Mielenterveys

Nöyrä, vahva ja viisas

Elämässä on hienoa, että joka päivä oppii uusia asioita. Kaikenlaisten kurjuuksien ja vastoinkäymisten edessä tulee nöyräksi. Yksikään ihminen tässä universumissa kun ei ole niin loistelias, että se säästyisi haasteilta. Kaikille tulee eteen tilanteita, joissa romahtaa polvilleen. Tokihan sen nöyryyden oppiminen ja opiskeleminen on paljon kiinni persoonallisuuden rakenteesta. Toisilla on sellaisia grandioottisia deluusioita, että on ylivertainen muiden edessä eikä minkään asian edessä tarvitse olla hattu kourassa. Sitten on myös niitä, jotka eivät kykene luottamaan itseensä ja koko elämä on yhtä kyykistelyä.

Niitäkin onneksi löytyy, joilla on vilpitön halu oppia omista virheistä ja kasvaa vahvemmaksi. Ilman näitä kasvutekijöitä ihminen ei muutu eikä kapeutunut ajatusmaailma laajene. Tarvitaan vaikeuksia. Tarvitaan hankaluuksia. Tarvitaan kyntämistä, rypemistä ja armotonta vastatuulta.

Ai miksi? No siksi.

Ihminen on sen verran ylimielinen noin perustuksiltaan, että heti syntymästä alkaa elämän opiskelu. Ei tule tissiä heti huutamalla, kävelemään pitää opetella tuhannen kaatumisen kautta. Hiekkalaatikolla tulee soraa silmään, eskarissa revitään tukasta, alakoulussa on ankeaa. Teininä kaikki on ihan daa, kavereilla on aina kivempaa ja kaikilla muilla on kaikkea, mutta itsellä ei mitään. Paitsi paskat vanhemmat. Opiskeluelämäkin läiskii takaraivoon. Ei ole rajaa, ei ole kuin bailaamista ja pakkotenttejä. Entäs sitten se työelämä. Pomo pieksee deadlinea pöytään, vaimo huutaa kotona, lapset yskii yöt. Taas on kavereilla kivempaa kuin itsellä ja pitäähän se kurkata sitten periaatteen vuoksi sinne aidan toisellekin puolelle. Sitten sitä joutaakin jo lonkkavaivaisena määkimään, miten ankeaa vanhuus on.

Joku saattaisi kutsua sitä elämäksi. Minä kutsun opiskeluksi.

Jokainen päivä on uusi opetustuokio. Virheitä kuuluu tehdä. Niistä kuuluu oppia. Joskus ne vinkit menevät perille vasta useamman toiston kautta, joskus riittää yksi. On hentoja kokemuksia, on elintoimintoja pysäyttäviä tapahtumia. On onnistumisia, on iloja. Itkua, potkua, parkua, hörötystä, intoa, onnistumista.

Ilman skebeliä ei ole tasapainoista ja tyydyttävää elämää. Henkilökohtaisesti olen äärimmäisen kiitollinen kaikista ontumisista ja siitä, että olen ponkaissut pystyyn jokaisen tyrimisen jälkeen aina vahvempana. Tänä päivänä tuntuu, että on suunnattomasti voimavaroja kohdata terveysongelmia ja perushaasteita. Parasta on myös se, että kaiken nöyryyden keskellä on oppinut arvostamaan toimivaa arkea ja etenkin yhteistyössä rullaavaa kehoa. Tälllä hetkellä elämä tuntuu loisteliaalta ja tulevaisuus näyttäytyy mielekkäänä. Aina ei ole näin ollut.

On ollut hetkiä, jolloin terveys ei ole sallinut kuin vuodelevon ja kääntymisen toiselle kyljelle. Hiljaisina hetkinä, jolloin hengittäminen on ollut ainoa asia, johon kykenee, on ollut hyvin pieni olo. Niin pikkuruinen, että on kuvitellut kutistuvan kasaan täysin. Jostain sitä voimaa ja tahtoa on kuitenkin aina ilmaantunut ja eteenpäin on menty. Nöyränä ja itsepäisenä. Periksi kun ei anneta. Ei koskaan.

Nöyryys tekee vahvaksi. Vahvuus tekee varmaksi. Varmuus tekee viisaaksi.

strong-heart-emoticon

Mainokset

Masennusmylly

Masennus on sairaus. Se on sellainen tila, jota kukaan ei halua itselleen, mutta se saattaa hiipiä kenen tahansa takapihalle ihan pyytämättä. Yllättäen se ei tule, mutta siinä vaiheessa, kun kuormittavia tekijöitä on liikaa ja elämä menee hiljalleen tiukkaan umpisolmuun, depressio koputtaa ovelle. Oikeastaan se ei edes koputa, vaan tulee väkisin.

Tietenkään kaikki kuormittuneet ihmiset eivät sairastu. Tarvitaan monia eri tekijöitä, jotta psyyke uupuu. Kukaan ihminen ei sairastu yhden yön aikana, vaikka voinnin romahtaminen saattaakin tuoda sellaisen vaikutelman, että tauti tuli puskasta. Taaksepäin kun kelataan, niin historiasta löytyy tekijöitä, jotka ovat salakavalasti liittoutuneet keskenään ja päättäneet nujertaa ihmisen.

Masentuneen ihmisen mieli on jähmeä. Se on iloton, haluton ja tunkkainen. Ahdistus kulkee yleensä tiiviisti depression rinnalla ja näiden kahden kanssa elo saattaa tuntua sietämättömältä. Tärkeät asiat muuttuvat merkityksettömiksi ja toistuvista ponnisteluista huolimatta punkka vetää puoleensa niin, ettei sieltä lopulta enää nousta mihinkään.

Synkkämielisyys ja näköalattomuus kuuluvat masennukseen. Kuolema alkaa kiinnostamaan ja jossain vaiheessa se tuntuu ainoalta ratkaisulta. Jos ei nyt ihan suoranaisesti toiminnallisesti, niin ainakin itsemurha-ajatukset möyrivät jollain tavalla takaraivossa.

Työskentelen depressioon sairastuneiden parissa. Siksi nämä asiat ovat lähellä ja niistä mielelläni kirjoitan. Psykiatrisella akuuttiosastolla näyttäytyy lähinnä ne ääripään ihmiskohtalot ja kaikki depressio ei tietenkään ole umpipsykoottista.

Diagnostisesti depressioon ei kuitenkaan ihan riitä se, että yhtenä viikonloppuna kiukuttaa ja väsyttää eikä mikään huvita. Elämään kuuluu myös apattisia ajatuksia ilman, että täytyy kantaa diagnoosinumeroa taskussa.

Yleisesti voisi kuvailla, että sen kyllä tietää, jos on joutunut masennusmyllyyn. Siihen ei arvailuja tarvita.

Masennuksesta toipumiseen tarvitaan aikaa, aikaa ja aikaa. Se, mikä on pitkällä aikavälillä saapunut sisään, ei lähde yhdellä karjaisulla mihinkään. Synkkyyssössöilyssä tuo ajan antaminen ja jatkuvassa itsesyytösrallissa eläminen on haastavaa. Siinä epätoivon aallokossa ja valtavien ahdistusmöykkyjen seassa kukaan ei halua kuulla, että tiätsä kun sun pitäis vähän jumpata ja syödä kuituja.

Ei näin. Terveyslähtöiset interventiot ovat mahdollisia vasta siinä vaiheessa, kun toipuminen on käynnissä ja mieliala on vastaanottavainen. Ennen sitä voi huudella vastatuuleen ihan itsekseen eikä se viesti tavoita ketään.

Kenenkään mieliala ei ole koskaan syöksynyt laskuun sillä, että tekee arjessa rauhanomaisia valintoja, liikuttaa itseään mielekkäästi ja täyttää lautasensa laadukkailla ja ravitsevilla ainesosilla. Kukaan ei ole kärsinyt siitä, että on nukkunut hyvin ja riittävästi eikä ole rähjännyt toistuvasti läheisille. Kenenkään elämänlaatu ei laske, jos kävelee hyvässä seurassa metsässä tai nostaa ilo sydämessä rautaa salilla. Kukaan ei kuole, jos tekee itselleen hyvää ❤