Bataatti

Barbarian goes vegan

Sen kerran, kun onnistuu tekemään jotain erinomaista evästä, tekee mieli lähteä juoksemaan alasti kadulle. Niin riemullinen on mieli silloin. Eilen olisin juossut, jos ei olisi metaboliapommia niskassa. Vannoutuneena lihaihmisenä onnistuin tekemään myös vegaanisilmää miellyttävän annoksen ja voisin väittää, että jonkun tofuhässäkän kanssa kelpaisi lihattomillekin 😀

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä 
  • öljyä iso loraus ( macadamia, oliivi, avokado, kookos, you name it )
  • 3 lehtisellerin vartta
  • kaksi kourallista silputtua kaalia
  • kourallinen pinaattia
  • 2 rkl tuoretta inkivääriä silputtuna
  • tuoretta chiliä, jos ei ole AIP menossa 😀
  • nyrkin kokoinen pala bataattia
  • suolaa ja pippuria

Paista lempeästi sipuli, valkosipuli ja inkivääri ( myös mahdollinen chili ) öljyssä. Lisää kaali ja selleri. Paista edelleen hetki. Sitten sekaan raastettu bataatti, silputtu pinaatti ja paistellaan vielä muutama minuuttia. Bataattiraaste kypsyy nopeasti, joten ei tarvitse viettää koko päivää pannun äärellä. Lopuksi suola, pippuri ja jos oikein haluaa keulia, niin tuore lime sopii kuin nyrkki silmään mukaan. Sipulien ja inkiväärin voima yhdistyy bataatin makeuteen ja tuloksena niin hyvä yhdistelmä, että olisin halunnut syödä myös paistinpannun 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaapista keittoon

Eilen tuli pakonomainen himo kasviskeittoon. Energiaa ei ollut lähteä kauppaan, joten oli toteuttettava fantsia kaapin antimista. Hyvin sujui ja kirkumiselta vältyttiin. Soppa kelpasi myös lauman miespuoliselle aikuisjäsenelle. Tai oletan, että kelpasi. Sen verran hiljaa oli 😀

  • 3 luomuporkkanaa
  • 1 luomusipuli
  • Puolikas fenkoli
  • 2 lehtisellerin vartta
  • 1/3 jättimäisestä bataatista
  • Puolikas avokado
  • Suolaa
  • Chiliä

Kuori porkkanat, sipuli ja bataatti. Lisää kaikki aineet kattilaan ja keitä vähäisessä vedessä niin kauan, että ovat kypsiä. Soseuta, lisää tarvittaessa nestettä ( kookosmaito, mantelimaito, vesi tai ihan mikä vaan ). Lopuksi mukaan avokado ja viimeinen soseutus. Maustaa voi missä vaiheessa tahansa. Avokado tekee keiton kermaiseksi ja paksuksi.

Kamalan helppoa. Erinomainen vatsantäyte eikä sekään haittaa, että samalla saa kasvisherkkua kehoon. Proteiinin voi jokainen lisätä haluamastaan lähteestä tai olla lisäämättä. Kaveriksi käy kaikki. Tässä tapauksessa mukaan pääsi paistettu luomuliha kera pinaatin ja sipulin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oh lalaa!

Kyllähän se on niin, että vahingossa syntyy ne kaikkein parhaimmat asiat. Niin ihmissuhteissa kuin keittiössäkin. Terveisiä muuten lapsille 😀

Pellille pääsi edellispäivän bataattimuusi, jota jäi ryhtinaallisen desin verran. Se sisälsi vain sitä itseään eli bataattia ja suolaa. Sen verran kuitenkin toi makeutta taikinaan, että seuraavaan settiin täytyy keittää ihan tarkoituksella tuota oranssia herkkua.

  • 1 dl bataattimuusia
  • 3 dl mantelimaitoa
  • 1 luomumuna
  • Kalaharin suolaa 
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 dl O-jauhoja
  • 2 rkl macadamiaöljyä
  • auringonkukansiemeniä

Sekoita kaikki aineet sievästi vispilällä. Asettele taikinasta leivinpaperille sopivan söpöjä kasoja ja muotoile niistä tasakoosteisia. Taikina on puolilöysää, joten lusikka toimii hyvänä työvälineenä. Ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä ja paista uunin keskitasolla, 200 asteessa noin 15 minuuttia. Rieskat ovat parhaimmillaan suoraan uunista. Oh lalaa ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaihtoehtovuoka

Vilja- ja maitovaurioinen haaveilee joskus lasagnesta. Sellaisesta runsasrasvaisesta ja tulikuumasta ähkyeväästä, joka vie sekä tajun että terveyden.  Elämässä kun ei voi saada kaikkea, niin täytyy toimia sitten vaihtoehtojen mukaan. Eihän tämä nyt ole tietenkään nähnytkään italialaishenkistä kerrosvuokaa, mutta teeskennellään sen verran, että saadaan navat täyteen. On siinä ainakin kerroksia, jos ei muuta 😀

  • 600g jauhelihaa
  • 200g bataattia
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 purkkia Pirkan tomaattimurskaa ( luomu )
  • 500g kukkakaalia
  • 2 luomumunaa
  • 2 dl mantelimaitoa
  • kourallinen mantelijauhetta
  • voita/öljyä vuoan voiteluun
  • suolaa
  • pippuria
  • kuivattua basilikaa
  • kuivattua timjamia

Ruskista jauheliha ja sipulit. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita lihakerros voidellun vuoan pohjalle. Lisää päälle kypsentämättömästä bataatista lastuja ( kuorimaveitsellä saa hyviä ja tasakoosteisia ). Kaada tomaattimurskat bataattien päälle, mausta suolalla ja basilikalla.

Kuningaskerros valmistetaan siten, että kukkakaali keitetään/höyrytetään kypsäksi. Survotaan silkkiseksi massaksi mantelimaidon kera ja maustetaan isolla kädellä. Lopuksi armottomalla kiireellä kananmunat mukaan ja koko komeus kerroslaatikon päälle. Pinnalle voi ripotella mantelijauhetta ja sitten uunin lämpöön tunniksi. Keskitaso ja 200 astetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA