Neurosonic

Terveyden tunne

Mielensäpahoittajille tiedoksi, että tämä postaus ei sisällä minkäänlaista taloudellista etua tai hyötyä. Euroakaan en tästä saa ja kirjoitan vain ja ainoastaan henkilökohtaisesti. En ole salaliitossa enkä minkäänlaisessa yhteistyösuhteessa tekstissä mainitun yrityksen kanssa. Ei tarvitse siis kiukutella ja ajatella, että taas se eukko saa jotain sellaista, mitä joku muu ei saa. En saa ja ihan itse kustannan kaiken. Nih.

Tämä teksti siis siksi, että satunnaisesti saan tympeää palautetta siitä, miten helppoa bloggaajalla on, kun tekee yhteistyötä ja saa ilmaiseksi kaikkea. Sinänsä ymmärrän toki mielipahan ja harmin, mutta tämä osoite on täysin väärä paikka sylkeä näitä kiukkuja. Ensinnäkään en ole mikään oikea bloggari ja toisekseen en tee yhteistyötä kenenkään kanssa. Täysin itsenäinen ja yksinäinen toimija. Noin ja sitten itse asiaan 😀

Olen määkinyt blogissa, Facebookissa ja Instgramissa terveysongelmista. En jaksa enää käydä läpi historiaa uudelleen, tekstit löytyvät tarvittaessa täältä blogista. Tämän hetken ongelmana on autonomisen hermoston häiriöt, jotka aiheuttavat veetutuksen lisäksi toimintakyvyn laskua ja ajoittain katatonista pakkolepoa. Toiminnalliselle ihmiselle on tuskaa maata paikoillaan. Pahimpina hetkinä en voi muuta kuin läähättää ( kutsun hengitysharjoituksia sillä nimityksellä, koska se kuulostaa ja näyttää primitiiviseltä läähättämiseltä 😀 ) ja toivoa, että hermostohumppa menee ohi.

Hermostohepuleita voi ennakoida minimoimalla stressiä. Se sama toimenpide koskee myös treenistressiä. Keho kun ei sitä ymmärrä, että onko se raudan räplääminen hyvää vai huonoa rasitusta. Hermoston mielestä kaikki koohottaminen on vaarallista ja sen takia se heittää itsensä ylivirittyneeksi. Hermostotilassa pulssi hakkaa tolkuttomasti, verensokeri sahaa, samoin verenpaine. Hengitys on raskasta ja kaikenlainen liikehdintä aiheuttaa hullumman olotilan. Myös suolisto- ja vatsaoireet kuuluvat kuvioon. Olo on hienosti sanottuna pyllystä.

Työelämässä oleva perheellinen ei juurikaan välty kaikelta stressiltä. Toki kaikki turhat tekijät tulee eliminoida, mutta missään vakuumissa eläminen ei onnistu. On otettava vastaan yllätystekijöitä ja muuttuvia olosuhteita. On joustettava, tehtävä poikkeustilanteiden aiheuttamia äkkikäännöksiä, on siedettävä sykkimistä. Tietenkin arjen organisointi on avainasemassa hyvinvoinnissa, mutta aina sekään ei riitä ja tiivis paketti lössähtää.

Kaikenlaisia toimenpiteitä olen tehnyt voidakseni paremmin. Olen vähentänyt treenien määrää ja intensiteettiä. Osaan levätä nykyään oikein hienosti ja elämäni tärkein tehtävä on nukkua yöt hyvin. En kiihdytä itseäni asioista, joihin en voi vaikuttaa. Toki sähisen edelleen, mutta en niin voimallisesti kuin ennen 😀 En siedä ihmissuhteita enää juurikaan ja sosiaalinen verkosto on kapeutunut hyvin olemattomaksi. Ei vain voi revetä joka suuntaan. Työ kuluttaa niin paljon, että vapaa-ajan lepo on kultaakin kalliimpaa. Näillä toimilla olen saanut terveyteen jonkinlaista tasapainoa, vaikka edelleenkin ollaan huteralla pohjalla.

Uutuutena tässä paketissa on Neurosonic.

Uniongelmat, stressi ja selittämättömät kivut johtuvat elimistössämme olevasta epätasapainosta. Neurosonicissa käytettävä moderni teknologia tuottaa matalataajuusvärähtelyä, jolla korjataan stressin aiheuttamaa epätasapainoa. Värähtely on tehokasta ja sen korjaava vaikutus on välitön ja kokonaisvaltainen. Kaikki perustuu siis liikkeeseen, värähtelyyn, kuten kehonkin toiminnat.

Yritän jotenkin sanoa maltillisesti, että JUMANKAUTA ❤ Niin upea hoitomuoto, että olen aivan hurmostilassa. Autonominen hermosto rakastaa matalataajuusvärähtelyä ja tämän hoidon avulla olen ollut täysin toimintakykyinen ja toimiva. Ei minkäänlaista hytkytystä tai oireilua. Myös treenien tehoa olen voinut lisätä ja bonuksena päälle erinomaiset yöunet. Olo on pitkästä aikaa terve, elinvoimainen ja energinen.

Hoidon jälkeen olo on rento, kepeä, rauhallinen. Silti energinen, virkeä ja innostunut. Samaan aikaan pehmeän raukea ja hilpeä olo. Jotenkin sellainen terve olo, jota ei ole ollut vuosiin.

Kokemusperäisesti suosittelen stressaantuneille, uniongelmaisille ja etenkin hermostovammaisille ❤

Hoitopaikat

15825943_1247486501961367_1749368225688506566_n