Raakaravinto

Pala kakkua

Olen aina ollut sitä mieltä, että Facebookissa notkuminen kannattaa. Etenkin yhtenä päivänä se oli suosiollista, kun bongasin kakkukilpailun. Hämmästykseni oli suunnaton, kun nimeni nostettiin arvontahatusta ja voitin elämäni ensimmäisen kakun! Riemu oli rajaton ja etenkin siinä vaiheessa, kun pääsin noutamaan voittotuotteen.

Eilen se tapahtui. Warrior Cake Factory sijaitsee Helsingin Vallilassa. Sinne suhautimme ja pienen pällistelyn jälkeen kärrykin pääsi parkkiin ilman vaurioita. Autoilu Helsingissä ei ole haasteellista, ainoastaan parkkipaikan löytäminen saattaa arkipäivänä olla hieman työlästä 😀

Ilmoittauduimme tiskillä ja hetken kuluttua ystävällinen kakkumestari tuli noutamaan aulasta ja saatteli suljettujen ovien taakse. Pääsimme ihanaan kahvilaan, jossa ensikohtaaminen kakun kanssa tapahtui. Haukoin hetken henkeä ja puhisin sen suloisuutta. Niin kaunis ja niin täydellinen ❤

Istahdimme tunniksi tai kahdeksi nauttimaan ihastuttavasta kahvilatunnelmasta ja etenkin huikean hyvästä kahvista. Kaikenlaista sitä on tullut elämän aikana juotua, mutta nyt taisin löytää The kahvin. Tummapaahtoista, maukasta, raikasta ja jotenkin puhtaan makuista. En tiedä, onko olemassa täydellistä kahvia, mutta kokemusperäisesti voisin väittää sen löytyvän Warrior Coffeen valikoimasta.

Itse kaunokainen pääsi kahvittelun jälkeen kyytiin ja suoraan jääkaappiin odottamaan viipalointia ja herkkuhimoisia ihmishahmoja. Alkuperäinen ajatus oli, että kakku olisi korkattu lauantai-iltana. No, se ajatus päättyi melko nopeasti ja kaunotar pääsi ihastelun kohteeksi jo eilen 😀 Varmaankin vartin verran sitä piti ensin tuijottaa ja ihastella. Todeta kauniit värit, muoto ja koristelu. Se oli kuin taideteos! Niin, siis oli 😀

Hetken huoneenlämmössä lepäämisen jälkeen tehtiin suuri päätös ja näytettiin vähän veistä. Innostuneena ja onnellisena suoritettiin maistelut eikä ulkokuori pettänyt tuumaakaan! Niin hyvää. Oikeasti. En tiedä, miten tässä nyt hehkuttaisi limen ja mansikan sulosointua ja upeaa yhteistyötä kaikkien muiden raaka-aineiden kanssa. Kakku oli täydellinen.

Maailman isoimmat kiitokset ensinnäkin siitä, että huono-onninen ihmispolo voitti kerrankin jotain. Harvoin kun mitään tapahtuu, etenkään myönteistä, niin sitä osaa arvostaa ihan järjettömästi. Toisekseen kiitokset kakkumestarille. Aivan upeaa työtä ❤ En voi kuin kaikella riemulla ja ilolla suositella näitä raakakakkuja ❤

Uu mama <3

No entäs se salmiakki sitten? Se kuuluisa sokeriton ja viljaton herkku, josta koko internet on kohissut jo pitkään. Pitihän sitäkin ottaa matkaan. En tiedä taaskaan, miten voisin hehkuttaa riittävästi täydellistä makua ja juuri sopivan salmiakkista tunnelmaa. En edes yritä huutaa tässä hurmoksessa. Jätän tämän kuvan vain tähän 😀

 

 

Mainokset

Energiatykki

Kalorikirkujien ei kannata luoda silmäyksiä tähän postaukseen 😀 Joskus elämässä käy niin, että päivän energiansaanti jää onnettomaksi ja silloin vajavaiset kalorit voi korvata pihvilihan puutteessa tuhdilla rasvaherkulla. Niin on mahtavasti energiaa, että pieni pala riittää antamaan virtaa seuraavallekin viikolle 🙂

Tein herkun kahdessa osassa. Eli ensin tein pohjan ja annoin sen huilata pakastimsessa ja sitten yläkerroksen. Tuskin on estettä tehdä yhdessä osassa 🙂 Lähinnä tämä kikkailu kai suutuntuman vuoksi. Mulperit antavat mahtavaa makeutta ja rapeutta. Tulee melkein jo mieleen entisen elämän keksikarkelot. Hunajan kanssa voi keulia niin paljon kuin haluaa, omaan suuhun sopii maltillisempi käyttö. Muotteina käytin kahta silikonista leivosvuokaa. Kukaan ei tietenkään estä tekemästä yhtä isoa tai seitsemää pientä.

Alakerta

  • 1 dl cashewvoita ( mikä tahansa pähkinävoi käynee )
  • 2 rkl mantelijauhetta
  • miniripaus suolaa
  • kourallinen mulperimarjoja
  • kotimaista luomuhunajaa ( itse lorottelin maltillisesti tuubista suoraan mulperien päälle )
  • 1 rkl mantelirouhetta

Sekoita voi, suola ja mantelijauhe. Asettele kerros muotin pohjalle, ripottele päälle mantelirouhetta, mulperimarjoja sekä hunajaa. Laita pakkaseen odottelemaan suklaakerrosta.

Yläkerta

  • 1 dl kaakaovoita
  • 0.5 dl raakakaakaojauhetta
  • 0.5 dl tocoa
  • ripaus suolaa
  • tarvittaessa hieman hunajaa 

Sulata voi vesihauteessa, lisää muut aineet ja lorottele pohjan päälle. Laita pakkaseen pariksi tunniksi ja ota vastaan upeat maut ❤

Voita iHerbistä.

Voita iHerbistä.

Tocoa lähimarketista.

Tocoa lähimarketista.

Pohjakerros pakastimeen.

Pohjakerros pakastimeen.

Suklaakerros pakastimeen.

Suklaakerros pakastimeen.

Herkkua <3

Herkkua ❤

Ankeuden häätäjä

Elämä ilman suklaata on jotenkin köyhää ja ankeaa 😀 Kyllähän se niin on, että hyvä suklaa on hyvää ja erityisen hyvää se on silloin, kun vahingossa onnistuu tekemään siitä superia.

Asettele marjoja astiaan ( tässä ohjeessa käytin leivinpaperilla vuorattua pakasterasiaa, jonka strategiset mitat olivat 18cm x 15 cm ). Tarkoitus ei ole täyttää koko rasiaa, vaan peittää ainoastaan pohja. Pilko mukaan yksi banaani. Sulata vesihauteessa kaakaovoi, lisää sinne ripaus suolaa, kaakaojauhe sekä lucuma. Sekoita hyvin ja lorota liemi marja-banaanikerroksen päälle. Astia pakastimeen tunniksi ja sitten voi nauttia sekä elämästä että herkusta ❤

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perusrunko

Raakasuklaan valmistaminen koetaan usein ikävän työlääksi ja maku tökkii monia sen vuoksi, että se maistuu helposti joko liian ällölle tai sitten niin napakalle, että ikenet vetäytyvät. Sen sopivan keskitien löytäminen on ajoittain haasteellista. No, ei hätää. Tässä on nyt helppo raakasuklaan perusrunko. Nopea ja taatusti suuhun sopiva. Parasta tietenkin on se, että runkoa voi tuunata itselleen sopivaksi.

Mausteita on helppo heitellä sekaan. Kaikki käy. Korianteria en tosin ole kokeillut, mutta muita vähemmän eksoottisia kuitenkin 😀 Kardemumma, kaneli, inkivääri, vanilja, chili, you name it. Kaikki käy. Myös erilaiset pähkinät ja siemenet sopivat sekaan. Nautraalina otoksena ohje sopii sellaisenaan myös oikein hyvin. Mulperit ja lucuma tuovat riittävän makeuden ja jos on kovin sokerituskissa, niin toki sekaan voi lorottaa vielä hunajaakin. Omaan suuhun tämä pohja on juuri oikea 🙂

  • 1 dl kaakaovoita
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 2 rkl lucumaa
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus suolaa
  • mulperimarjoja

Sulata rasvat, lisää jauheet ja suola. Laita muottien pohjalle mulperimarjoja. Lisää liemi päälle ja laita koko kauneus pakkaseen. Puoli tuntia on oikein hyvä ja sen jälkeen suklaaherkku on valmista. Ei ole vaikeaa 🙂

10850290_818593498178734_6391526902168039685_n

 

Taatelia tallaajille

Elämän ei pidä olla ankeaa ja apeaotsaista suorittamista. Sen kuuluu olla reipasta, iloista ja energistä. Suklaa on vähän sellainen boosteri, että se pistää tylymmänkin tallaajan paremmalle vaihteelle. Ainakin silloin, kun tarjolla on omin kätösin askarreltua herkkua.

  • 1 dl kaakaovoita
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl lucumaa
  • 4 taatelia ( medjool on oikein hyvä valinta )
  • 2 rkl mantelimaitoa
  • ripaus ja toinenkin suolaa

Sulata voi vesihauteessa, lisää jauheet ja ripaus suolaa. Rutistele taatelit pieneksi, medjool menee haarulla hienoksi. Sekoita taatelin mukaan mantelimaito ja taas ripaus suolaa. Laita muotin pohjalle hento kerros kaakaolientä, laita pakkaseen muutamaksi minuutiksi kovettumaan. Ohut kerros hyytyy ihan parissa minuutissa 🙂 Asettele taatelikerros kovettuneen pohjan päälle ja lisää vielä kaakaolientä kanneksi. Sitten pakkaseen taas odottamaan hetkeksi.

Viehättävää on se, että suklaa kovettuu rapeaksi pakastimessa, taatelikerros on kylmän pehmeää ja suolakiteet antavat kivaa vivahdetta muutoin niin makeaan taateliin.

Pienet pohjalirut

Pienet pohjalirut

No ei taaskaan niin nättiä, mutta onpahan ihan itse tehty :D

No ei taaskaan niin nättiä, mutta onpahan ihan itse tehty 😀

Maailman helpoin raakasuklaa

Ytimekkäästi ja lyhyesti. Niin se vain on. Helppoa ja hävyttömän hyvää. Ei vaadi kuin raaka-aineet ja muutaman minuutin. Tämän postauksen tuotteet saatu yhteistyön merkeissä CocoVilta.

  • 1 dl kaakaovoita
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 3 rkl lucumaa
  • ripaus suolaa
  • mulpereita valinnainen määrä

Sulata rasvat vesihauteessa, lisää kuivat aineet. Mulperit voi heitellä muotin pohjalle tai sekoitaa valmiin liemen sekaan. Itse pidän siistimpänä työvaiheena sitä, että ripottelen kuivat marjat muotteihin ja liemen päälle. Valmiit suklaaherkut pakkaseen noin puoleksi tunniksi ja sen jälkeen taivas on auki ❤

Ruma kuva, kuinkas muutenkaan :D

Ruma kuva, kuinkas muutenkaan 😀

Kevätkakku

Kevät on mahtava asia. Valoa, iloa, toivoa ja innokkuutta. Sitä on myös keittiö täynnä. Raakatuotokset ovat olleet pitkään tauolla, nyt niiden aika on taas. Lähdetään liikkeelle pirteän virkeällä keltaisella värillä 🙂

  • 1 pussi CocoVin pähkinämixiä
  • 200 g kuivattuja taateleita
  • 2 rkl vettä
  • ripaus suolaa
  • 300 g pakastettuja mangokuutioita ( tuore käy tietenkin, jos on hyvälaatuisia yksilöitä tarjolla )
  • 2 banaania
  • 2 rkl kookossokeria 
  • 2 tl psylliumia ( sitä hienojakoista )
  • vajaa desi sulatettua kookosöljyä
  • mulpereita

Survo sauvasekottimella pähkinät pienemmäksi. Itse jätin isompiakin palasia sekaan, on mukavampaa hommaa hampaille. Hienonna toisessa kulhossa pieni erä kerrallaan taateleita. Yritin yhdessä aikoinaan ja siitä ei tullut muuta kuin kuumana huutava sekoituspuikko. Siksi kannattaa toimia pienissä erissä 😀 Yhdistä taatelit ja pähkinät, lisää 2 rkl vettä+ suola ja muotoile joko irtopohjavuokaan tai leivinpaperin päälle. Itse käytin neljän munan kakkuvuokaa, kun irtopohja oli hukassa. Laita pohja pakkaseen hetkeksi.

Sekoita blenderissä banaani ja sulaneet mangot. Lisää mukaan kookossokeri ja psyllium ripotellen. Lopuksi kookosöljy. Mikäli kotoa löytyy vaniljaa, niin sitä voisi sekoitella myös sekaan. Meillä ei ollut, joten oli oltava ilman 🙂 Tässä ohjeessa ei ole ällön makeaa tunnelmaa, joten jos sellaista tavoittelee, niin kannattaa laittaa reilummin kookossokeria.

Lisää täyte pohjan päälle ja ripottele päälle mulperimarjoja. Laita pakkaseen rauhoittumaan tunniksi tai pariksi. Se oli siinä. Sekä kakku että ohje 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaimennuspallot

Joskus käy niin, että kaapit ja oma napa huutavat samalla volyymilla täytettä. Joskus käy myös niin, ettei ole energiaa lähteä metsästämään äänenvaimentimia. Silloin täytyy tyytyä vähään ja olemattomaan. Sattumalta olin pistänyt muutaman mantelin veteen kellumaan, tosin ajatuksella, että tekisin mantelimaitoa. No, maidot sikseen ja palloa peliin.

  • 2 dl liotettuja manteleita
  • 1 dl luomurusinoita
  • ripaus suolaa
  • 1 tl piparkakkumaustetta
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 rkl raakakaakojauhetta
  • mantelirouhetta

Survo mantelit ja rusinat sekaisin sauvasekottimella. Lisää tarvittaessa 1-2 rkl vettä, jos taikina on liian jämäkkää. Sekoita muut aineet sekaan ja tee tasakoosteinen massa. Pyörittele palleroita ja dippaa mantelirouheeseen. Kookoshiutaleet sopivat myös hyvin naamiointiin. Hetkeksi jääkaappiin ja sitten suuhun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sydänsuklaa

Helpon ja muhkean suklaan saa kätevästi kaakaomassasta. Yksi pala riittää virkistämään ja kaksi on jo liikakäyttöä.

  • 80 g kaakaomassaa
  • 2 rkl kookosöljyä
  • ripaus suolaa
  • 0.5 dl lucumaa
  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • mulperimarjoja

Sulata massa ja öljy vesihauteessa. Lisää lucuma, suola ja hunaja. Makeammille hunajaa enemmän, niuhoille vähemmän. Asettele muottien pohjalle muutama mulperi, lorota liemi päälle ja sitten pakkaseen rauhoittumaan. Tästä ohjeesta tuli 12 sydämellistä herkkua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutsis oli makupala

Perinteinen lapsivanukas ei välttämättä ole paras aamupalavaihtoehto mini-ihmisille. Oma lauma ( kaksi jäsentä ) lähti koulutielle vadelmahässäkän saattelemana ja toivoa sopii, että tämänkin päivä tuo uusia oppimiskokemuksia rauhanomaisille aivoille 🙂

  • 3 dl mantelimaitoa 
  • 3 rkl chiasiemeniä
  • 2 dl lapsityövoimalla nypittyjä vadelmia pakkasesta
  • 0.5 dl maustamatonta heraa
  • ripaus suolaa
  • vaniljasteviaa/kookossokeria maun mukaan

Turvota siemenet mantelimaidossa, lisää sulaneet vadelmat, hera, suola ja stevia/kookossokeri. Koristele Pähkinämixillä ja ihanilla rasvahapoilla 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA