Kalaharin suola

Vahinkokeitto

Kaikki alkoi siitä, kun halusin menettää myskikurpitsaneitsyyden. Jollain amerikkalaisella sivustolla hehkutettiin uunivihanneksia ja kuvat olivat kuolattavia. Siitä lähdettiin ja keittoon päädyttiin 😀 Ei niinkään poikkeavaa toimintaa tässä talossa, jossa erehdyksien kautta päädytään huippusuorituksiin. Tässä vaiheessa lienee aiheellista huomauttaa, että resepti sisältää tuorejuustoa, joten maito-ongelmaisten ei kannata hyperventiloida.

Keitto on siis puhdas vahinkovauva. Oli niin muiken makuista, että piti oikein stepata hetki heikon munuaisen kanssa. Tätä tulee taatusti tehtyä toistekin ja kenties jo tänään puhisee kurpitsa uunissa ❤

  • Reilu puolet keskikokoisesta myskikurpitsasta
  • 2 punasipulia ( keltainenkin käy, ei olla värirajoitteisia )
  • 4 valkosipulin kynttä ( enemmänkin on jees )
  • Puolikkaan peukalon mitta tuoretta inkivääriä ( Lidlistä saa perulaista luomua )
  • 1 tl Kalaharin suolaa + tarvittaessa lisää
  • 2-3 rkl macadamiaöljyä
  • 0.5 dl tuorejuustoa ( Philadelphia )
  • Vettä pieni liraus
  • Chilijauhetta suutuntumalla 😀

Kuori ja pilko myskikurpitsa. Samoin sipulit ja inkivääri. Laita folion sisään, lorottele päälle macadamiaöljy ja suola. Hauduta ja paahda uunissa tunnin verran, 200 asteessa. Kaada sekä kasvikset että liemi kattilaan, soseuta, mausta, lisää tuorejuusto ja syö. Sinänsä helppo ja hurmaava keitto, jos ei ole kiire 🙂

Maitotuotteita välttelevä voinee käyttää kookoskermaa. Meillä sitä ei ollut tarjolla ja sattumalta löytyi tyttären leipomispuuhien jäljilta tuota Philadeplhiaa, joka sopi happaman maun vuoksi aivan heittämällä makean kurpitsan kaveriksi.

10696417_787433661294718_8161179158410916076_n

Mainokset

Me halutaan olla simppeleitä

Ei nyt puhuta sen tarkemmin hittijumputuksesta, jonka ainakin Hausmylly 90-luvulla esitti. Puhutaan mieluummin siitä, miten elämän eikä varsinkaan ruoanlaiton tarvitse olla moniosaista tiedettä. Se voi olla helppoa ja vaivatonta. Ihan kuten elämäkin. Aika usein ihmiset tekevät itselleen ongelmia ja asioista liian vaikeita. Todellisuudessa kaikki on varsin yksinkertaista, jos vain osaa riisua kaiken ylimääräisen hapatuksen ympäriltä pois.

Ruoanlaitostakaan ei tarvitse tehdä nuhjuista suorittamista. Yksinkertaisuudella pääsee iltaan asti ja hyvällä onnella myös seuraavaan aamuun 🙂

Elohopeamarinoitu myrkkylohi Norjasta, tuoretta inkivääriä, chiliä, sipulia, suolaa.

Elohopeamarinoitu myrkkylohi Norjasta, tuoretta inkivääriä, chiliä, sipulia, suolaa.

Ehtoopuolen kukkakaali, kesäkurppaa, porkkanaa, sipulia, macadamiaöljä ja suolaa.

Ehtoopuolen kukkakaali, kesäkurppaa, porkkanaa, sipulia, macadamiaöljä ja suolaa.

Kiitos ja näkemiin <3

Kiitos ja näkemiin ❤

Haali raaka-aineet esille. Laita uuni päälle. Pilko, mausta, kääntele, öljyä, kuuntele hyvää musiikkia, työnnä kiertoilmauuniin, imuroi ja kas, ruoka on valmis. Ei tuskailuja, ei kiroiluja. Vain lempeää puuhailua ja mouruava maha kiitti 😀

Kaikkien siemenleipien äiti

Näitä siemenleipäkokeiluja on ollut vuosien varrella varsin monia. Nyt vasta onnistuin tekemään sellaisen, joka vei siementämisen seuraavalle tasolle. Se on helppoa, se on nopeaa ja se on hyvää.

  • 4 kananmunaa
  • 2 dl mantelimaitoa
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1 dl CocoVin kookosjauhoa
  • Kalaharin suolaa
  • 1 tl psylliumia ( hienojakoista jauhetta )
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl unikonsiemeniä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1 dl kurpitsansiemeniä

Sekoita kananmunat, suola ja mantelimaito. Maista tässä vaiheessa, että suolaa on riittävästi. Saa olla sen verran suolaista, että sen maistaa 😀 Lisää muut aineet, levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa, keskitasolla ja noin puolisen tuntia. Voi elämä, että on helppoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olympiakeppi

Kyllä te tiedätte, miltä etnisen ravintolan kebab maistuu. Minäkin tiedän ja oikein lämpimästi muistelen viime kesän Berliiniä ja sen runsaskätistä keppilihatarjontaa. Liha on hyvää. Varrasliha on hyvää. Myös uuniliha on hyvää, jos siinä on aavistus keppiä. Tässä on. Oikein iso sellainen 🙂

Omistettu kultahiihtäjäjille, jääkiekkojoukkueelle ja kaikille niille, jotka tänä päivänä toivat urheiluriemua suomalaisten sydämiin. Kiitos.

  • 1 kg luomujauhelihaa 
  • 0.5 dl rouhittua mustapippuria
  • 1 rkl Kalaharin suolaa

Lisää lihan sekaan mustapippuri ja suola. Survo sauvasekottimella taikina silkinpehmeäksi ja tasakoosteiseksi. Asettele foliopaperin päälle pötkyläksi. Taittele toinen foliopaperi päälle ja rutistele pötkö oikein tiiviiksi ja rullaa päistä vielä viimeistetkin ilo irti. Paketin tulee olla mahdollisimman tiivis, jotta rakenteesta tulee oikeanlainen.Laita möykky leivinapaperin päälle. Paista uunin keskitasossa, 100 asteessa neljä tuntia. Avaa paketti maltillisesti ja anna jäähtyä hetki.

Nautitaan tomaattisoosin ( tomaattimurskaa, kuivattua basilikaa, suolaa, mustapippuria ) tai jogurtin ( mustapippuria, kuivattua basilikaa, suolaa ) kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA