut kiva juttu, mutta sitä ei jääkaapista löytynyt. Eikä myöskään kookosta. Sen sijaan sieltä kaivettiin esiin turkkilaista luomujogurttia ja sen sekaan sotkettiin O-makiaa, raakakaakaojauhetta ja vaniljaa. Hetkeksi pakkaseen kiukuttelemaan ja sen jälkeen pursottimella suklaakakkusen päälle. Johan on helppoa 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miss Pavlova, por favor

Tällä ei ole sitten mitään tekemistä minkään eikä kenenkään terveyden kanssa. Kaiken lisäksi kaikkea muuta kuin paleoihmisen viitekehykseen sopivaa syötävää. Joskus kuitenkin voi poiketa polulta ja tänään loikkasin oikein huolella syrjään. Saavuin umpiväsyneenä ja turpa rullalla töistä kotiin ja kiekaisin riemusta, kun pöydällä odotti suklaapavlova. Tytär oli puuhaillut aikuisen avustamana hienon kakun ja tietenkin sitä oli maistettava syötävä. Ihanan muhkeaaa ja makeaa.

Ohjeen löysin eilen töistä. Psykiatrian sykkeessä oli aikaa plärätä naistenlehtiä ja tietenkin silmä tarttui suklaiseen kuvaan. Kopioin reseptin myöhäisempää käyttöä varten, koska ajatuksena oli työstää tuosta suklaapavlovasta tervehenkisempi versio. Lapsi oli kuitenkin omatoimisen reipas ja toimi alkuperäisen ohjeen mukaisesti. Valitettavasti en muista, mikä naislehti tämän tarjosi.

Silmät kiinni, tässä se tulee.

  • 3 valkuaista
  • 2.5 dl erikoishienoa sokeria
  • 70g tummaa suklaata
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl mascarponea
  • 50g maitosuklaata
  • mansikoita
  • mantelirouhetta

Vaahdota valkuaisia ja sokeria 10 minuuttia. Sulata tummahipäinen suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hetki. Lisää sulatettu suklaa valkuaisvaahdon sekaan kevyesti nostellen. Suklaa saa jäädä marengin sekaan raidoiksi. Sipaise leivinpaperille kaksi tasakoosteista ympyrää öljyllä ja asettele marenkimassa ympyröiden sisään. Paista uunin keskitasolla, 130 asteessa noin pari tuntia.

Juuri ennen tarjoilua vaahdota kerma, lisää sekaan mascarpone ja sulatettu maitosuklaa. Asettele puolet täytteestä yhden marenkilevyn päälle, lisää mansikoita ( tai mitä tahansa marjoja ), pistä toinen levy kanneksi ja loput täytteestä kannen päälle. Kruunuksi vielä mantelirouhetta ja marjoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oodi O-koodille

Hyvien asioiden jakaminen on kansalaisvelvollisuus. Nyt pääsen taas hehkuttamaan O-koodia ja sen ihastuttavaa tuoteinsinööriä Minnaa. Sain eilen maistaa, tai siis syödä melkein koko pussillisen, järjettömän hyviä keksejä. En enää koskaan halua kosia itseäni, vaan tästä lähtien osoitan kaiken ruokarakkauden Minnan suuntaan. Terveisiä ❤

Olipas kokemus! Ja elämyksestä teki erityisen juhlallisen se, että keksien ravintosisältö tukee myös vähähiilihydraattista viitekehystä. Ei siksi, että makroravinteet niin kiinnostaisi, mutta näin diabeetikkona se nyt on ollut vuosikausien pakko suorittaa automaattilaskentaa insuliiniannostelua varten.

En voi kuin suositella suuresti. En siis diabetesta vaan keksejä 😀 Rakkaudella tehty, ravintoarvot kunnossa ja maku majesteettinen. Voi onnea ❤

Myyntipaikat:

Ps. Kuvissa esiintyvät vesipisarat tarttuivat matkaan, kun suoritin sprinttiosuuden parkkipaikalta kotiovelle. Eivät kuulu myyntipakkauksiin automaattisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juustokakku a’la Fanni

Esitietietona se, että tämä kakku sisältää sokeria ja lehmäaineita. Gluteeniton se kuitenkin on ja kaikkein tärkeintä tässä ohjeessa on se, että rakas ja ainoa tyttäreni on sen ihan itse tehnyt. Mielettömän hieno tuotos 10-vuotiaalta. Kiitos elämäni tärkeimmälle naisvauvalle ❤

Pohja:

  • 100g luomuvoita
  • vajaa 0.5 dl sokeria ( ruoko on parempi kuin perus )
  • 1 luomumuna
  • 1 dl riisijauhoa
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 2 luomumunaa
  • 0.5 dl sokeria
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 150g creme fraishea
  • yhden sitruunan mehu
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 tl vaniljasokeria

Pohja tehdään kuulemma niin, että ensin vaahdotetaan voi ja sokeri. Sitten lisätään muna ja muut aineet. Pohja laitetaan odottamaan 23 senttiseen irtopohjavuokaan, joka on voideltu voilla ja vuorattu kookoshiutaleilla. Täyteosiossa vatkataan ensin munat ja sokeri, muut aineet sekoitetaan toisessa kipossa ja lisätään sitten sinne muna-sokerivaahdon sekaan. Täytekomeus pohjan päälle ja uuniin 175 asteeseen ja paistoaikaa noin 40-45 minuuttia. Kun kakku otetaan kauniina uunista ulos, sen päälle heitellään lapsen kourallinen hasselpähkinärouhetta.

Annetaan jäähtyä hetken ja sitten tarjoiluun ehdottomasti itsepoimittuja vadelmia. Sopivat leipurin mukaan hienosti yhteen ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leipuri itse ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA