Pähkinä

Kevätkakku

Kevät on mahtava asia. Valoa, iloa, toivoa ja innokkuutta. Sitä on myös keittiö täynnä. Raakatuotokset ovat olleet pitkään tauolla, nyt niiden aika on taas. Lähdetään liikkeelle pirteän virkeällä keltaisella värillä 🙂

  • 1 pussi CocoVin pähkinämixiä
  • 200 g kuivattuja taateleita
  • 2 rkl vettä
  • ripaus suolaa
  • 300 g pakastettuja mangokuutioita ( tuore käy tietenkin, jos on hyvälaatuisia yksilöitä tarjolla )
  • 2 banaania
  • 2 rkl kookossokeria 
  • 2 tl psylliumia ( sitä hienojakoista )
  • vajaa desi sulatettua kookosöljyä
  • mulpereita

Survo sauvasekottimella pähkinät pienemmäksi. Itse jätin isompiakin palasia sekaan, on mukavampaa hommaa hampaille. Hienonna toisessa kulhossa pieni erä kerrallaan taateleita. Yritin yhdessä aikoinaan ja siitä ei tullut muuta kuin kuumana huutava sekoituspuikko. Siksi kannattaa toimia pienissä erissä 😀 Yhdistä taatelit ja pähkinät, lisää 2 rkl vettä+ suola ja muotoile joko irtopohjavuokaan tai leivinpaperin päälle. Itse käytin neljän munan kakkuvuokaa, kun irtopohja oli hukassa. Laita pohja pakkaseen hetkeksi.

Sekoita blenderissä banaani ja sulaneet mangot. Lisää mukaan kookossokeri ja psyllium ripotellen. Lopuksi kookosöljy. Mikäli kotoa löytyy vaniljaa, niin sitä voisi sekoitella myös sekaan. Meillä ei ollut, joten oli oltava ilman 🙂 Tässä ohjeessa ei ole ällön makeaa tunnelmaa, joten jos sellaista tavoittelee, niin kannattaa laittaa reilummin kookossokeria.

Lisää täyte pohjan päälle ja ripottele päälle mulperimarjoja. Laita pakkaseen rauhoittumaan tunniksi tai pariksi. Se oli siinä. Sekä kakku että ohje 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helppo elämä

Elämän ohjesääntökirjassa lukee, että aamupalaksi saa nauttia suklaata. Ei suuria määriä, mutta sellaisen pienen tujauksen vastajauhetun kahvin kanssa, että tulee vieläkin onnellisemmaksi.

CocoVi tarjoilee ravinnon lisäksi myös helpon elämän aineksia. Etenkin pähkinäpussi on nyt uusi paras kaveri. Viime yökin nukuttiin kimpassa. Sen verran tiiviiksi on suhde jo muodostunut 😀 Oikeasti se unohtui iltapalan jälkeen tyynyn viereen ja ilo oli molemminpuolinen, kun silmä aamulla aukesi. Peiton alta suoraan suklaan syleilyyn ja hieno päivä lähti käyntiin. Elämä on ihan parasta aikaa 🙂

  • 0.5 dl kaakaovoita
  • 3 rkl kookosöljyä
  • ripaus Kalaharin suolaa
  • 1 tl aswagandhaa
  • 1 dl Pähkinämixiä
  • 1 dl mulperimarjoja
  • 3 rkl raakakaakojauhetta
  • 3 rkl lucumaa

Asettele mulperit ja pähkinät leivinpaperilla vuoratulla lautaselle. Pähkinöitä voi hieman pahoinpidellä pienempiin osiin. Rasvat sulatellaan vesihauteessa ja jauheet sulaneeseen liemeen sekaan. Sitten lirutetaan liemi pähkinöiden ja mulpereiden päälle. Pakastimeen noin puoleksi tunniksi. Aikamoista ja varsin tuhtia herkkua ❤ Mikäli haluaa lisämakeutta, niin sitä voi pistää mielin määrin sekaan. Omaan suuhun riitti lucuma ja mulperit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA