Vähähiilihydraattinen

Oodi vähähiilihydraattiselle hetkelle

En ole vähähiilidyraattisen dieetin tai elämäntavan kannattaja. Joskus sitäkin tuli tosin harjoitettua ja paino putosi kymmeniä kiloja. Siinä vaiheessa, kun treenaaminen muuttui tavoitteelliseksi, elämäntapa muokkautui paleon suuntaan. Sillä tiellä ollaan edelleen ja nelivuotista taivalta juhlistettiin eilen vähähiilihydraattisen kakun voimin. Eläköön elämä ja hiilarit! 😀

Erytroli ja sen sukulaiset ovat vähän sellainen asia, että en ihan kauheasti lämpene. Mieluummin käytän hunajaa tai kookossokeria, mutta tällä kertaa teemana oli vähähiilihydraattisuus, joten kookossokeri jätettiin kaappiin. Kakku on kuitenkin erinomainen, ei millään muotoa makea, vaan lähinnä neutraalin makuinen. Jos tahtoo makeutta, niin sitten suosittelen käyttämään isommalla kädellä feikkimakeaa tai oikeaa. Ihan miten vaan 🙂

Pohja:

  • 3 kananmunaa
  • 100g voita 
  • 2 dl O-jauhoja
  • 0.5 dl O-makiaa
  • 2.5 dl hienojakoista porkkanaraastetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 rkl jauhettua kardemummaa ( Rainbow:n luomu on kovin mietoa )
  • 2 tl kanelia
  • ripaus suolaa

Kuorrute:

  • 2 pienimuotoista avokadoa
  • 3 rkl O-makiaa ( laita enemmän, jos ahdistaa 😀 )
  • 2 rkl raakakaakojauhetta
  • 1 tl psylliumia
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna

Vatkaa munat ja O-makia vaahdoksi. Lisää jauhot ja mausteet, lopuksi sulatettu voi ja porkkanaraaste. Laita leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ( tämä ohje sopii neljän munan vuokaan hienosti ), paista uunin keskitasolla 180 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ihan rauhassa. Kuorrutteen tekeminen on helppoa. Rutistellaan avokadot mössöksi, lisätään psyllium, kaakaojauhe, O-makia ja raastettu appelsiini. Sekoitetaan hyvin ja levitetään kakun päälle. Koristeeksi mantelirouhetta ja kakkuhetki voi alkaa 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaali on kaunis

Elämähän on pelkkää ruusuilla tanssimista ja emotionaalista ilotulitusta. Ainakin näin erinomaisen treenin jälkeen sitä kuvittelee olevansa erityisen tärkeä ja merkityksellinen ihminen. Hah, palautus pohjamutiin ja kaaliruusun kimppuun.

Näin viime yönä unta uunikaalista ja pitihän sitä päästä heti testaamaan. Aivan superhelppoa ja maukasta. Käy myös karppaajille 🙂

  • Keräkaalia
  • Macadamiaöljyä
  • Kalaharin suolaa
  • Rouhittua mustapippuria

Leikkaa kaalista tasakoosteisia rinkuloita. Asettele leivinpaperin päälle, lorota mielin määrin tai kohtuullisesti macadamiaöljyä ja ripottele suolaa sekä pippuria päälle. Komeus uuniin noin 40 minuutin ajaksi ja lämpöä vaivaiset 180 astetta. Sitten vain kokoamaan omaa kekoa. Tähän settiin pääsi paistettua luomulihaa ja villirucolaa väliin. Oh yes!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA